Alaraajojen turvotus

Alaraajojen molemminpuolinen turvotus voi kesäaikaan Suomen ilmastossa johtua hellerajan ylittävästä lämpötilasta ja turvotus on lievänä normaali fysiologinen reaktio, jos sen lisäksi ei esiinny muita oireita. Nuorella tai perusterveellä ihmisellä kesän helleaikaan esiintyvä turvotus alaraajoissa on vaaraton ilmiö. Tässä yhteydessä on hyvä muistaa toispuoleinen alaraajaturvotus, joka viittaa enemmän turvonneen jalan sisäiseen syyhyn, esimerkiksi toispuoliseen syvään laskimotukokseen.

Alaraajojen molemminpuolinen turvotus on yleinen oire sydämen vajaatoiminnassa, alaraajojen syvien laskimoiden vajaatoiminnassa sekä niiden läppämekanismin häiriössä, jossa alaraajojen syvät laskimot täyttyvät laskimoverellä ja tihkuvat soluvälitilaan aiheuttaen nilkan turvotuksen. Syntynyt säären turvotustila altistaa myös säärihaavan syntymiselle. Sydämen vajaatoimintaan liittyy usein myös hengenahdistusta nesteen keräytymisen takia, jota on alaraajojen lisäksi myös keuhkokudoksissa. Alaraajojen suonikohjut pahentavat usein alaraajojen turvotusoireita, samoin ylipaino. Hoito kohdistuu aina perussyyhyn, turvotuksen aiheuttavien perussairauksien hoitoon.



Oireeseen liittyvät sairaudet ja oireen lievityskeinot
Yleisimmät sairaudet ? Käytetyimmät lievityskeinot ?
Premenstruaalinen oireyhtymä
2 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Suonikohjut
2 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Syvä laskimotukos
2 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Penikkatauti
2 henkilöä
Koettu voimakkuus
**
Laskimoperäinen säärihaava
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Sydämen vajaatoiminta
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Imunestekierron häiriö
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Ruusu
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Somatisaatiohäiriö
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
**
Hypokondrinen häiriö
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
**
Vähäsuolainen ruokavalio
1 henkilöä
Koettu hyöty
***
Perussairauden hyvä hoitotasapaino
1 henkilöä
Koettu hyöty
***
Oiretta kokeneet
Keskustelu

Alla voit keskustella ja kertoa omia kokemuksiasi aiheesta

avatar
Eva kirjoitti
09.06.09 17:38
Kärsin ajoittain paljon nilkkojen turvotuksesta ja säärien alueen kivuista ja pakotuksesta. Yksi turvotuksen aiheuttaja on ehkäpä Hydac verenpainelääke. Kipu ja turvotys pahenee pitkillä istumasessioilla, esim.matkat ja koulutustilaisuudet, joissa ei pääse liikuttelemaan jalkojaan tarpeeksi. Myös kesäisin kuumilla ilmoilla töiden jälkeen oireet ovt tuskallisia.
Sukkien suuosista jää painaumat , vaikka yritän ostaa aina kiristämättömiä.
Nyt kysynkin, olisiko Antistax -valmisteesta apua, ja voiko sitä käyttää Hydacin ja Bisoprololin kanssa?
Säärien alueella on röllyköitä ja katkenneita verisuonia on häiritsevän paljon, joskus ne kutiavat ja tuntuvat kuumottavilta. Vuosia sitten työterveyslääkäri ei pitänyt vaivaani leikkaukseen pääsyn arvoiselta. Kannattaisko tutkituttaa jalat uudelleen vai kokeilla em. tuotetta ensin?
Perussairauksia on verenpaineen lisäksi astma ja psoriasis, sekä kuiva iho ja auringon aiheuttama ihottuma keväisin.

avatar
TriDoc kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Eva)
10.06.09 16:14
Verenpainelääke Hydac kuuluu kalsiumsalpaajien lääkeryhmään, jolla todellakin voi hoidon aloituksen alkuvaiheessa esiintyä vaikutusmekanismiin liittyen esiintyä alaraajojen ohimenevää turvotusta, mutta yleensä nämä sivuvaikutukset helpottavat ajan kanssa.

Antistax on puolestaan viininlehtiuutetta sisältävä rohdosvalmiste, joka sisältää flavenoideja, siis antioksidantteja. Kysymyksessa on ilman reseptiä saatava rohdosvalmiste, jolle ei ole asetettu samanlaisia näyttö- vaatimuksia valmisteen tehoamiselle samalla tavalla kuin varsinaiselle lääkevalmisteelle. En tunne tätä luontaisvalmistetta tarkemmin, mutta en usko, että sen käytöstä syntyy haittaa varsinaisten lääkeaineiden yhteiskäytössä.

Ongelmana taustalla on usein tämäntyyppisssä tilanteessa alaraajojen syvien laskimoiden vajaatoiminta ja syvien laskimoläppien toiminnallinen huononeminen, jonka seurauksena verenvirtaus alaraajoissa hidastuu johtaen eriasteisiin turvotustiloihin. Tähän huononemiseen ei oikeastaan ole olemassa mitään ennaltaehkäisevää lääkehoitoa, vaan elintavat pitkälti ratkaisevat verenkiertoelimistön kestävyyden ja sen pettämisen.

Viime vuosina varsinkin yleislääkäreitä on ohjeistettu alaraajojen laskimosairauksien vaikeusasteen luokittelussa allaolevan taulukon mukaisesti. Jokaiselle avohuollossa työskentelevälle lääkärille on muutama vuosi sitten lähetetty ohjeet alaraajojen laskimosairauksien tutkimuksesta ja lähetysohjeista sairaalahoitoon. Hoitokäytäntö muuttui selkeästi aiempaan verraten, koska tähän asti oireiset pinnalliset suonikohjut voitiin lähettää julkiseen sairaalaan operoitavaksi.

Alla olevasta taulukosta on ohjeistettu lääkäreitä ensisijaisesti aloittamaan tukisukkahoito C0-C3 tapauksissa alaraajaturvotuksen vähentämiseksi. Jos hoito ei ole toiminut, voi potilaan yrittää lähettää julkiseen sairaalaan verisuonikirurgin arvioitavaksi. Uusien lähetekäytäntöjen tultua voimaan ainakin omien kokemusteni mukaisesti oireettomia suonikohjuja ei käytännössä ole enää leikattu. C4-C6 tapaukset tulee lähettää verisuonisairauksiin erikoistuneen lääkärin jatkotutkimuksiin ja koskee käytännössä laskimosairauksia, joihin liittyy selkeitä ihomuutoksia, säärihaavoja tai muita komplikaatioita.
Tällainen laskimosairauksien luokitteluperiaatteet on ohjeistettu avohuollossa työskenteleville yleislääkäreille ja käytännössä tämä tarkoittaa, ettei tavallisia suonikohjupotilaita juuri leikata julkisella puolella, jolloin tukisukkahoito jää miltei ainoaksi yleislääkärin tarjottavissa olevaksi vaihtoehdoksi. Osa toki pärjää tukisukillakin hyvin, mutta ajoittain potilas-lääkärisuhde voi olla koetuksella potilaan tilanteeseen liittyen,kun oireita on,mutta pisteet eivät riitä asian tehokkaampaan hoitamiseen. Tässä kuitenkin asialle hieman taustaa, missä tilanteessa asia nykyisin perusterveydenhuollossa makaa. Nykyinen käytäntö lienee lääketieteellisesti perusteltavissa, mutta käytännössä suonikohjupotilaille aiheutuu oireilua, joka aiemmin kyettiin hoitamaan leikkauksella saaden tietysti hyvä kosmeettinenkin tulos aikaiseksi. Mitä mieltä?

avatar
TriDoc kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Eva)
10.06.09 16:15
Alla vielä taulukko, johon kliininen luokitus perustuu:


Kliininen luokka Löydös
C0 Normaali löydös, ei viitteitä laskimosairaudesta
C1 Ihonalaisia laskimolaajentumia (teleangiektasioita ym.)
C2 Suonikohjuja
C3 Suonikohjuja ja mitattava turvotus raajassa, ei ihomuutoksia
C4 Laskimotautiin viittaavia ihomuutoksia, kuten pigmentoitumista, laskimoperäistä ekseemaa tai lipodermatoskleroosia (ihonalaisen rasvakudoksen kovettumista)
C5 Ihomuutoksen lisäksi todettavissa parantunut säärihaava
C6 Ihomuutoksen lisäksi avoin säärihaava

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
04.05.10 06:40
Hei!



Selässäni on todettu kiertymä skolioosi juuri. Olen kärsinyt paksuista pohkeista ja reisistä ylä-asteikäisestä asti ja nyt olen 27 vuotias. Esimerkiksi tavalliset kumisaapaat eivät ole varesta menneet jalkaani sitten ala-asteen jälkeen. Pohkeitteni iho on pingottunut niin että sääri karvojen tuppi eli mistä karva kasvaa niin näkyvät ihan selvästi punaisina kohtina. Olen käynyt tammikuusta aktiivisesti 3 kertaa viikossa kerralla tunnin jumpissa ja vaikka olen muualta pienentynyt niin jalkani ei juurikaan ole pienentyneet. Olen kokoenut jaloistani olevan haittaa itselleni jo pitemmän aikaa. En kehtaa esimerkiksi pitää hameita, koska jalkani ovat niin pulleat. Voiko olla että alaselässäni olevasta kiertymäskolioosista voi johtua tämä, että jaloissani on enemmän nestettä ja se ei kierrä sieltä pois?? Oikea puoli lantiostani on korkeammalla kuin vasen. Mitkä olisi minulle järkevät hoito toimen piteet?!? Olen hieman hukassa tämän asian kanssa....

Kirjoita uusi viesti



1. Omalla tunnuksella

2. Luo tunnus

3. Anonyymisti

Mainos
Lähetä linkki
icon
Lähetä linkki

Voit lähettää tämän sivun linkin esimerkiksi ystävällesi.

Ystäväsi sähköpostiosoite:
Yhteistyössä

Nebula
Viimeisimmät tapahtumat
16:00 iconmuumimamma halasi käyttäjiä Elisa, Henu82, ritvamummi, Sailamari, Rituli
15:34 iconm31-6199 liittyi yhteisöön Hoitonetti.fi Juttut...
15:20 iconsatumaa kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa
13:45 iconMarjatta halasi käyttäjää Donder
13:35 iconTaape halasi käyttäjää Marjatta
13:10 iconMarjatta halasi käyttäjää babushka
12:58 iconSailamari halasi käyttäjiä ritvamummi, Marjatta
12:46 iconMarjatta halasi käyttäjiä ritvamummi, niina
12:36 iconMarjatta halasi käyttäjiä Taape, Elisa
12:24 iconMarjatta halasi käyttäjää Sailamari
11:32 iconSailamari halasi käyttäjiä Elisa, saruska, Donder
09:56 iconTaape halasi käyttäjiä Elisa, Marjatta
09:30 iconMarjatta halasi käyttäjiä Taape, ritvamummi
09:08 iconMarjatta halasi käyttäjiä niina , Sailamari
08:22 iconMarjatta halasi käyttäjää babushka
08:20 iconSOBA kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa
08:15 iconMarjatta halasi käyttäjää Donder
08:09 iconMarjatta halasi käyttäjää Elisa
"Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Avainlippu-tunnuksen Suomessa kehitetylle terveysaiheiselle Hoitonetti.fi –verkkoyhteisölle" (Suomalaisen Työn Liitto, 26.11.2008)
"Uusi verkkopalvelu tarjoaa terveystietoa ja virtuaalisen olkapään" (Turun Sanomat, 09.11.2008)