Hei!
Viime viikkoina tiedotusvälineissä on kerrottu sikainfluenssan leviävän suomeen voimalla ja arviolta miljoona Suomalaista joutuisi petipotilaiksi. Onko syytä pelkoon? Miten työpaikoilla tulisi varautua sikainfluenssan tuloon?

Vastaus: Miten suhtautua uutisiin sikainfluenssasta?

Koko syksyn 2009 ajan terveysasiantuntijat ovat tiedotusvälineiden välityksellä viestineet H1N1-sikainfluenssaviruksen tautitapausten kasvusta. On arvioitu, että jopa miljoona suomalaista sairastaa kyseisen sairauden ensimmäisessä sairausaallossa. Tiedotusvälineet ovat luonnollisesti kiinnostuneita laajalti uutisoimaan tämänkaltaista ihmisiä kiinnostavaa aihetta ja ennakoimaan tulevia tapahtumia uutisen vaikutuksen vahvistamiseksi. Vaikka uutinen on tosi ja sinänsä tarpeellinen, voi ihmisille syntyvä kokonaiskuva terveysuhkasta jäädä aiheettoman korostuneeksi ja pelkoakin herättäväksi.

Meillä on Suomessa sairastetaan koko ajan tauteja, joihin menehtyy jatkuvasti ihmisiä, mutta niitä ei tuoda esille uutisarvon puuttuessa. Tässä vaiheessa on hyvä todeta, että H1N1-viruksen aiheuttamat tautitapaukset ovat olleet normaalin flunssasairauden kaltaisia valtaosalla ihmisistä. Influenssaviruksen tavallinen itämisaika on 2-3 päivää, mutta voi vaihdella jopa 2-7 päivän sisällä. Kaikkina aikoina influenssan sairastamiseen on liittynyt vakavaa sairaudenkuvaa ja menehtymisiä, joko suoraan sairauden vaikutuksesta tai siihen liittyvinä lisätauteina.

Sikainfluenssaan on kehitetty rokote, josta ensimmäinen erä, 32 000 annosta saapui 12.10.2009 maahamme ja rokotukset erityisryhmille ovat koko ajan käynnissä siirtyen vaiheittain eteenpäin. Tällä hetkellä arvioituna infektiotilanne ei näytä erityisen uhkaavalta johtuen H1N1-influenssaviruksen aiheuttaman lievän taudinkuvan ja vastatoimien ennakoimisesta. Pitkäaikaista yleiskuntoa heikentävää sairautta sairastavat tullaan rokottamaan ensimmäisten joukossa.

Voimme jatkaa ja meidän myös tulee jatkaa arkeamme normaaliin tapaan seuraavien kuukausien aikana. Sairastamme flunssankaltaisen H1N1-influenssan syksyn 2009 aikana samalla tavalla kuin aiemminkin olemme flunssa-ja influenssatauteja sairastaneet samalla seuraten viranomaisten muuttuvia ohjeistuksia viruksen torjunnan ja ennaltaehkäisyn suhteen. Influessan, kuten muidenkin flunssasairauksien hyvää ennaltaehkäisyä on käsihygieniasta huolehtiminen niin työpaikalla kuin kotona (käsien peseminen, desinfiointi). Tautitapausten lisääntyessä monimutkaisia veriselvityksiä viruksen toteamiseksi ei enää ole järkevää potilaan kannalta tehdä, vaan kohdistaa voimavarat mahdollisiin muihin tuleviin haasteisiin.

Todennäköisesti työpaikoilla selvitään työikäisten ihmisten sairastuessa samoilla sairaus- ja työjärjestelyillä kuin aiempinakin influenssakausina, joista on yleisellä terveydenhuollolla ja yrityksen hallinnolla jo hyvä kokemus. Yleiset influenssasairauksien hoitoperiaatteet pätevät myös tulevana syksynä. Lieväasteiset flunssankaltaiset taudit podetaan kotona ja voimakkaampien tautitapausten kohdalla harkitaan hoitoa tarvittaessa sairaalatasolla. Syytä erityiseen huolestuneisuuteen tai liioitteluun ei tässä vaiheessa ole. Toivotan syksyn töissä ahkeroiville jaksamista arkityön parissa ilman sairastumisen aiheuttamaa ylimääräistä huolta.

Keskustelu

1_s

Anonyymi
10. heinäkuuta

Olin matkalla sikainfluenssan esiintymisalueella USAssa. Matkan aikana tuli vatsaoireota (maha löysällä, ruokahaluttomuutta) jotka ovat jatkuneet nyt muutaman päivän, sekä lievää lämmön tunnetta (37-37,5). Onko mahdollista, että nämä ovat sikainfluenssan ensioireita? Luin että taudin itämisaika olisi 5-10 vuorokautta, joka alkaa olla nyt käsillä. Vai olisiko kyseessä joku ruuan kautta saatu bakteeri tms. Miten kannattaa toimia?

6_s

Elisa
10. heinäkuuta

Minä neuvoisin hakeutumaan lääkärin vastaanotolle, vielä tänään!

13_s

TriDoc
10. heinäkuuta

H1N1-sikainfluenssan oireet ovat lievän flunssataudin kaltaisia useimmilla ihmisillä. Vaikka sinulla esiintyy myös vatsaoireita, ei tartuntaa oireiden suhteen ei voi siis poissulkea. Asia voisi olla tällä hetkellä vielä selvittämisen arvoinen terveyskeskuksessa tai omalla lääkärilläsi, kun olet ollut taudin esiintymisalueella, vaikkei tieto vaikuta välttämättä hoidon suunnitteluun. taudin levitessä Suomessa ennustetusti laajemmin tullaan sikainfluenssaa hoitamaan ja tutkimaan muiden flunssatautien tavoin. Tärkeintä hoidossa ovat normaalin flunssataudin hoidon tapaan lepo ja rasituksen välttäminen.

1_s

Hoitonetti.fi
16. heinäkuuta

Eri Euroopan maat ovat pikkuhiljaa alkaneet luopua sikainfluenssan testauksista ja estolääkityksistä ja siirtyneet suosittamaan hoitoa ja diagnosoimista sikainfluenssan suhteen samalla tavoin, kuin muissakin tavallisissa flunssa-ja influenssatapauksissa toimitaan. Tämä tarkoittaa käytännön tasolla normaalin flunssankaltaisen kuumetaudin sairastamista kotihoidoin ja vaivan pahentuessa yhteydenottoa omalle terveysasemalle, jossa arvioidaan tilanne. Muille, kuin riskiryhmään kuuluville ei hoitona anneta lääkitystä. Eilen myös Suomessa ovat sairaanhoitopiirit miettineet tämänsuuntaiseen toimintatapaan siirtymistä hyvin pian. On arvioitu että todelllinen luku sikainfluenssaan sairastuneita olisi maassamme jo kymmenkertainen viralliseen määrään verrattuna.

1_s

Anonyymi
17. heinäkuuta

Tuota, olin Kreetalla poikani kanssa. Pojallani astma. Palattuamme poikani on tuntenut flunssan oireita ja pahentunutta hengenahdistusta, muttei mitään kuumetta tms. Luulisin, että ihan flunssalääkkeillä ja astmalääkkeillä pärjäillään, mutta - pitäiskö tutkia vaikkei kuumetta ole? Nyt pärjää kyllä tehostetulla astmalääkityksellä ja coldrexilla--- Mutta onko pitkä-aikainen lääkkeiden käyttö ihan hyvä sekään. Nyt siis 3 vkoa reissusta.

13_s

TriDoc
18. heinäkuuta

Hei! Yleisvointi ratkaisee tutkimustarpeen. Astman pahenemisvaiheessa flunssaan liittyen hoitavan lääkkeen ( inhaloitavan kortikoidin) voi tuplata muutaman viikon ajaksi, jotta keuhkoputkewn tulehdus ei pääsisi flunssan vaikutuksesta pahenemaan.Inhaloitavista kortikoidivalmisteista on hyvin vähän sivuvaikutuksia pitkässäkään käytössä ja niitä voidaan ja tuleekin turvallisesti käyttää siitä lähtien kun astma on todettu. Muuten flunssalääkkeiden tarve on vain lyhytaikainen. On hyvä muistaa, että tavallisten särkylääkkeiden käyttöä olisi astmaatikon vältettävä niiden sisältämän yliherkkyysreaktion riskin takia. Parasetamolivalmisteita astmaatikko voi käyttää ohjeen mukaan.

6_s

Kata
28. heinäkuuta

Yhden perussäännön vielä lisäisin, ja on varmaan jo tuotukin esille, mutta muistutan vielä. Aivastamisen myötä leviää paljon erinäisiä sairauksia. Jos sinulle ei ole nenäliinaa mihin aivastat, niin aivasta vaikka olkavarteesi, älä kämmeniisi...jos et ole heti pesemässä käsiäsi, niin saatat tartuttaa turhaan ihmisiä. Pieniä käsidesinfektio- pulloja myynnissä mm. apteekeissa, kulkee näppärästi mukana matkalla. Älä myöskään jätä käytettyjä nenäliinoja lojumaan minne sattuun, vaan vie ne heti roskiin...

1_s

Anonyymi
30. heinäkuuta

Ihan maalaisjärkinen juttu tuolla yllä! Noin mä itsekin olen asiaa funtsinu. On turha stressata ja pelätä asioilla etukäteen.
Lehessä kerrottiin Espanjan tautiin menehtyneen n. 50 miljoonaa ihmistä maailmassa 1918 lähtien. Suomi oli silloinkin syrjässä taudin valtavirrasta ja kuolleita oli meillä arvioiden mukaan 20-30 000. Tauti tuli mm. kansalaissodan jälkimainingeissa sotavankileireille ja muutenkin puutteellisen ravinnon ja yleiskunnon heikentämille ihmisille. Kun miettii kaikkea tätä ahdinkoa, missä ihmiset elivät tuolloin ja millaiset mahdollisuudet hoitoihin nyt on ei ole todellakaan panikoimisen aihetta. Ihmiset on vähän vieraantunu todellisuudesta.

13_s

TriDoc
31. heinäkuuta

Suomen lääkärilehdestä löytyi artikkeli influenssan sairastavuudesta maassamme eri aikoina. Kukaan ei luonnollisesti voi varmuudella ennustaa tulevaa, mutta oheisessa arviossa ennustetta nykyisen sikainfluenssan sairastavuudesta ja kuolleisuudesta. On muistettava, että influenssa ja siitä seuraava keuhkokuume ovat vanhemmalla väestöllä ollut yleinen kuolinsyy kaikkina aikoina. On totta, että nuorempia ja perusterveitäkin ihmisiä on menehtynyt influenssaan, eikä sitäkään voida täysin poissulkea tulevissakaan infektioissa. Hoitomahdollisuudet vakavammin sairastuneille kuitenkin ovat nykyään " kuin toiselta palaneetalta" kuin vuosikymmeniä sitten, jolloin ei ollut edes terveyskeskuksia. Tähän meidän on luotettava. Syyskuussa 2009 saapuvalla rokotteella tullaan Suomalaiset rokottamaan kevään 2010 ennustettua rajumpaa influenssa-aaltoa vastaan. Tällä hetkellä kukaan ei voi varmuudella sanoa, miten tämä vaikuttaa ennustettuihin sairastavuus- ja kuolleisuuslukuihin.
Hoitonetin lääkäritiimin saamien tietojen mukaan influenssalääke Tamiflu tai Relenza eivät ole influenssaa parantavia vaan lähinnä taudinkuvaa lieventäviä lääkkeitä ja keskimäärin tilastojen mukaan lyhentävät influenssan kestoa 1 vuorokaudella!
Ohessa siis influenssan ajankohta, kansalaisten sairastamisprosentti ja menehtyneet.

Espanjantauti 1918: sairaita 25%, kuolleita 1,9%
Aasialainen 1957: sairaita 30%, kuolleita 0,14%
Hongkongilainen 1968: sairaita 25%, kuolleita 0,07%
Sikainfluenssa 2009-10 (arvio): sairaita 60%, kuolleita 0,1-0,3%

1_s

Anonyymi
1. elokuuta

Tiedustelisin, että mahttaako minula olla sikainfluessa, vai mikähän tauti voisi olla kyseessä. Ensimmäisen oireet alkoivat tämän keskiviikkona, niska ja takaraivo tuntuivat kipeältä ja jotenkin jäykältä. Torstaina tuli kehon eripuolille särkyä, joka vaihteli paikkaa, selkä, pohkeet, yläselkä, alaselkä ja sen lisäksi jatkuva kivistävä päänsärkyä, Illalla yskitti, mutta oli vaikea yskiä, kun yskiminen koski niin kovasti päähän.Palelutti myös. Minulla ei mittaria mukana, koska olin yhden päivän ja yön Tallinassa. Aamulla särkyi jatkui, eriytisesti pään särky ja väsytti ja palelutti. Kun lopulta pääsin kotiin ja kuumemittarin ääreen, se näytti 38.7.Yöllä sain vaihtaa lakanat kahteen kertaan ja yöpaitoja meni runsaasti. Kävin myös oksentamassa ja vatsani on
ollut arka. Ruokahalua ei juurikaan ole.
Tänään kuume on ollut alhainen vain 37,4, mutta päänsärky edellen inhottavaa ja kivistävää, siihen ei auta särkytapbletit. Olen nukkunut niin paljon kuin päänsärlytä olen pystynyt.
Olen ammatiltani lastentarhanopettaja ja lomani loppuu maanantaina.

10_s

Nivelnoomi
1. elokuuta

Et ainakaan ole huomenna työkunnossa. Noita oireita juuri on kuvattu possuflunssassa..Soita huomenna työterveyshuoltoon. Tamiflu lääkekin pitää ottaa jo ensi oireiden tultua -lepää ja kuulostele oireitasi. Muista pestä kädet hyvin...älä päästä vieraita..Ohjeita netissä yllinkyllin samoin jokaisen oman TK sivuilla..

Tsemppiä-röh röh..

13_s

TriDoc
1. elokuuta

Eri puolilla Suomea on annettu kansalaisille ohjeita sikainfluenssaepäilyn tutkimuksesta ja hoidosta. Tässä tyypillinen hoidon ohjeistusesimerkki:
Yleisesti terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeiston mukaisesti sikainfluenssaepäilyä tutkitaan ja hoidetaan nyt ensisijaisesti perusterveydenhuollossa samalla tavoin kuin muinakin influenssa-aikoina. Sairaalassa hoidetaan vain sairaalahoitoa tarvitsevat influenssapotilaat.
Ne potilaat, joiden oireet ovat lieviä ja jotka eivät kuulu riskiryhmiin, eivät yleensä tarvitse lääkärin tekemää taudin määritystä eivätkä lääkehoitoa. Tämä koskee myös matkalta palanneita henkilöitä.
Mikäli epäilet sairastuneesi influenssa A(H1N1) -virukseen, oireesi ovat vakavat tai kuulut riskiryhmiin, voit olla tarvittaessa yhteydessä omalle terveysasemalle hoidon tarpeen arviointia varten.
Influenssa A(H1N1) –viruksen aiheuttamaa hengitystieinfektiota ei voi kliinisesti erottaa muista hengitysteiden virusinfektioista. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen määrittelemät taudinkuvan kriteerit ovat seuraavat:

äkillisesti alkava kuumeilu (>38 °C)
hengitystieoireet
joissakin tapauksissa ripuli
Kaikkia potilaita, joilla on influenssan kaltainen oireisto, pidetään influenssa A(H1N1) –tapauksina, riippumatta matkakohteesta tai lähikontakteista varmistettuun influenssatapaukseen.

Lääkehoito keskitetään riskiryhmille:
Lääkehoito influenssalääkkeillä keskitetään pääsääntöisesti riskiryhmiin kuuluville potilaille. Riskiryhmiin kuuluvat:

alle kolmevuotiaat lapset
raskaana olevat
pitkäaikaissairaat, joilla on:
säännöllistä lääkitystä vaativa sydänsairaus (ei lievä verenpainetauti) tai keuhkosairaus (säännöllistä lääkitystä saava astmapotilas) tai diabetes
krooninen maksan tai munuaisen vajaatoiminta
vastustuskykyä heikentävä tauti, esim. leukemia, lymfooma, HIV-infektio
tauti, johon saat vastustuskykyä heikentävää hoitoa (elinsiirto, solunsalpaajat, TNF-alfasalpaaja, kortikosteroidi >15 mg/vrk 2–4 viikkoa, muu immuunivastetta heikentävä hoito)
krooninen neurologinen sairaus tai hermolihastauti
sairaalloinen ylipaino (BMI eli Body Mass Index yli 40).

Jos olet perusterve aikuinen, käytännössä influenssa tulisi hoitaa samoilla tavoin kuin kuin muinakin aikoina. Lievä taudinkuva siis hoituu kotikonstein. Jos kuume tai muut oireet ovat voimakkaat tai pitkittyvät tai tautiin liittyy muuta oiretta,voi harkita samalla tavoin kuin aiemminkin terveyskeskukseen hakeutumista asian selvittelyä varten. Aikuien perusterveen ihmisen tullee itse harkita tilansa arviointi sitä tosiasiaa vasten, että valtaosalla sairaudenkuva on lieväasteinen.

1_s

Anonyymi
2. elokuuta

Kiitos vastauksesta. Edelleen päänsärky on kovaa. Eilen kuume nousi illalla 38, ja oli oksennusta ja inhottavaa päänsärkyä, joka tabletit ei pure.Asun Haagassa Helsingissä. Minusta minun olisi syytä mennä lääkäriin, koska tämä on neljännen päivän kuume ja päänsärky.
Toivottavasti ei ole kyseessä aivokalvontulehdus?
Mietin paikkaa menenkö omalle terveysasemalle Haagaan vai Laaksoon, jossa ilmeisesti tutkitaan sikainfluenssan epäilyt. Lastentarhanopettajana en voi myöskään palata liian aikaisin töihin tartuttamaan, vaikka tällä ololla ei tulisi mieleenkään?
Ensisijainen kysymys, minne lääkärille, minun kannattaa hakeutua?

1_s

Anonyymi
2. elokuuta

Edellinen kirjoittaja vielä lisää. Minulla on verenpaine lääkitys, mutta en osaa sanoa, onko se mieto vai ei. Vuosien varrella sitä on kyllä nostettu usean kerran. Lääkkeeni Atacand 16mg, yksi päivässä.

13_s

TriDoc
2. elokuuta

Ehdotan, että menisit entiseen tapaan omalle terveysasemalle käymään, koska pelkästään sairauden oireiden jatkuminen (kuume, päänsärky) aiheuttaa sekä työkyvyn määrityksen tarpeen että sairauden tilan arvoinnin. Tällä hetkellä/Tässä vaiheessa kuumesairauden yhteydessä yleinen todennäköisyys sikainfluenssasta on vielä maassamme pienempi, ja yleisen virologisen todennäköisyyden perusteella kysymyksessä voi olla tavallinen flunssasairaus.
Varsinkin oireiden hankaloituessa lääkärin tutkimus saattaa kuitenkin olla tarpeen, niin kuin olet hyvin päätellyt. H1N1-influenssan yleistyessä on ehkä vähemmän tärkeää, onko kysymyksessä H1N1-virus vai muu virusperäinen kuumetaudin aiheuttaja. Tärkeämmäksi nousee sairastavien ihmisten yleistilan ja sairauden vakavuuden määrittäminen. Onneksi suurin osa myös H1n1-sairaudesta suurin osa on lieväoireisia ja menevät ohi kotiseurannassa.

1_s

Hoitonetti.fi
7. elokuuta

Terveyskeskusten erityisvarautuminen sikainfluenssan aiheuttamiin sairastumisiin on herättänyt hoitohenkilökunnassa pohdintaa. Aasialaisen ja honkongilaisen itsekin sairastaneet ihmiset ovat pohtineet, tulisiko terveydenhoidossa siirtyä aivan normaaliin päiväjärjestykseen,varsinkin kun H1N1-influenssa muistuttaa tämänhetkisen tiedon mukaan lähinnä normaalia kausi-influenssaa. Varautuminen ei toki ole pahasta, mutta minkälaisia kokemuksia teillä on ollut tiedotusvälineiden antamasta kuvasta? Onko joukossa ihmisiä, joilla on kokemusta omakohtaisesti aasialaisen tai hongkongilaisen sairastamisesta?

1_s

Anonyymi
8. elokuuta

Voiko ennaltakäsin ennustaa, kuka sairastuu sikaflunssaan niin pahasti että joutuu tehohoitoon? Asiantuntijat kertoivat että pahiten sairastuneilla ongelmana on hengityksen vaikeutuminen ja tarve hengityskokneeseen voi olla tarpeen vakavimmin sairastuneilla.

13_s

TriDoc
8. elokuuta

Etukäteen influenssa-aallon tarttuvuudesta eri ikäryhmiin tai muihin ryhmiin ei voi riittävän hyvin ennustaa ennen ensimmäisen tautiaallon ohimenoa. On toxdennäköistä, että merkittävä osa Suomalaisista on sairastanut H1N1-influenssan loka-marraskuun 2009 loppuun mennessä. Silloin myös ensimmäiset rokotteet ovat valmiit mahdollista toista influenssa-aaltoa vastaan ja lähempänä syksyä saamme kuulla Suomen terveysviranomaisten lopullisen päätöksen, tullaanko koko väestö rokottamaan ensimmmäistä selvästi vakavampaaa toista influenssas-aaltoa vastaan, jonka on arvioitu aktivoituvan tammi-helmikuussa 2009.
Suomessa on noin 200 tehohoitopaikkaa hengityskonevalmiudella. On muistettava, että vain hyvin pieni osa vakavamminkin sairastuneista tarvitsee hengityskonehoitoa eikä kyse siis ole rutiinihoidosta. Tehohoidon tarve voi epidemiakuukausina kuitenkin lisääntyä. Toistaiseksi tilanne on kuitenkin erittäin hyvin hallinnassa, eikä tehohoidon tarve ole merkittävästi H1N1-influenssan takia kohonnut.

1_s

hoitoarska
8. elokuuta

Kyllä on hienoa, että saa noin ammattimaisia vastauksia ihan näin netin välityksellä ja ILMAISEKSI. Näille sivuille kannattaa osallistua! Kiitos TriDOC T. HoitoArska

1_s

Anonyymi
10. elokuuta

Antaako syksyllä sairastettu sikainfluenssa immuniteettiin keväällä tulevaan sikainfluenssaan? MItä tarkoittaa vakavampi tauti, kuoleeko siihen?

13_s

TriDoc
10. elokuuta

Sairastettu sikainfluenssa lisää vastustuskykyä tällä hetkellä leviävälle H1N1-virukselle, joka siis aiheutti sairauden. Ongelmana kuitenkin on influenssaviruksen nopea muuntautumiskyky. Jo vuonna 1918 ns. Espanjan taudin ensimmäinen aalto oli lievä ja myöhemmin virus muuntui toisessa aallossa vakavammaksi aiheuttaen maailmanlaajuisen pandemian.
Tällä hetkellä näyttää siltä, että H1N1-viruksen aiheuttama tauti on lieväasteinen ja vaikeampi "toinen aalto" olisi tulossa talvella 2009-2010. Jos viruksen "muuntuminen" toteutuu, ei syksyllä sairastettu tauti välttämättä suojaa kevään 2010 infektiolta. Suomessa Terveyden ja hyvinvoinin laitoksen virusopin asiantuntijat ovat maailman huippua (Ruutu) ja kuulemme asiasta varmasti lisää, kun aika on tidottamiselle kypsä.
Vakavammalla taudinkuvalla tarkoitetaan sellaista tilannetta, jossa avohoidon keinot (kotihoito,avoterveydenhoito) eivät enää riitä vaan tarvitaan sairaalahoitoa sairauden vuoksi. Sairaalahoito voi sitten tarkoittaa joskus myös tehohoitoa, mutta yleisimmin onneksi vuodeosastolla suoritettavaa suonensisäistä nesteytystä ja antibioottihoitoa elinkomplikaation, esimerkiksi keuhkokuumeen takia. Sairaalassa hoidettava infektio on luokitellaan yleensä vakavaksi, koska avohoidon keinot eivät enää ole riittäviä vaan tarvitaan tehostettua hoitoa. Onneksi myös suurin osa vakavistakin infektioista toipuu tehostetun hoidon ansiosta!

1_s

Anonyymi
11. elokuuta

Katsoin juuri ajankohtaista kakkosta, jossa kerrottiin tämän koko sikainfluenssan aiheuttaman nosteen ja julkisuuden toisestakin puolesta. Sikainfluenssa on lääkeyhtiöille tuottoisa liiketoimi. Ohjelman mukaan pelkästään euroopan alueella sikainfluenssan ympärillä pyörii 14 miljardin euron kakku. Tämä varmasti osaltaan selittää tämän hypen? Ollanko me tavalliset ihmiset vain pelinappuloita tässä näytelmässä?

13_s

TriDoc
12. elokuuta

Kyllä me tavalliset ihmiset olemme varmaankin kansalaistasolta katsoen rokotteiden vastaanottajia/ saajia mutta jotkut käyttävät tätä pelinappulakäsittä perustellen sillä lääkeyhtiöiden markkinointiponnisteluja, jossa on luonnollisesti aina taloudellinen aspekti mukana.
Ajankohtainen kakkonen 11.8.2009 kertoi, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen rokoteosaston menoista yli puolet olisi kustannettu Lääkeyhtiöiden rahoituksella. Liian tiiviisiin yhteyksiin THL ja lääketehtaiden välillä on Valtiontalouden tarkastusvirastokin kiinnittänyt huomiota. Mitä aitoa merkitystä tällä asialla lienee nykyisen rokoteboomin suhteen, sen tietänevät todennäköisesti vain asianosaiset.

1_s

Anonyymi
14. elokuuta

Voidaanko virus vielä testeillä todeta, jos tauti on lähes voitettu? Olisi ympäristön kannalta tärkeä, koska oireita on kahdella muullakin, ja itselle myös hyvä tieto, jotta uskaltaa vaikeana astmaatikkona liikkua vapaasti. Oireina ollut pitkään jatkunut päänsärky, lihaskipu, todella paha ja ahdistava yskä kaksi viikkoa. Pef-arvot ovat olleet hyvin huonot, mutta eilen illalla lähtivät nousuun. Lääkitys on ollut vahva.

13_s

TriDoc
14. elokuuta

Influenssa tarttuu noin päivää ennen influenssaoireiden alkamista ja vielä 3-7 pvää oireiden alkamisen jälkeen. Ainakin tänä aikana virus todennäköisesti olisi eristettävissä.
Ehkä virustyypitystä on mahdollista tehdä myös virusvasta-ainemäärityksen avulla sairastetun virusinfektion jälkeen, mutta niissä ongelmana on vastausten kestäminen. Voisi siis käydä niin, että lähipiiri kerkiää jo taudin sairastaa ja toipua ennenkuin oma sairautesi tulisi tietoon. Virustautien diagnostiikka on varsinkin avoterveydenhuollossa kliininen, eli harvoin tyypitystä pystytään tekemään tai siitä ei ole varsinaista hyötyä toipumisen edistämisessä samalla tavalla kuin esimerkiksi bakteerimääritysten suhteen, mikä vaikuttaa bakteerilääkkeen eli antibiootin valintaan.

1_s

Anonyymi
21. elokuuta

Voiko nykyinen H1N1 influenssa muuttua espanjantaudin kaltaiseksi "tappajaksi"?? Silloinhan elettiin sodan jälkeisessä pula-ajassa eikä ihmisten vastustuskyky ja lääkkeet olleet nykypäivän tasoa. Eli onko syytä olla enemmän huolissaan mahdollisesta toisesta aallosta? Hengenvaarallinen perusterveille?

13_s

TriDoc
21. elokuuta

Nyt seuraavina viikkoina esiintyvä influenssa on suurimmalla osalla väestöä lievän kuumetaudin/ flunssataudin kaltainen. On ennustettu/ pelätty, että ensi keväänä mahdollisesti seuraava toinen aalto olisi sitten rajumpi ja taudinkuvaltaan vakavampi. Tällä tavoin myös Ns Espanjantauti alkoi v 1918, jossa vakavampi sairastuminen seurasi ensivaiheiden jälkeen.

Ennusteita voi tehdä, mutta niiden toteutuminen on aina toinen asia. Viruspandemiat noudattavat usein aiemmin koettua kaavaa, johon ainakin osittain ennustamisessa ilmeisesti tukeudutaan. Kuten jo sanoitkin, ovat nykyiset perushoitomeneteltmät kuitenkin aivan toisenlaiset, joten hoitopaikka löydetään Suomessa jokaiselle sitä tarvitsevalle. Suurin osa kuitenkin ensi keväänäkin sairastaa influenssan kotonaan.

Se, millä parhaiten voimme valmistautua tulevaan, on hyvästä peruskunnosta ja terveydestä huolehtiminen jolloin kroppa kestää mahdollisen rajunkin kuumetaudin, joka on toki mahdollinen viruksen muuntuessa ensi kevääksi nykyisenkaltaisesta lievästä muodosta vakavammaksi. Syytä ylenmääräisen huolestumiseen ei ole, mutta terveellä järjellä edelleenkin on hyvä suhtautua asiaan ja seurata viranomaistiedotteita.

1_s

Anonyymi
30. lokakuuta

Voiko sikainfluenssarokotuksen saada muualta kuin terveyskeskuksesta?

13_s

TriDoc
31. lokakuuta

Sikainfluenssarokotteet jataan kansanterveystyön toimesta ilmaiseksi ja siten terveyskeskukset ovat valtaosin vastanneet rokotusten antamisesta. Rokotukset ovat käynnistyneet kokonaisuudessaan hyvin. Voi olla, että on olemassa yksityisiä tahoja, jotka ovat saaneet määrätyt annokset tietylle joukolle, mutta ne ovat enemmän yksittäistapauksia.

1_s

Anonyymi
20. marraskuuta

Antaako nyt sairastettu sikainfluenssa suojaa seuraavaan influenssa-aaltoon, jonka on ajateltu olevan nyt läpikäytävää jaksoa vaikeampia? Voiko asialle tehdä mitään jotta suoja olisi mahdollisimman kattava jatkoa ajatellen?

13_s

TriDoc
20. marraskuuta

Nyt sairastetun H1N1-influenssan tarjoama imunitetti on sitä kattavampi, mitä vähemmän H1N1-virus muuntuu eli tapahtuu mutaatiota viruksen perimässä ja samalla sen rakenteessa.
Jos viruksen muuntuminen on vähäistä, on immuniteetti myös myöhempiä pandemioita ajatellen parempi. Luonnollisesti jos virus muuntuu täysin uudenlaiseksi tyypiltään, sitä vähäisempi on myös suoja virusta vastaan nykyisellä vastustuskyvyllä.
Tutkijat keskittyvät jatkossa H1N1-viruksen muuntumisen seuraamiseen, koska sillä on merkitystä myöhempien sairaustapausten kannalta. Tällä hetkellä näyttää siltä, että joko rokotuksella, sairastamalla tai molemmilla tavoilla suoja virusta vastaan syntyy. On luonnollisesti vaikeata sitten suojautua sellaista virusta vastaan joka ei ole tällä hetkellä olemassa.

1_s

Anonyymi
21. marraskuuta

Uutisissa kerrottiin, että norjassa olisi löytynyt muuntuneita sikainfluenssaviruksia. Kuinka vaarallisia ne ovat ja vievätkö ne ihmisten vastustuskyvyn?

13_s

TriDoc
21. marraskuuta

Helsingin Sanomissa kerrottiin tosiaan Norjassa löydetyn ainakin 2 tapausta, joissa virus oli mutatoitunut (muuntunut) laadultaan sellaiseksi, että se iskee ärhäkkäämmin keuhkokudokseen ja säilyy ilmassa elinkykyisenä pidempään. Onneksi tarttuvuus on tällä muuntuneella tyypillä huonompi.
Muuntuneet virukset löydettiin ja eristettiin menehtyneiltä vainajilta. Muualtakin maailmasta on löydetty muuntuneita tyyppejä. Oletettavasti toistaiseksi virusta hoitava lääkitys tehoaa muuntuneisiinkin tyyppeihin. Ilmeistä on, että tähänastiset muuntumiset eivät aiheuttane suurta muutosta sairastelun kuvaan. Syytä paniikkiin ei siis ole. Viranomaisten antamia ohjeita on seurattu kiinteästi ja kuulolla on hyvä olla jatkossakin.

1_s

Anonyymi
21. marraskuuta

Onko mitään eroa toista aaltoa vastaan suojautumisen kannalta jos on saanut rokotuksen ja sairastanut taudin kuin jos olisi saanut esim vain rokotuksen? Tai jos on saanut rokotteen ja tehosterokotuksen?

13_s

TriDoc
21. marraskuuta

Näkisin, että sairastettu tauti ja rokotus synnyttävät vastustuskykyä samaan suuntaan ja yhdistelmä toimisi siis vain vastustuskykyä vahvistavana tekijänä. Rokotuksen tarkoitus nimenomaan on, että sillä olisi ennalta-ehkäisevää vaikutusta myös toista aaltoa vastaan. Jos virus ei ennen sydäntalvea muunnu täysin toisenlaiseksi ominaisuuksiltaan, eivät rokotteen eteen suunnatut varat menne hukkaan. Lähikuukaudet kuitenkin vasta näyttävät, miten rokote vaikuttaa ennalta-ehkäisevässä mielessä toiseen eli odotetaavissa olevaan pahempaan aaltoon.

1_s

Anonyymi
24. marraskuuta

Aika erikoista on se, että lääkärit määräävät Tamifluta sellaisillekin (testaamattomille) influessapotilaille, jotka ovat perusterveitä (ei riskiryhmissä) ja joiden oireet ovat melko vähäisiä, kuten yskää ja 38 asteen kuume.

Onko se järjkevää a)potilaan kannalta ja b)kansanterveyden kannalta?

13_s

TriDoc
25. marraskuuta

Hyvä kommentti kirjautumattomalta käyttäjältä. Tamiflu- ja Relenza- kauppanimellä määrättyjä lääkkeitä on viime viikkoina määrätty H1N1-influenssan hoitoon. Lääkäreille on tästä pyritty ohjeistamaan sikainflunssan hoidossa. Sen mukaisesti on katsottu hyväksyttäväksi määrätä lääkettä jo kliinisen epäilyn mukaisesti eli ettei laboratoriovarmistusta ole hoidon aloittamiseen sisälletetty. Tähän ei olisi edes mahdollisuuksiakaan, koska Suomen laboratoriokapasiteetti käy ilmeisesti korkeapaineella, jolloin koko koneisto tukkeutuisi.

Yleisesti on käsittääkseni lähdetty ajatuksesta, että viruslääkityksestä olisi hyötyä etupäässä ihmisille, joilla on yleiskuntoa alentava sairaus ja joilla sairauden aiheuttama rasitus voisi olla ylivoimainen pandemian edessä. Tällä hetkellä taudin huippu lienee jo ohi suuressa osin maatamme, ja pahimmat uhkakuvat eivät onneksi tällä kertaa toteutuneet.

Miten sitten lääkehoito on käytännössä suunnattu, lieneekö tapahtunut hieman enemmän hajontaa? Tarkemmin ei minulla ole tiedossa, miten suuri määrä ihmisiä on saanut viruslääkityksen. Yksilöllisesti se toivottavasti on säästänyt kohtalokkailta sairaudenkuvilta. Yleisesti lääkärin tulee tiedostaa aloittamansa lääkkeen hyöty-haitta ajattelun, jonka tulisi ohjata lääkityksen käyttöönottoa potilaan parhaaksi. Jos potilaalle on odotettavissa terveydellistä kokonaishyötyä käyttämästään lääkityksestä, tulisi sen käyttöä potilaan suostumuksen huomioiden harkita. Tämä on se yleinen arvopohja, jolle lääkityksen määräys pohjautuu. Tähän mennessä en ole kuullut että viruslääkkeestä olisi aiheutunut potilaalle haittaa. Kuulemme varmaan lisää analyysiä infektiolääkäreiltä ja muilta lääkintäviranomaisilta nykyisistä lääkityskäytännöistä lähiaikoina.

1_s

Anonyymi
1. helmikuuta

Vielä viikon kuluttua rokotuksesta pistokohdassa paukauma ja n 2cm punotus.Kohta arka. ei muita oireita.

Aiheeseen liittyvää

Muita vastauksia