Mikä avuksi toistuviin poskiontelotulehduksiin?

Kysymys: Mikä avuksi toistuviin poskiontelotulehduksiin?

Moi! Olen 20-vuotias nuori nainen Karjaalta. Ongelmanani ovat toistuvat poskiontelotulehdukset. Ne alkoivat muutama vuosi sitten, kun minulla todettiin siitepöly-yliherkkyys lepän ja heinien siitepölyille. Kesäisin allergiaoireeni pysyvät kurissa, mutta syksyisin ja talvisin minulla on ollut useita tulehduksia, joihin olen saanut toistuvia antibioottihoitoja. Nenäni on usein tukkoinen, mutta allergiatabletit auttavat niihin jonkin verran. Tupakoin puoli askia päivässä. Voiko poskiontelotulehdukset johtua siitä? Miten saan tulehdukset kuriin?
Nim. Hevostyttö -88


Vastaus: Poskiontelotulehdusten hoito ja ehkäisy

Hei! Toistuvat poskiontelo-oireet ovat yleinen riesa 6-7 vuoden lapsuusiästä lähtien. Ennen sitä nenän sivuontelot ovat niin pienet ja huonosti kehittyneet että varsinaisesta poskiontelotulehduksesta ei voida puhua. Äkilliset poskiontelotulehdukset syntyvät usein flunssasairuksien jälkitautina samaan tapaan kuin esimerkiksi korvatulehdukset. Kroonistuneemmissa muodoissa nenän ja sivuonteloiden limakalvojen yliherkkyys ja yleinen ärsytystaipumus on ilmeisesti yhteydessä toistuviin märkäisiin sivuontelotulehduksiin.

Nenän sivuonteloista poskiontelot sijaitseva silmien alapuolella poskipäiden ja nenän välisellä alueella. Ne ovat limakalvon peitttämät ja niistä johtaa yleensä kapea käytävä nenäonteloon sekä ylemmäksi otsaonteloihin. Limakalvon ärsytyksen aiheuttaman tulehduksen ja turvotuksen vuoksi ilmastointiyhteys nenäonteloon saattaa joskus katketa, mikä saattaa altistaa tulehdusten kroonistumiselle. Prosessi on usein monimutkainen, mutta tulehdusten seurauksena nenän limakalvot pysyvät ärtyneenä ja värekarvatoiminnan lamaantuessa limaa kertyy myös sivuonteloihin aiheuttaen tulehduksen.

Erilaiset yliherkkyydet ympäristön ärsykkeille ( siitepölyt, eläinhilse, hajusteet, huonepöly, ympäristön allergeenit) lisäävät limakalvoärsytyksen kautta sairastumisriskiä. Lisäksi erilaiset nenän rakennepoikkeamat ( nenän väliseinän vinous, ahtaat rakenteet) voivat edesauttaa tulehduksen kroonistumista samoin kuin polyyppitauti. Krooninen poskiontelotulehdus on usein sidoksissa yliherkkyyteen. Myös nenäontelon katossa olevien seulalokeroston krooninen tulehdus voi ylläpitää toistuvaa tulehdusta ja vaatii joskus leikkauksella suoritettavaa korjausta tulehduksen taltuttamiseksi, kun antibioottihoidolla ei ole riittävää hoitovaikutusta alueelle.

Poskiontelotulehdusta voidaan hoitaa toistuvilla antibiooteilla, limakalvojen turvotusta vähentävillä tableteilla ja sumutteilla sekä nenän kautta suoritettavilla poskiontelon punktiohoidoilla. Erityisen pitkittyneessä tilanteessa syynä voi olla toistuvaa tulehdusta ylläpitävä krooninen tulehduspesäke tai muu rakenteellinen tekijä, jonka korjaaminen vaatii korvalääkärin tarkastusta ja toimenpidehoitoa.

Viitaten kysymykseesi tupakointi ei välttämättä ole pääsyy ongelmiisi, mutta voi osaltaan ärsyttää nenän limakalvoa ja miten myötävaikuttaa toistuviin tulehduksiin. Myös muulla yliherkkyydellä on todennäköisesti altistavaa vaikutusta tulehdusten kroonistumiseen. Nenän tukkoisuusoireiden hoitoon kannattaa kiinnittää huomiota. Voisit keskustella omalääkärisi kanssa esimerkiksi nenän kautta annosteltavan kortisonisumutteen käyttöönotosta helpottamaan limakalvon tulehdusoireita tablettihoidon sijaan tai rinnalla.

Kokonaisuutena olisi hyvä saada tulehduskierre hallintaan, että saisit alle useamman kuukauden rauhallisen jakson, joka mahdollistaisi myös nenän sivuonteloiden limakalvon paremman toipumisen, eivätkä tulehdukset niin herkästi seuraisi toisiaan. Kortisonisumutteen pidempiaikainen käyttä ja nenän sivuonteloiden punktiohoito voi edesauttaa tällaisen tasapainon syntymistä, mutta hoitovalinnat on aina arvioitava yksilöllisen tarpeen mukaan.


Keskustelu

Alla voit keskustella ja kertoa omia kokemuksiasi aiheesta

avatar
TUULA74 kirjoitti
13.03.09 05:01
Hei, miksi taas vain puhutaan lääkkeistä ???? Mulle oikeasti ihan Läääkäri kehotti hankkimaan "Sarvikuonon" (Ei siis eläintä vaan nenähuuhtelukannun) Siitä on ollut mulle paljon apua. Minä kyllä kehoittaisin kokeilemaan ensin sitä. Niitä löytyy luontaistuotekaupoista, joistain apteekeista ja tietysti myös netistä.

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
29.04.09 11:45
Minulla oli nuorena toistuvia poskiontelontulehduksia, ja n. 30 punkteerauskerran jälkeen menin nenäontelon avarrusleikkaukseen minkä tuloksena en ole sairastanut poskiontelontulehdusta kertaakaan viimeisen 8 vuoden aikan. Suosittelen, jos on varaa... itselläni meni (onneksi) vakuutuksen piikkiin.

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Kirjautumaton käyttäjä)
29.08.09 03:41
Minulla oli kanssa monia tulehduksia joka vuosi kunnes menin kanssa avarrusleikkaukseen Tyksiin, jossa olin yhden yön, koska piti jäädä yöksi kun otsaonteloon menivät. Kaikki maksoi vain yhden sairaalassaolopäivän, joten turhaan ei kannata yksityiselle mennä, tosin jos vakuutus korvaa niin sitten.

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
24.11.09 01:53
Suosittelen myös tuota "Sarvikuono" nenähuuhtelukannua. Miehen toistuvat poskiontelontulehdukset loppuivat heti, kun aloitti kannun käyttämisen. Hänelle kannua suositteli työterveyshoitaja.

avatar
N1974 kirjoitti
09.06.10 13:34
Isälläni loppuivat, kun vaihdatti amalgaamipaikat suusta pois... Itselläni loppui, kun vaihdoin työpaikkaa. Taisi olla jotain allergisoivaa astmaatikolle siellä...

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
09.06.10 14:49
Hei!
Itselläni oli myös jatkuvia poskiontelontulehduksia vähintään 8 kappaletta. Päädyin monen vaiheen kautta viikko sitten Fess leikkaukseen, jossa avarrettiin poskionteloita ja poistettiin polyyppeja. Leikkaus tehtiin Hyksin korvapolin leikkaushuoneessa.Toipuminen on ollut aika hidasta, mutta elän toivossa, että tulehduskierre loppuisi. Itse koin, että antibiooteista ei ollut mitään apua. Minulla käytössä myös "sarvikuono", kortisonisuihkeet, ja Duact.

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
10.08.10 12:53
Itselle on tehty 3 FESS leikkausta ja niistä ei ole ollut apua juurilainkaan joudun edelleen käymään jopa 4-5 kertaa kuukaudessa Yliopistollisessa sairaalassa punkteerauksessa. Tämä vaiva on ollut minulla jo yli 10 vuotta alkoi kun oli 16-vuotias. Vuosien varrella vaan pahentunut. polyyppitauti on myös tähän liittyen ja kystia ja vaikka mitä rakenne vikaa sekä tuo altistava geeni virhe joka on 5 % suomalaisista. Nyt harkitsevat Caldelwell-Luc leikkausta tai nenän väliseinämän osittaista korvaamista muovilla. Tuosta leikkauksesta on vaikea löytää tietoa kun sitä ei kuulemman enää paljoa tehdä. Huono tuuri näiden suhteen. Ps. Sarvikuonosta ei ollut apua koska vesi jäi poskionteloihin ja aiheutti mukavia lisä tulehduksia ja verenvuotoja. Ainoastaan pysyvästä antibiootista (ympärivuotinen Doximycin tai Atzitromonycin) oli kohdallani aitoa hyötyä. Toivottavasti tuon leikkauksen avulla pääsisin pois noista kaikista allergia ja antibiiootti kierteistä joita on joutunut syömään.

avatar
Nivelnoomi kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Kirjautumaton käyttäjä)
10.08.10 14:16
Minulle on tehty tuo Caldelwell-Luc (minusta ei kirjoiteta nimeä noin?) leikkaus noin 40v sitten. Noin 30v pysyi hyvin ne vasta-aukot auki-niiden kautta sellaisella käyrällä instrumentilla saatiin huuhdeltua poskiontelot. Fessejä tehty varmaan 5, samoin x2 otsalokerostoissa "sarvet" joita pidettiin pitkään ja päivittäin kävin TYKS huuhtelussa. Minulta mennyt täydellisesti hajuaisti-en tunne hyvää en pahaa..Jatkuva Flixonase tiputtelu nenään hieman parantaa tilannetta. Sarvikuonosta en saa minäkään apua..Minulla ollut onni olla saman korvalääkärin hoidossa jo noin 35v-nyt jäämässä eläkkeelle ja näen jo painajaisia kun joutuu taas selittelemään..vaikka onhan paperit samat jos käy samalla lääkäriasemalla.

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Nivelnoomi)
11.08.10 06:37
joo sorry kirjoitus virhe leikkauksen ihan oikea nimi on Caldwell-Luc =)

avatar
Nivelnoomi kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Kirjautumaton käyttäjä)
11.08.10 13:26
laita minulle yksityisviesti jos haluat tietää lisää..mutta ensin sinun pitäisi kirjautua käyttäjäksi.

Kirjoita uusi viesti



1. Omalla tunnuksella

2. Luo tunnus

3. Anonyymisti

Mainos
Aiheeseen liittyvää
Muita vastauksia
"Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Avainlippu-tunnuksen Suomessa kehitetylle terveysaiheiselle Hoitonetti.fi –verkkoyhteisölle" (Suomalaisen Työn Liitto, 26.11.2008)
"Hoitonetti vaikuttaa uudenlaiselta ja modernilta sivustolta, jolla on raikas yleisilme" (Käyttäjä-palaute)