Miten saan avun kantapään kipuun?

Kysymys: Miten saan avun kantapään kipuun?

Hei! olen 38 vuotias toimistotyötä tekevä nainen. Harrastan vapaa-aikanani voimistelua ja hölkkään 2-3 kertaa viikossa. Ongelmanani on pitkään jatkunut kantapään kipu. Se alkoi melko yhtäkkiä, mutta en ole pystynyt sen takia kahteen kuukauteen juoksemaan. Kävin lääkärillä, ja hän sanoi kantapäässä olevan jännetulehduksen, johon pistettiin myös kortisonipiikki. Siitä ei ollut juuri apua. Mitä teen? Alan tulla hulluksi, kun en pääse liikkumaan ja kävelykin on hankalaa.
nim. jogging gilr


Vastaus: Kantapääkivun hoito

Hei! Kantapääkipu syntyy usein liikuntaa ahkerasti harrastavilla, mutta myös kaikenikäisillä ihmisillä. Kantapääkivun aiheuttajat voivat syntyä monista syistä. Käyn lyhyesti läpi kantapääkivun vaihtoehtoja ja palaan lopuksi kysymykseesi.

Kantapään yläosiin kiinnittyy elimistön vahvin jänne, akillesjänne, jonka kiinnityskohdan ärsytystilat saattavat säteillä kantapäähän saakka. Samoin voi tehdä myös akillesjänteen seutuun sijoittuva limapussintulehdus. Akillesjänteen kiinityskohdan ärsytystilan pystyy potilas usein itsekin paikantamaan paikallisen turvotuksen ja arkuuden perusteella.

Kantapään pohjan kivun taustalla voi toisinaan olla kantapään rasvapatjan ärsytystila, joka on päässyt syntymään ärsytyksestä/ hankauksesta. Hoidoksi voi kokeilla superlonista leikattavaa pehmennystä kantapään alle. Yleensä rasvapatjan tulehdus helpottaa muutamassa viikossa ylimääräisellä pehmusteella.

Hankalampi kantapään kiputilan aiheuttaja on jalkapohjan viuhkamaisen jännekalvon kantapäänpuoleisen kiinnityskohdan ärsytys/tulehdustila. Kyseessä on samalainen jänteen kiinnityskohdan tulehdustila kantaluun ja jänteen välillä, kuin jänteen kiinnityskohdan ärsytystila tenniskyynärpäässä. Kantaluun kiinnityskohtaan voi toistuvien tulehdusten jälkeen syntyä kalkkeumaa, joka on saanut myös kantaluun luupiikki-nimityksen.

Valitettavasti kantaluuhun kiinnittyvän jalkapohjan jänteen hoitomahdollisuudet rajoittuvat lähinnä lievittäviin hoitoihin. Niihin kuuluvat kuureina otettavat särkylääkehoidot ja paikalliset kortisoni-injektiot jänteen seutuun. Tukeva ja kovapohjainen kenkä voi toimia myös käytännön hoidossa.

Kuten tenniskyynärpääkin, kantaluun kiinnityskohdan tulehdus kuuluu ns insertiitteihin, joiden hoito on vielä pitkälti lievittävää, eikä täsmähoitoa niiden hoitamiseksi ole vielä kehitetty. On edelleen epäselvää, mitkä mekanismit laukaisevat ärsytys/tulehdustilan kehittymisen insertiiteissä. Useimmiten muutaman kuukauden kuluttua oireiden alkamisesta oireet häviävät, mutta osalla oireet kroonistuvat.

Kuvauksesi ja oireesi sopivat jalkapohjan jännekalvon kantapäänpuoleiseen kiinnityskohdan tulehdukseen. Oireet kestävät yleensä joitakin kuukausia, mutta poistuvat ajan mittaan yhtä nopeasti kuin syntyivätkin. Varsinaista parantavaa hoitoa ei ole, mutta ärsytystä voidaan em keinoin lievittää.

Keskustelu
< Edellinen | Seuraava >

Alla voit keskustella ja kertoa omia kokemuksiasi aiheesta

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Female66)
17.11.09 12:23
Jännekalvontulehdus kantapäässä vaivasi vuoden ,kävelin varpaillani,tuli nivelrikko isonvarpaan niveleen.Lopulta apu löytyi tukipohjallisista.Jalkojen hoitoon erikoistunut fysioterapeutti valmisti.
Muutamassa päivässä kipu hävisi,kun jalan asentoa korjattiin. Kokeilin silikonityynyjä ja kortisonipiikkiä,ei apua.Lääkärikin käski vaan kärsiä,kyllä se siitä joskus menee ohi. Suosittelen fysioterapeutilla käyntiä jos sitä et ole kokeillut.

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
16.06.10 10:56
APUVAA... INNOSTUIN SUUNNISTUKSESTA JA NYT LUUPIIKKI VAIVAA

MENEN VAELLUKSELLE KROATIAAN PIAN JA ASKELTAMINEN ON KURJAA. TEIPPAANKO, KORTISONIA ,SILIKONITYYNYÄ VAI MITÄ?

AIKAA EI OLE LÄHTÖÖN PARIA VIIKKOA, PERUNKO MATKAN...

TYMPII...

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
24.08.10 02:38
Mulla on ollut tää vaiva vuoden.kortisoonipiikit ei auta kuin viikon ajan.nyt on yölasta,ei sekään tunnu auttavan.aamuisin en pysty kävelemään kuin seinistä kiinni pitämällä.toisessa jalassa tosi paha,toiseen hyvällä mallilla tulossa.työhöni liittyy kilometritolkulla kävelemistä.nyt oon toista viikkoa saikulla.ei helpota oloa.mitä tehdä???

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
13.09.10 18:57
Täällä on kärsitty puoli vuotta ns. luupiikistä, joka on välillä hieman parempi mutta sitten taas viikkoja kamala. Aamulla sattuu, kun jalkapohja on niin kipeä, helpottaa hetkeksi, kun venyttelee. Kun tulee rasitusta, paljon kävelyä yms., on monta päivää kipeä. Hieman korkeampi kengän korko auttaa vähän mutta ei sekään mitään ole parantanut. Ja eihän kukaan voi niillä koko ajan kävellä. Vaiva on diagnosoitu, särkylääke ei auta, mutta vaiva rajoittaa jo elämää ja hermostuttaa ihan kamalasti. Töissäni seison melkein koko päivän aamusta iltaan ja se ei varmaan paranna tilannetta. Pehmusteita on mutta eivät auta kuin hetkeksi.

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
18.09.10 12:59
multa löytyi plantaarifaskiitin lisäksi 1,5 cm luupiikki.sairaslomalla koko ajan.ei voi oikeen kävellä. nyt hain kepit kun en voi astua kunnolla.kokeilen nyt vyöhyketerapiaa ja tulineuloja.kortisioni,kipulääkkeet ja pohjalliset ei auta.

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
27.09.10 07:56
Olen kärsinyt kantapään kivusta nyt n. 10kk. Kävely ei satu, mutta juosta ei pysty lainkaan ja aamuisin sekä levon jälkeen meinaa liikkeelle lähtiessä lentää nenälleen.
Talvella kipujen alettua kävin lääkärissä, joka laittoi fysioterapiaan, josta sain jumppa- ja venyttelyohjeet ja laittoi jalkahoitajalle, jossa teetin yksilölliset tukipohjalliset. Kipujen piti alkaa helpottaa pohjallisien myötä, mutta fysioterapian jälkitarkastuksessa todettiin ettei parannusta ole tapahtunut, mitä nyt akillesjänne ei enään niin jäykkä venyttelyjen ansiosta. Fysioterapeutti teippasi jalan, jottei pääse taipumaan jalkaterä "ulospäin".
Teipeistä koin alkuun apua ja parannusta alkoi tapahtua, kunnes jalan iho ei enään kestänyt teippailua ja sama kipu on jatkunut.

Nyt on ensimmäinen kortisonipiikki laitettu ja seuraava parin viikon päästä. Hulluus iskee jollei kohta jo ala helpotusta löytyä. Töissä kaikki päivät jalkojen päällä, mutta lääkäri sitä mieltä että töissä voi vallan hyvin käydä.

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
28.09.10 04:12
Minulla todettiin Plantaarifaskiitti jo kaksivuotta sitten ja sain silloin fysioterapiasta ultraäänihoitoa 3kertaa ja jalka teipattiin ja lääkärilta tulehduskipukuurin.Jalka oireilut nämä kaksivuotta lievästi varsinkin liikunnan jälkeen ja aamuisin liikkeelle lähtö seiniä pidellen.

Elokuussa 2010 jalka kipeytyi totaalisesti. Kipu ajoi lääkäriin ja sain ohjeet, kylmähoito, venyttely sekä tulehduskipulääkityksen( 30pvä)ja viikon sairausloman. Minulle tehtiin myös kalliit yksilölliset tukipohjalliset, en osaa kuitenkaan sanoa onko niistä sanottavaa apua, tosin käytössä vasta kuukauden ajan. Kohta on kaksikuukautta kulunut uusinta oireista ja eikä loppua näy. Ja tämän takia menin eilen uudelleen lääkäriin, jalka kuvattiin ja sieltä löytyi luupiikki, iso sellainen lääkärin kommentin mukaan. Olen nyt kahdenviikon sairauslomalla ja odottelen sairaalaan kutsua, jossa sitten päätetään operoidaako vai annetaanko korisonihoitoa. Kysyisin, onko jollekin tehty leikkaushoito ja miten operaatio tehdään? Onko jalka kipeä leikkauksen jälkeen ja tuleeko pitkäkin sairasloma?

avatar
n49-4625 kirjoitti
24.05.11 12:48
Ikävä kyllä täytyy liittyä tähän kantapääkipuisten kerhoon. Kipuilu alkoi tammikuun alkupuolella, eikä loppua näy. Olen käynyt työterveyslääkärin lisäksi ortopedilla ja Enmg-tutkimuksessa, nyt odottelen aikaa magneettikuviin. Siitäkään ei luultavasti selviä yhtään mitään. Tämän hetkinen epäily on kierrejänteen kalvotulehdus ja ennuste, että kipua saa kärsiä ainakin vuoden. Aamuisin ja paikallaan olemisen jälkeen pääsee liikkeelle ottamalla seinistä tai kyynärsauvasta tukea, yhtään juoksuaskelta en pysty ottamaan. Jonkinasteiseen kipuunkin näemmä tottuu, kun on pakko. Kipulääkkeet helpottaa hetken, mutta kun ei niitäkään viitsisi syödä kuin leipää.

Tänään lannistuin kyllä totaalisesti, kun mua lähellä oleva ihminen mukamas vitsinä epäili kivun olevankin korvien välissä, niinpä kait sitten. Ihan vaan huvikseni olen liikkumatta :(.

avatar
reporanka kirjoitti
24.05.11 13:18
Jos kantapäässä on ns.luupiikki, ei se välttämättä näy missään kuvissa. Näin ainakin minulle ortopedi sanoi. Minultahan on leikattu se "piikki", joka todellisuudessa on vain jänteeseen kertynyttä kalkkia.

Siihen kokeiltiin kortisonia, kipulääkkeitä ja akupunktiota, mutta aina kun joutui liikkumaan, jalka kipeytyi. Ja kun kantapää oli kipeä, sitä ontui ja sitten oli selkäkin kipeänä.

Pallon tai tai pullon rullaus kipeällä jalalla antaa hyvää hierontaa jänteelle. Samoin kylmähoito auttoi tilapäisesti ainkain minulla.

Leikkaus ei ollut iso, mutta toipuminen kesti aikansa. Muistaakseni 5 - 6 viikkoa sauvoilla pompin. Mutta ei ole piikki enää vaivannut kuin ihan pari kertaa ja tennispalloa pyörittämällä olen sen kuntoon saanut.

Jos se vika olisikin korvien välissä, niin ei kävelykään sitten niin sattuisi. Ellet sitten päälläsi pomppisi. Moisen epäilyn takia ei kannata lannistua, ihmiset on vaan niin ajattelemattomia.

avatar
n49-4625 kirjoitti
22.08.11 15:16
Jo vain, tilanne ei ainakaan ole helpottunut, tai itseasiassa tuo talvella kipeytynyt vasen jalka on ollut muutaman päivän parempi. Ei kuitenkaan kannata riemusta pomppia, kun tänään sain röntgenlausunnon tuosta n. kuukausi sitten kipeytyneestä oikeasta jalasta, siellä onkin seesamluun murtuma, Jippii! Molemmat jalat kuulemma ja ehkä paranevat ajastaan...sitä aikaa vaan ei kukaan pysty sanomaan. Reporanka...ehkä tuossa päällään pomppimisessa olis ideaa :/

Seuraava >

Kirjoita uusi viesti



1. Omalla tunnuksella

2. Luo tunnus

3. Anonyymisti

Aiheeseen liittyvää
Muita vastauksia
"Tervetuloa joukkoomme tänne Hoitonettiläiseksi, täällä on niin paljon meitä joilla on samoja terveyteen ja sairauteen liittyviä asioita, täältä saa pa..." (Käyttäjä-palaute)
"Tuki-halauksen antaminen on kiva lisäominaisuus. Jatkakaa samaan malliin" (Käyttäjä-palaute)