Alavatsakipu miehellä

Alavatsakivun mahdolliset aiheuttajat ovat miehillä ja naisilla hieman erilaiset johtuen lisääntymiselinten keskeisestä sijainnista alavatsalla. Yhteisesti alavatsakivun syynä voi olla tavallinen vatsatauti, jonka oireena esiintyy yleisesti myös ripulointia ja löysiä ulosteita. Varsinkin oikeanpuoleiseen alavatsakipuun liittyy aina umpilisäkkeen tulehduksen mahdollisuus, ja asia olisi hyvä selvittää lääkärin vastaanotolla. Umpilisäkkeen tulehduksen oireet ovat usein oikeanpuoleisia, mutta eivät aina. Myös muualla alavatsalla oleva kipu tai painon tunne voi joskus olla umpilisäkeperäistä.

Miehillä alavatsakivut voivat johtua usein eturauhastulehduksesta, jossa kivut tyypillisimmillään tuntuvat alavatsalla ja säteilevät kiveksiin ja reisien sisäpinnoille saakka. Tilaan liittyy yleistä huonovointisuutta ja sairauden tunnetta. Muita alavatsakipujen virtsatieperäisiä syitä ovat erilaiset virtsateiden häiriöistä syntyneet kiputilat (virtsatieinfektio, virtsatiekivet). Muut virtsatieperäiset syyt ovat eturauhasen oireita jonkin verran harvemmin esiintyviä. Mainittakoon, että virtsatiehyeisiin kiilautunut kivi aiheuttaa usein äkisti syntyvän hyvin intensiivisen kiputilan, joka johtaa tyypillisesti toimintakyvyn menetykseen. Muita syitä ovat samoin kuin naisillakin paksunsuolen tukokset, kiertymät, kasvaimet (polyypit) sekä tulehdukset (umpisuolentulehdus). Neljäntenä, mutta ei vähäisimpänä kivun taustalla ovat erilaiset lannerangan ja lantion tukielimistä syntyneet kiputilat. Pitkittynyt tai muuten epäselvä vatsakivun/ alavatsakivun syy on hyvä selvittää lääkärin tutkimuksella.



Oireeseen liittyvät sairaudet ja oireen lievityskeinot
Yleisimmät sairaudet ? Käytetyimmät lievityskeinot ?
Eturauhastulehdus
4 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Eturauhassyöpä
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Paksunsuolen divertikuliitti eli umpipussitauti
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Paksusuolen divertikkelit
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
**
Umpisuolentulehdus
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
**
Nivustyrä
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
**
Perussairauden hyvä hoitotasapaino
1 henkilöä
Koettu hyöty
***
Aiheeseen liittyvät kysymykset
KysymysVastauksiaViimeisin vastaus
icon Voisiko minulla olla sukupuolitauti?1 kpl19.11.2008 15:18:27
icon Miten voin nopeuttaa vatsataudista toipumista?1 kpl16.12.2008 09:32:43
Oiretta kokeneet
Keskustelu

Alla voit keskustella ja kertoa omia kokemuksiasi aiheesta

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
11.11.09 06:59
Hei! Olen 23v mies. Minulla on useita vuosia ollut sama ongelma. En ole pitänyt sitä isona ongelmana. Nyt asia on ruvennut enemmän mietityttämään minua. Koen alavatsassani ja kiveksissäni usein kipua sen jälkeen kun tyttö istuu sylissäni. Kipu voi jatkua monta tuntiakin. Muita oireita en ole huomannut. Aluksi ajattelin että se on normaalia. Mutta kyseltyäni kavereilta he eivät koe samaa ongelmaa. Ennen kuin menen lääkärille asiasta, ajattelin nyt kysäistä vielä tässä asiasta. Kävin juuri sukupuolitauti testeissä ja kaikki tulokset olivat negatiivisiä. Eli ei tauteja. Onko ideoita mikä vaivani mahdollisesti aiheuttaa?

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
23.09.10 07:41
hei olen kohta 25v itselläni on myös sama homma,ollut varmaan jo kohta 3 vuotta ja alan olemaan itsemurhan partaalla,sukupuolitaututi testit tehty....ei niin mitään...kivut jatkuu olo,kunto,ja kaikki vaan vähenee ja pahenee...vehje vuotaa kusella käymisen jälkeenkin kuin titanicin keulaportti...seksistä ei meinaa tulla enää yhtään mitään...hoidoissa ja tutkimuksissa on tullu juostua,mutta vastauksia ei löydy...ei vaan jaksa enää....

Kirjoita uusi viesti



1. Omalla tunnuksella

2. Luo tunnus

3. Anonyymisti

Toiminnot
Lähetä linkki
icon
Lähetä linkki

Voit lähettää tämän sivun linkin esimerkiksi ystävällesi.

Ystäväsi sähköpostiosoite:
Yhteistyössä

Rehamed
Nebula
Viimeisimmät tapahtumat
13:14 iconAnnukka halasi käyttäjiä n41-5179, muumimamma, Rituli
12:09 iconMarjatta halasi käyttäjiä Sailamari, MotoLaura, Rituli, Mary, Meeni
11:52 iconMarjatta halasi käyttäjää Donder
11:51 iconTaape halasi käyttäjää niina
11:12 iconMary halasi käyttäjiä Eva, caren, saruska, Rituli, Sailamari
10:52 iconElisa halasi käyttäjää Mary
10:51 iconMary halasi käyttäjää Elisa
10:50 iconElisa halasi käyttäjää Eva
10:45 iconElisa halasi käyttäjiä Sailamari, niina
08:17 iconMörrimöykky halasi käyttäjää Rituli
07:44 iconmuumimamma halasi käyttäjää Taape
06:22 iconRituli halasi käyttäjää Elisa
04:28 iconm10-5783 on uusi käyttäjä
04:28 iconm10-5782 on uusi käyttäjä
04:18 iconniina halasi käyttäjiä Taape, muumimamma, Elisa, Rituli, Sailamari
04:03 iconJasmin päivitti profiilin kuvausta
02:56 iconm10-5781 on uusi käyttäjä
02:52 iconTaape halasi käyttäjää Muikkunen
02:49 iconTaape kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa
Mainos
"Within one month from its launch Hoitonetti has surpassed all expectations in traffic, unique users and page views" (Helsinki Times, 4.12.2008)
"Kaikesta kerätystä tiedosta muodostuu palveluun valtava tietopankki, joka hyödyttää kaikkia palvelun käyttäjiä" (Suomalaisen Työn Liitto, 26.11.2008)