Miten tenniskyynärpään tulehdusta tulisi hoitaa. Voiko sen aikana työskennellä vai tulisiko kipeää kättä pitää levossa? Onko tenniskyynärpään kiristyspannasta hyötyä? Miten estän tenniskyynärpään tulehduksen kroonistumisen?
Tenniskyynärpää kuuluu eri paikoissa elimistöä oleviin jänteen ja luukalvon kiinnityskohdan ärsytys/ tulehdustiloihin. Tämäntyyppistä kiinnityskohdan tulehdustyyppiä kutsutaan tieteelliseltä nimeltään myös insertiitiksi. Samantyyppisiä tulehdustiloja voi syntyä mm. myös polven etualaosaan (hyppääjän polvi) sekä akillesjänteen kiinnityskohtaan kantaluuhun (akillesjänteen kiinnityskohdan tulehdus).
Insertiittiin ei ole eikä tunneta toistaiseksi parantavaa hoitoa, ainoastaan lievittävää. Yleensä ajan myötä särky helpottaa kun huolehditaan optimaalisesta käden tai muun kivun esiintymiskohdan kuormittamisesta. Kättä ei tulisi pitää täysin levossa, vaan sillä tulisi työskennellä kivun rajoissa kevennetysti ja välttää raskasta toistotyötä. Täydellinen käden lepuuttaminen voi jopa pahentaa oireita.
Erilaisia kyynärvarteen laitettavia kiristyspantoja on kehitetty hidastamaan kyynärvarren lihassupistuksen aiheuttamaa vetoa jänne-luuliitoksessa. Kiristyspanta voi olla joskus oireita lievittävä ja sallia paremmin työskentelyä. Kipukohtaan annetuista kortisoni-injektioista on toisinaan apua, toisinaan potilas ei koe mitään vaikutusta siitä. Nämä hoidot ovat siis vaivaa lievittäviä.
Tenniskyynärpään kuten muidenkin insertiittien kroonistuminen on askarruttanut paljon käytännön työssä olevia kliinikkoja sekä tutkijoita. Toistaiseksi ei ole olemassa menetelmää, millä ennustaa insertiitin kroonistumista, vaan sairauden kehittyminen tapahtuu jokaisella yksilöllisesti. Käytännön lääkärin kokemuksella parasta kroonistumisen estoa ovat varhainen työhönpaluu sekä raskaan työn keventäminen kohtuullisen rasituksen varmistamiseksi.
Alla voit keskustella ja kertoa omia kokemuksiasi aiheesta
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti 10.10.09 08:32 moi minulla on on kyynärpää kosketus arka pienikin kosketus tuntuu kovana kipuna. Syön kahta vahvaa kipulääkettä mitä lääkäri määräsi. | |
Elisa kirjoitti ( 10.10.09 11:00 Minä sain tulehduskipulääkityksen ja käytin kyynertukea jos jouduin vähänkin rasittamaan käsivarttani, se auttoi todella. Otan vieläkin kyynärtuen esimerkiksi silittäessä, imuroidessa jne. | |
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti 15.02.10 14:31 Minulla kylmä laukasee kyynärpääkivun, onko kellään muulla kokemuksia? Kesälläkään ei voi kulkea lyhythihaisella ja tosikipeä jos pääsee iskemään. | |
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti 25.04.10 01:32 Minulta leikattiin tenniskyynärpää 9v sitten, sain ensin useita kortisonipiikkejä eikä niistä ollut apua. Nyt vaiva on tullut takaisin ja samassa kyynärässä tuntuu myös golffarinpuolella pistävää kipua :( Rasituksesta tullut ilman muuta, työssäni maalaan, tasoitan, hion ja kannan esim 20l maaliämpäreitä ja +20kg tasoitesäkkejä jotka mielestäni ovat naisen kädelle suht raskaita. Huomenna lääkäriin katsotaan mikä on tulos... Minä en pysty työssäni välttämään rasitusta. | |
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti 28.04.10 07:49 Minulla tetnniskyynärpäätä hoidettiin kortisonilla ja jumpalla laihoin tuloksin. Terveystalon erikoislääkäri määräsi n. 2 kk sitten Aircastin siteen ja nyt kyynärpää kunnossa. Pidän sidettä vieläkin kun teen jotain. Kannattaa kokeilla. | |
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti 03.06.10 15:28 Vuosia vaivannut tenniskyynärpää parani "kuivakuppauksella". Ensin kolmen kerran jakso ja myöhemmin kerran vuodessa. Käyntikerta maksaa meilläpäin 40€ kerta, ja ainakin minulla tepsii. | |
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti 28.07.10 11:22 minulta on leikattu oikean käden tenniskyynärpään ja jopa onnistuneesti.nyt kun on kulunut 3 vuotta leikkauksesta niin vasen kyynärpää alkaa oireilla.. on jumpattu ja hierottu mut ei auta.. työtä ei voi oikein helpottaa kun oon raksalla töissä. joten odotellaan leikkaus jonoon pääsyä. | |
Mary kirjoitti 23.03.11 02:38 Onko kokemuksia botox hoidosta tenniskyynärpäähän? ja onko tietoa, mitä sellaiset hoidot maksaa? kohdallani leikkausta suunnitellaan vasta muutaman kuukauden päästä, ennen sitä olisi tarkoitus kokeilla tuota botoxia, mutta vähän arveluttaa.. kortisonit, fysion hoidot, venyttely ja lepo on nyt kokeiltu, eikä tämä vain hellitä. | |
Eva kirjoitti ( 23.03.11 04:37 En ole ikinä kuullutkaan moisesta hoidosta, missä semmoista saa? | |
Mary kirjoitti 23.03.11 13:20 Ainakin Tampereella (yksityisellä) ehdotettiin sellaista hoitoa. Eli botoxilla lamaannutetaan käden toimintaa.. vaikutus kai kestää noin kuukauden paikkeet... |

| "Sivuston asiantuntijoina toimii useita terveysalan asiantuntijoita, kuten lääkäreitä, psykologi ja farmaseutti" (Turun Sanomat, 09.11.2008) |
![]() | "Näillä sivuilla on kiva ja rentouttava olla, kiitos toisenkin kerran." (Käyttäjä-palaute) |