Moi!
Olin vastikään lääkärillä pitkittyneen kurkkukivun vuoksi. Vaivani on ollut pitkään paha, ja nielusta on otettu kaksi kertaa viljelynäyte. Molemmilla kerroilla viljely on ollut negatiivinen. Lääkäri sanoi, ettei turhan takia kannata syödä antibioottia, koska teho vain huononee. Tehoaako antibiootit Suomessa vielä vai täytyykö ottaa vaikka useampia kuureja?
Timo
Vastaus: Antibioottiresistenssi Suomessa
Hei!
Avohoidon antibioottien resistenssitilanne eli mahdollinen tehoamattomuus on vielä Suomessa vähäisempää kuin muualla Euroopassa. Yleisestikin ottaen avohoitopotilailla ei käytännön työtä tekevän lääkärin näkökulmasta vielä esiinny samalla tavalla antibioottihoidon resistenssiä kuin esimerkiksi sairaaloissa, joissa resistenssitilanne voi vaihdella. Määrätyt antibioottihoidot tehoavat siten kohtuullisen hyvin erilaisiin todettuihin avohuollon taudinaiheuttajiin.
Kiinnitit huomiota kuitenkin tärkeään asiaan, koska Euroopassa on arvioitu antibioottiresistenssin edelleen leviävän ja olevan tulevaisuudessa yksi keskeisistä terveysuhkista. Eniten antibiootteja käytetään Etelä-Euroopassa Ranskassa, Italiassa ja Kreikassa, jossa avohoidon antibiootteja on myös vapaasti saatavilla ilman reseptiä. Täkäläinen käytäntö ei edistä resistenssitilanteen paranemista. Pohjoismaista eniten antibiootteja käytetään Islannissa. Mielenkiintoista on, että Ruotsissa antibioottihoitoja käytetään vain puolet Suomen käyttömääristä.
Antibioottihoidon käyttömäärien eroavuudet kertovat suoraan, että kysymys antibioottihoidon määräytymisessä on muustakin kuin puhtaasta sairauslähtöisestä tarpeesta. Erilaiset muotoutuneet vastaanottokäytännöt, mallit ja potilaiden odotukset kilpailevat oikean sairaudenmäärityksen ja -lääkityksen rinnalla antibioottihoidon suhteen. Mitä palvelulähtöisemmäksi vastaanottotapahtuma muodostuu, sitä vaikeampi potilaalle voi olla perusteltavissa antibioottihoidon tarpeettomuus. Valitettavasti pieni osa potilaista saattaa kokea antibioottihoidon tarpeelliseksi, vaikka lääkäri olisikin toista mieltä.
Antibioottihoidon aikakautta on ihmiskunnan historiassa kestänyt vasta 40-50 vuoden ajan ja se on kieltämättä mulllistanut terveydenhuollon läpikotaisin. Antibioottihoitojen avulla on voitu siirtyä tilaa vievistä infektioiden ja kulkutautien sairaalahoidosta niiden avohoitoon ja estää pitkittyvät infektiot aiempaa helpommin. Oikeastaan nykyisenlaajuinen aktiivinen sairaaloissa tapahtuva leikkaustoiminta ei olisi mahdollista ilman nykyisenkaltaista antibioottitukea, joka on vielä meille tarjolla. Siksi avohoidossakin tulisi infektioiden hoidossa olla varovainen antibioottihoitojen käytössä. Suurin osa avohoidon infektioita ovat kuitenkin viruksen aiheuttamia, eikä niihin antibiooteista ole apua. Toki antibioottihoitoja tarvitaan avopuolellakin, mutta jokaiseen flunssaan ei automaattisesti tarvita antibioottia ja lääkärin arvioon kannattaa luottaa antibioottihoidon tarvetta arvioitaessa. Sillä voimme pitää resistenssitilanteen hallinnassa ja saada edelleenkin tulevaisuudessa tehokasta hoitoa, kun sairastumme vakavasti!
Keskustelu
24. marraskuuta
Keuhkoputkentulehdus on yleensä viruksen aiheuttama keuhkoputken tulehdustila, joka voi syntyä muun flunssasairauden ohessa tai jälkitautina. Keuhkoputkentulehdus on siten yksi tavallisen virussairauden yksilöllinen ilmenemismuoto. Sinänsä virus tarttuu tyypilliseen tapaan muihin ihmisiin pisara-ja käsikontaktin välityksellä, mutta on yksilöllistä, kehittyykö toisella ihmisellä sairaus keuhkoputkentulehdukseksi. Viruksen aiheuttamaan keuhkoputkentulehdukseen ei antibioottihoito auta ja se paranee levolla yleensä 1-2 viikossa.
Normaalisti siis perusteita antibioottihoidolle ei sairaudenkuvan vuoksi ole olemassa. Kuitenkin antibiootteja käytetään tämän sairauden hoitamiseksi enemmän kuin olisi lääketieteellisesti ottaen tarpeellista. On toki vaikeita tilanteita ja kroonista keuhkoputkentulehdusta, jonka pahenemisvaiheeseen antibioottihoito voi olla tarpeellinen. Edelleen sairaus on mahdollista kehittyä keuhkokuumeeksi, joka kuitenkin on selvästi keuhkoputkentulehdusta harvinaisempi.
Lääkärillä on nykyään ulkoapäin paineita potilaan miellyttämiseen potilastyytyväisyysmittausten ja kaupallisen toiminnan paineessa. Samalla potilas kokee lääkkeen saamisen itselleen tärkeänä ja "hyvänä hoitona" ja "tarpeellisena käyntinä". Myös kiire voi vaikuttaa taustalla. Itse uskon, että mm. nämä syyt edellä vaikuttavat ainakin osaksi nykyiseen hoitokäytäntöön, jossa antibiootteja käytetään tarvetta enemmän. Lääkärin ja potilaan kohtaaminen tulisi perustua ensisijaisesti asiantuntijan ja potilaan väliseksi, muutoin ulkoiset vaatimukset voivat vääristää lääketeteellisiä hoitolinjoja.
Aiheeseen liittyvää
Muita vastauksia
- Miten särkylääkkeitä tulisi syödä?
- Jalkapallossa isku kylkeen, miten pitkään kestää?
- Miten hoidan allergista nuhaa oikein?
- Auttaako antibioottihoito yskään ja flunssaan?
- Rasitusvamma ja siitä johtuva selkäkipu, jatkuvaako?
- Hankautuva luomi selässä, lääkärille vaiko eikö?
- Milloin flunssan jälkeen voi alkaa urheilla?
- Kauan jatkunut kuiva yskä vaivaa, mitä tehdä?
- Miten tenniskyynärpään tulehdusta hoidetaan?
- Milloin verenpainelääkkeitä kannattaa aloittaa syömään?
- Voiko keuhkoahtaumataudista parantua tupakoinnin lopettamalla
- Miten paranen eturauhastulehduksesta?
- Atooppisesta ihottumasta paraneminen
- Miten parannan astman tasapainoa?
- Miten suhtautua valkovuotoon?
- Mistä apua krooniseen alavatsakipuun?
- Mistä selkäsärkyni johtuu?
- Mistä väsymykseni voi johtua?
- Onko alkoholi minulle ongelma?
- Niskat ja hartiat jumissa, mikä neuvoksi?
- Vatsakivun toistuminen, mikä vaivaa?
- Miten hoidan peräpukamia?
- Voisiko minulla olla sukupuolitauti?
- Miten voi hoitaa aknea?
- Miten saan korvakäytävän vuodon paranemaan?
- Miten saan avun kantapään kipuun?
- Mikä polven vääntyessä vikana?
- Onko minulla varpaan kynsisieni?
- Miten laihdutan?
- Mikä avuksi toistuviin poskiontelotulehduksiin?
- Auttaako leikkaushoito iskiakseen?
- Kannattaisiko vaihdevuosioireitani hoitaa?
- Kuinka pitkään jaksan työssäni?
- Miten voi lievittä stressioireitani?
- Mitä voin tehdä päänahan hilseilyn hoidoksi?
- Mitä tehdä masennukselle ja itsemurha-ajatuksille?
- Mitä PAPA-koe kertoo?
- Miksi hiivatulehdukseni toistuvat?
- Miten voin nopeuttaa vatsataudista toipumista?
- Miten anoreksiaa hoidetaan sairaalassa?
- Miten voin hoitaa nivelrikkoa?
- Flunssan hoito
- Estääkö malarian estoon tarkoitettu lääkitys sairastumisen?
- Tarvitsenko Hepatiittirokotteita matkalla?
- Matkailijan perusrokotukset
- Johtuvatko oireeni flunssasta vai allergiasta?
- Mistä sikainfluenssa voi tarttua?
- Voiko suussa olla sukupuolitauti?
- Mitä tulisi huomioida kesämökille mentäessä?
- Aiheuttaako ilmastomuutos uusia sairauksia?
- Punkin levittämät taudit
- Mitä sairauksia hyttyset levittävät Suomessa?
- Mitä hyttysen levittäviä tauteja on matkailijan hyvä huomioida ulkomaille matkustaessa?
- Miten varautua sikainfluenssan aiheuttamiin sairastumisiin?
- Sikainfluenssan vaarallisuus raskaana oleville?
- Miten pääsen laihdutusleikkaukseen?
- Tehoavatko antibiootit vielä?
- Onko Sikainfluenssarokote turvallinen?
- Mistä saa tietoa sikainfluenssan rokotusjärjestyksestä?











Mä en halua syödä antibioottia turhan takia. Anteeksi vaan,mutta joskus on tullu tunne, että oon saanu antibioottia ihan vaan sen takia kun lääkärillä on kiire. tai en mä tiedä mutta tullu kuitenki tunne,ettei asiaan oo paneuduttu.