|
Fasettilukko-oireilla tarkoitetaan selkänikamien välisten pienten nivelten liikkuvuuden ja elastisuuden vähenemistä (”lukkiutumista”). Selkänikamat niveltyvät toisiinsa päällekkäin pienten nivelten välityksellä. Kun selkänikamarakenne menettää normaalia elastisiteettiaan, syntyy tukikudoksen rasituksessa helposti luisissakin rakenteissa kulumia sekä ärsytys/tulehdustiloja ja tämän myötä myös selkänikamien niveliä suojaavat nivelkapselit jäykistyvät, mitä kansanomaisesti kutsutaan fasettinivelten lukkiutumiseksi, vaikka mitään mekaanista lukkoa ei selässä olekaan syntynyt. Fasettilukko-oireistoa esiintyy yleisimmin rinta- ja kaularangan alueella ja mm. skolioosi, staattinen työskentely ja rasitus altistavat niille. Oireeseen kuuluu hermostuttava jäytävä kipu ja jäykkyys. Rintarangan alueen lukko-oiretta poteva saattaa tuntea jopa hengen salpautumista ja pakahtumistunnetta rintakehällä, ja kivut säteilevät molemminkin puolin rintakehää. Fasettilukko-oireiden helpottamisen periaatteet ovat samankaltaiset kuin muidenkin kuluneiden, ärsyyntyneiden ja kimmoisuutensa kadottaneiden nivelten hoitaminen. Tulehdusta helpottavat kipulääkkeet ja rauhoittuneessa vaiheessa nikamien luonnollisen elastiteetin palauttaminen erilaisilla venytyksillä sekä harjoitteilla tulevat kysymykseen samoin kuin fysioterapeuttinen hoito, jossa selkänikamien fasettinivelten normaalia liikkuvuutta pyritään palauttamaan. |
| Oireeseen liittyvät sairaudet ja oireen lievityskeinot | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
|
Yleisimmät sairaudet |
Käytetyimmät lievityskeinot |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Kysymys | Vastauksia | Viimeisin vastaus |
|---|---|---|
| 1 kpl | 13.11.2008 11:09:34 | |
| 1 kpl | 13.11.2008 11:09:34 |
Henu82 |
Paukka |
n66-1944 |
n44-1638 |
Taape |
Female66 |
Hoitonetti.fi |
n52-3218 |
n13-3433 |
monisairas m41 |
spanieli |
Riesa |
Alla voit keskustella ja kertoa omia kokemuksiasi aiheesta
04.11.09 16:24 Anti-inflammatorisen lääkityksen suomalainen vastine on "Tulehdusta poistava/vähentävä särkylääkitys". Tätä lääkärislangia olisi tärkeää yrittää välttää, kun puhutaan näistä asioista. Toiseksi meillä on kaunis ja rikas kotimainen kieli, josta löytyy erinomaisia vastineita miltei kaikille erilaisille vierasperäisille termeille! | |
Female66 kirjoitti 06.11.09 01:36 Mukava saada aiheesta lisätietoa. Olotila on kohtauksen aikana tosi tuskallinen. Välillä tilanne laukeaa itsekseen, kun tekee jotain mukavaa mikä rentouttaa tai saa ajatukset pois selästä. Keppijumpasta on myös ollut apua, etten heti turvaudu lääkkeisiin. Pahimpina kipuhetkinä olen löytänyt hiukan helpotusta (samalla kun odotan lääkkeen vaikutusta, eikä selän liikuttelu auta) makaamalla sängyssä roikottaen oikeaa kättä kohti lattiaa ja hengittelemällä syvään. | |
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti 06.11.09 02:09 on mukava,mutta mulla ei ole auttanu venyttely eikä geelikään! et toivon että saan tänään apua lääkäri käynnillä. ihan on lukossa että en voi nukkua ees! et oleppa sinä siinä pienen lapsen kanssa. eikä lääkkeet ole siihen ratkaisu mielestäni,vaan avaus lukon. | |
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti 25.11.09 08:01 Kiropraktikko "avasi" ainakin mun lukot..oli tosi mukava olo hoidon jälkeen. Hoito saattaa tuntua rajulta, kun niveliä painellaan, mutta koulutuksen saanut kiropraktikko tietää mitä tekee ja on luotettava. Ja kyllä sen maksunkin maksaa, kun olo helpottuu.. | |
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti 03.12.09 14:56 no paljon maksoit? | |
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti 15.06.10 05:59 Kalevalainen jäsenkorjaaja on auttanut minua useamman kerran rintarangan ja ristiselän fasettilukkojen avaamisessa. Hoito on pehmeää lihasten ja nivelten venyttelyä/liikuttelua, jolloin selkään tulee liikkuvuutta ja lukko aukeaa. Käsittely ei satu ollenkaan vaan tuntuu miellyttävältä. Lukko ei aukea levolla tai kipulääkkeillä vaan helpoiten manipulaatiolla. | |
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti 15.08.10 14:20 Kyllä. Olen samaa mieltä parin viimeisen kirjoittajan kanssa. Yleisesti lääkärit on ihan pihalla näistä asioista. Itse söin 2 vuotta tulehduskipulääkkeitä ja lihasreklaksantteja ennenkuin tajusin kokeilla manipulaatiota (kukaan lääkäri ei tietenkään sellaista edes ehdottanut.) Manipulaation jälkeen kivut poistuivat heti. koko hommaan kului n. 5 min. eikä sattunut eikä ollut muutenkaan epämiellyttävää. | |
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti ( 13.09.10 05:58 Liittyikö näihin selkäoireisiin päänsärky? | |
Female66 kirjoitti ( 13.09.10 12:45 Ei minulla ainakaan. Tosin fasettilukko säteilee rintakehän ympäri kaulalle asti. | |
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti 14.09.10 02:27 Minulla kanssa ollut usein fasettilukkoja varsinkin alaselässä. (johtuen hieman yliliikkuvasta selästä) Varsinkin rajujen kiertoliikkeiden jälkeen selkään tulee helposti lukkoja. Kukaan lääkäri tai fysioterapeutti ei ole onnistunut auttamaan tilanteessa, mutta onneksi löysin osaavaan hierojan, joka manipuloimalla (naksauttamalla) laittaa nikamat paikalleen. Hierojani sanoi, että selkään saattaa tulla pienimuotoisia tulehduksia, varsinkin jos hoitoonpääsy kestää kauemmin. (yli viikko) Silloin olen syönyt viikon kuurin buranaa, jolloin viimeisetkin pienet vihlomiset ovat jääneet pois. Käsittelyn jälkeen kannattaa myös välttää nopeita liikkeitä, ettei selkään tule uusia lukkoja. Olen myös tämän kokenut. En halua enempää arvostella lääkäreitä, mutta käynti jollain kokeneella hierojalla tai kirolla saattaa laukaista tilanteen nopeasti. Usein nämä ammattilaiset myös tuntevat lukon heti sormissaan ja apu löytyy nopeaa. |
| 18:09 | muumimamma halasi käyttäjiä Banda, Joneka, Tarja-2705, Jenskuuuu, elluri |
| 17:29 | m10-5812 on uusi käyttäjä |
| 15:48 | Marjatta halasi käyttäjiä MotoLaura, reporanka, n41-5179 |
| 15:45 | Marjatta halasi käyttäjiä Henu82, caren |
| 15:43 | Marjatta halasi käyttäjiä bisoprolol, syyskissuli, muumimamma, saruska, ritvamummi |
| 15:35 | Eva halasi käyttäjää saruska |
| 15:32 | Eva halasi käyttäjää Marjatta |

| "Within one month from its launch Hoitonetti has surpassed all expectations in traffic, unique users and page views" (Helsinki Times, 4.12.2008) |
![]() | "Tervetuloa joukkoomme tänne Hoitonettiläiseksi, täällä on niin paljon meitä joilla on samoja terveyteen ja sairauteen liittyviä asioita, täältä saa pa..." (Käyttäjä-palaute) |