Hei! Olen 21-vuotias tyttö Hyvinkäältä. En ole ollut kahteen vuoteen enää lukiossa, jonka jätin kesken mielialaoireiden vuoksi. Minua ei enää kiinnosta oikein mikään ja kaikki tuntuu yhdentekevältä. Viiltelen itseäni ja minulla on viikottain itsemurha-ajatuksia. Psykiatrisesta hoidosta ei ole ollut kunnolla apua. Lääkärit vaihtuvat tiuhaan eikä tilanteeni ole kohentunut. Pitäisikö nukkua vain pois?
T Arja

Vastaus: Masennus ja itsemurha-ajatukset

Hyvä Arja! Lyhyestä kirjeestäsi kuvastuu pitkälle edennyt hätä, masentuneisuus ja ahdistuneisuus. Tilanteesi on vaikea ja vaatii kiinteää ja kiireetöntä hoito-ja terapiasuhdetta, jossa ongelmiasi on mahdollista käsitellä. Et kuvannut kovin tarkasti, mihin aikaisemmat hoitoyritykset ovat kariutuneet. Esitän sinulle uudelleen hakeutumista asiantuntevan hoidon piiriin.

Nykytilassasi et hyödy mistään mielenterveystyön virtuaalisista tukipalveluista tai keskustelupalstoista vaan sinun tulee olla suorassa fyysisessä yhteydessä auttajiin, mielenterveystyön ammattilaisiin, jotka pystyvät kiireettömästi käsittelemään tilannettasi. Sinun tulee hakeutua psykiatrian erikoislääkärin vastaanotolle oman kuntasi mielenterveystoimistoon tai terveyskeskukseen, josta sinun on mahdollisuus päästä kotikuntasi määrittelemän sairaalan psykiatrian poliklinikalle. Toipumisesi avain on toimiva hoitosuhde, jossa tilanteesi kartoitetaan sekä suunnitellaan siihen sopivat hoidot.

Et kertonut minkälainen elämäntilanteesi tällä hetkellä on ja mitkä ovat perhesuhteesi, suhteesi ystäviin sekä nykyinen sosiaalinen tilanteesi. Kaikilla näillä asioilla on iso merkitys nykyiseen elämäntilanteeseen. Varaa aika nyt terveyskeskukseen tai mielenterveystoimistoon, jota odotellessa annan vielä muutaman vinkin tilanteessa, jossa koet tarvetta yhteydenottoon jaksamisesi suhteen. Jos tilanne pahenee niin, että epätoivoiset ajatukset valtaavat koko mielen, on hyvä mennä heti terveyskeskuslääkärin päivystykseen, jossa harkitaan lähetettä sairaalahoitoon.

Keskusteluapua äkilliseen kriisitilanteeseen voi saada esimerkiksi mielenterveysseuran valtakunnallisesta kriisipuhelimesta (p. 010195202, ma-pe 09-06, la 15-06, su 15.00-22.00). Samalla seuralla on Helsingin seudulla käytössä SOS-auto, joka päivystää 24h/vuorokaudessa ja pyrkii auttamaan voimiensa mukaan erilaisissa itsemurhatilanteissa, kuolemantapauksissa, onnettomuuksissa ja väkivaltatapauksissa. Sos-keskuksen numero on 09- 41350510 ja numeroon vastataan arkisin 09-16. HIV-neuvontapuhelin auttaa asiantuntemuksellaan puhelinnumerossa 020327000.

Jos kuulut Evankelisluterilaiseen kirkkoon, on sinulla mahdollisuus lähestyä kotiseurakuntaasi ja saada apua diakonilta tai kotiseurakuntasi päivystävältä papilta. Heiltä voit saada luotettavaa neuvoa ja läheistukea tilanteessasi. On hyvä muistaa, että myös sairaalapäivystys on avoinna koko ajan 24h ja sairaalahoitojakso voi olla alku toipumisen taipaleella kohti normaalia elämää. Älä jää enää pohtimaan asiaa omassa mielessäsi vaan kerro tilanteesi rehellisesti eteenpäin saadaksesi tarvitsemasi hoidon.

Keskustelu

Alla voit keskustella ja kertoa omia kokemuksiasi aiheesta
1_s

5. kesäkuuta

Valitettavasti Helsingin terveyslautakunta on tehnyt päätöksen lopettaa Mielenterveysseuran järjestämän SOS-auton sopimuksen vuoden 2010 alusta. Toiminnasta säästyneet rahat ovat päätetty siirtää Helsingin sosiaalipäivystykselle. Toiminta on jatkunut viimeisen 15 vuoden ajan menestyksekkäästi sisältäen lukuisia kotikäyntejä ja tavoittaen kriisissä olevia helsinkiläisiä asiakkaita. Mielenterveysseuran huolena on kriisiosaamisen menettäminen. Palveluun on oltu erittäin tyytyväisiä näinä 15 vuotena, joka on vielä tavoitettavissa siis vuoden loppuun asti entiseen tapaan.

1_s

Anonyymi
17. kesäkuuta

Olen ollut vakavasti masentunut jo jonkin aikaa. Olen ollut hoidosa, mutta epävarmuus vaan jatkuu. Tulevaisuus pelottaa. En uskalla elää vaikka haluaisinkin. Miten päästä eröön noista piinaavaista itsetuho ajatuksisita. En halua kuolla, mutta mistä nuo ajatukset kumpuaa päähäni??? Miten ne sais pois?

1_s

Anonyymi
8. heinäkuuta

Itsekin ajattelin itsemurhaa kauan, mutta kun asiaa loppujen lopuksi miettii, niin elämässähän voi vain voittaa...eläminen on lahja ja aina sitä löytyy asioita, joista nauttii. Ennen itsemurhaa kannattaa vaikka tehdä yksi asia, joka on himoittanut, mutta jota ei ole tohtinut toteuttaa. Vaikka tämä ei onnistuisikaan täydellisesti, mitä sinä hävisit? Kokeile jotain uutta :). Pitäkää hauskaa!

12_s

8. heinäkuuta

Monet löytävät juuri sen yhden asian, jonka takia jaksaa jatkaa. Siispä yhdyn edelliseen kirjoittajan mielipiteeseen: kokeile/tee jotain uutta josta voisit löytää itsellesi jonkinlaisen tien pois ahdingosta. Paljon jaksamista!

6_s

8. heinäkuuta

Itsemurha-ajatukset valtaavat mielen, kun on ahdistunut ja masentunut. Hoitoon kannattaa aina hakeutua, jotta saa tuen ja mahdollisen lääkehoidon..vaikka se tuntuisikin vaikealta. Sussa ja kumppanit ovat oikeassa, että aina kannattaa kokeilla uusia juttuja. Muistakaa nauttia pienistä asioista..me elämme kuin pikkulapset suuren leikkikalukeon keskellä:ei tiedä millä leikkisi ja mikään lelu ei enää tunnu kivalta. Ei tarvitse mennä suorittaa lentolupakirjaa, kun voit kokeilla vaikka mato-onkimista...toivottavasti ymmärrätte mitä tarkoitan...Iloa elämäänne!!

11_s

8. heinäkuuta

Jos itsemurha-ajatukset eivät millään katoa niin hakekaa ihmiset ihmeessä apua. pyydän sitä kaikkien läheistenne puolesta. Itse kärsin masennuksesta ja paniikkihäiriöistä, mutta jo nuorena päätin etten oman käteni kautta tästä maailmasta lähde, elämä liian kallisarvoista. nyt sitten yksi vahvimmistä tuntemistani ihmisistä yritti itsemurhaa pari kuukautta sitten ja sen jälkeen monen läheiseni (mukaanlukien itseni) elämä luhistui kokoon ja itse olen ainakin vielä hyvin pohjalla, joten pyydän ettette mene niin pitkälle ilman apua että kokisitte itsemurhan ainoana ratkaisuna, että uskokaan kuinka hirveää läheisillenne on asioiden jälkipuinti, itsesyytökset, viha itseään ja yrittäjää kohtaa, muita ihmisiä kohtaan koska he voivat jatkaa elämäänsä hymyillen ja oman elämän kyseenalaistaminen.

7_s

5. elokuuta

joskus on vaan pakko "rankaista" itseään..

11_s

11. elokuuta

mitä tarkoitat?

1_s

Anonyymi
10. lokakuuta

koittakaa purkaa tunteet paperille mulla ainakin toimii esimerkiks toissa päivänä makasin sängyssä 30minsaa puukko kaulalla mut sitte ajatus tuli päähä kokeilempa kirjottaa runoja ja se todella toimii!

1_s

Anonyymi
10. lokakuuta

Mä olen kans harrastanu kirjoittamista kaikenlaisissa tunnetiloissa. Lääkärini on kertonut mulla olevan epävakautta ja tunnetilojen vaihtelua. Olen saanu todella apua omien ongelmieni panemisesta paperille. Se auttaa purkamaan mun pahaa mieltä ja rauhoittaa oireitani. Nykyisin teen muistiinpanoja miltei kerran viikossa. Se on auttanu ja auttaa mua järkeistämään asioista ja hahmottamaan missä mä meen tässä elämässä. Suosittelen kaikille muillekin. Ei maksa paljoa kun vain on kynä ja ruutupaperia. Voi myös tehdä tietokoneelle oman päiväkirjan.

13_s

10. lokakuuta

Kirjoitusterapia, musiikkiterapia, taideterapia, tanssiterapia, psykodraama.... Kaikki nämä voivat olla ratkaisu tämänhetkiseen tyhjyyden tunteeseen, kykenemättömyyteen itsensä ymmärtämiseen, ahdistukseen, masentuneisuuteen tai muuhun huonoon oloon. Kansalaisopistoissa on hyvin paljon edullista tarjontaa em taidemuodoissa ihan käytännön toiminnan kautta. On erilaisia kirjoittamisen kursseja ja edellisiin liittyviä taidemuotojen harrastepiirejä. Yleisen mielenterveyden hoidon ohella erilaiset taide-ja musiikkipiirit sekä seurakunnan järjestämät tilaisuudet ovat sellaisia yhteisöjä, jossa on mahdollisuus oman persoonallisuuden tutkimiseen ja tasapainottamiseen taiteen ja hartaudenkin keinoin.
Hyvät nuoret. Käykää taidenäyttelyissä, konserteissa ja osallistukaa erilaisille kansalaisopiston ja seurakunnan kursseille, joissa sivutaan näitä asioista. Tärkeintä olisi löytää tasapaino itsensä kautta. Valitettavasti nykyisestä valtakulttuurista ei aina sitä löydä. Elämä on täynnä selvitettäviä hienoja asioita, jotka tuottavat aitoa tyydytystä. Osallistukaa ja menkää toisten ihmisten luo keskustelmaan näistä asioista. Vain olemalla yhteydessä toisiin ihmisiin, keskustelemalla ja osallistumalla selvin päin voi omaa tietoisuutta omasta itsestään lisätä. Tärkeää on oman rauhan saaminen, ahdistuksen poistaminen ja itsetunnon kohottaminen. Se on meille kaikille tärkeää ja keskeistä elämässä.

1_s

Anonyymi
13. joulukuuta

moi.olen käynyt kuupankutistajalla vajaan vuoden,nyt mt työntekijä vaihtuu
ja reseptit pitäisi uusia,en vain saa soitettua sinne. unettomuus tekee minut hulluksi. on epätoivoinen olo,eikö tämä unettomuus lopu koskaan? meillä on 4,5kk tyttö.hän on ainut valopilkkuni. vaimoni ei halua seksiä koska olen läski. pikkuveljeni teki itsemurhan vajaavuosi sitten,siintä tämä lähti liikkeelle. aluksi en ymmärtänyt sitä miksi, ****teki itsemurhan,sitten tajusin miksi hän tappoi itsensä:se oli minun syyni että hän teki itsarin.olen paska veli. olisi pitänyt kuunnella tarkemmin mitä****:lla oli sanottavaa. haluan mennä samaan paikkaan ****:in kanssa. odottelen uuttavuotta ja kyseistä päivää,14,03-2010. olen valmistautunut uuttamalla dxm:ää 6800mg.
tuolla varmaan lähtee henki. veljeni lähti samallatavalla. tapaan hänet taas siellä missä hän on. kiitos!!!

13_s

13. joulukuuta

Pitkäaikaisen, luotetun ja pidetyn terapeutin, lääkärin tai hoitajan vaihtuminen aivan luonnollisesti aiheuttaa pettymyksen aivan samalla tavalla kuin hyvän ja pitkäaikaisen ystävyyssuhteen päättyminen. Terveydenhuollossa onnistunutta hoitosuhdetta ei voi saavuttaa millään temppulogiikalla, vaihtuvilla ostolääkäreillä tai -hoitajilla vaan pitkäaikaiseen hoitosuhteeseen liittyvällä aidolla vuorovaikutuksella ihmisten välillä. Senkin jälkeen tehtävä on riittävän haastellinen, niinkuin hyvin tiedät.
Anna uudelle hoitavalle taholle mahdollisuus. Tarvitset lisää keskusteluapua, jotta pääset näistä synkistä ajatuksistasi. Synkimmillään ihminen vain syyttää ja inhoaa itseään. Olen ihan varma, että keskusteluiden jälkeen tuntuu paremmalta.
Eikä kannata antaa elämälle periksi, vaikka herra pirua haluaisikin vähän kutitella. Hänetkin kerkiämme tapaamaan sitten aikanaan.( Itse ainakin odotan innolla hänen tapaamistaan sitten niinkuin mitä tahansa uutta maanpäällistäkin tuttavuutta) . Sarvipään tapaaminen vaatii kuitenkin valmistautumista. Itseään voi vahvistaa päivystävällä piruntorjujalla eli seurakuntasi päivystävällä papilla esimerkiksi. Kuten huomaat, elämä on pelilauta. Hauskoja juttuja on edessäpäin ja mukavia ihmisiä riittää, kun vain Sinä ja moni muu samassa asemassa oleva jaksat nyt ottaa itseäsi niskasta kiinni ja hakeutua heidän seuraansa.

1_s

Anonyymi
14. joulukuuta

Mä olen ainakin henkisesti ihan loppu. Kävin psykologillakin, mutta tunsin etten saanut sieltä mitään apua. Pohja on pudonnutelämästäni pois ja olo on todella voimaton. Haluaisin kertoa isälleni ja pyytää häntä auttamaan, mutta en uskalla. pelkään että hän suuttuu minulle tai hän häpeää omaa tytärtään... Olen siis monen mielestä varmasti pelkuri. En jaksa enään olla asioiden kanssa yksin...

1_s

Anonyymi
14. joulukuuta

lisää ylläolevaan kirjoitukseeni... minua peloittaa mennä kotiin, tyhjään kotiin jossa seinät kaatuvat päälle. Olin edellis yön töissä ja kun aamulla piti mennä kotiin, nukuin autossa kaukana kotoa. ja olin koko päivän liikkeellä ja illalla takaisin yövuoroon...nyt pelottaa ja ahdistaa tuleva aamu. Tuntuu että helpompi olis vaan kadota pimeyteen

1_s

Anonyymi
19. joulukuuta

Hei,
minun elämässäni on ollut monta jaksoa, jolloin olen ollut masentunut,pyörinyt valveilla sängyssä tai sohvalla unta odottaen,väsynyt ja itsemurhan partaalla. Nuoruudessani noin parikymppisenä oli eka jakso, joka liittyi kotoa pois muuttamiseen.Isä oli kuollut kun olin 10 ja äitini oli lapsiinsa ripustautuvaa sorttia, ja kun muutin kotoa, sisälläni tuntui suuri tyhjyys, tajusin sen vasta jälkikäteen mitä se oli.Olen nuoruuteni harrastanut urheilua SM-tasollakin,mutta ei se auttanut siihen, että masennuin.Se alkoi pikku hiljaa syksyllä, uuden vuoden paikkeilla ajattelin jo itsemurhaa ja tapaa jolla tehdä se. Sitten tuli ajatus, että en minä ole ansainnut kaikkea tätä- masennusta,kamalaa oloa, itsemurhaa,kaikkea epämääräistä pahaa, joka tuntui olevan ulkopuolellani vaikka se olkin omassa päässäni. Menin lääkärille, sain jotain masennuslääkettä kun halusin vaan 10 pilleriä että sillä tästä pääsee ohi. Noin sain 30 pillerin paketin, lääkärin kanssa käydyn pitkän keskustelun perusteella.Hän kyllä ehdotti jo silloin terapiaa, mutta enhän minä sitä halunnut enkä ymmärtänyt edes mitä se olisi auttanut,en halunnut leimautua ja uskoin että kyllä se tästä ohi menee 10 pillerillä(söin vain ne 10!). No 2 kuukauden päästä helmikuussa tajusin aurinkoisena päivänä että en ole enää masentunut. Se oli mennyt ohi,mikä siihen vaikutti?Uskoni että menee ohi,pillerit, urheilu, nuoruus ja terveys? Olen nyt 53 ja viimeisen 7 vuoden aikana elämäni on ollut yhtä muutosta,kriisejä ja olo ollut kuin lastu laineilla.Irtisanomiset yllättäen,avioero,3 muuttoa,työttömyysjaksot,opiskeluyritysten epäonnistuminen(iltaopiskelut 3 eri kertaa),oman firman kaatuminen,totaalinen rahaton jakso- ei edes rahaa ruokaan-ja nyt saatuani vakituisen työn,pelko siitä että taas irtisanotaan, koska työpaikan eri yksiköitten toimintoja yhdistetään,työtä on muutoksessa paljon,resursseja ei lisätty ja työkaveri haluaa minusta eroon, kertonut ilmeisesti esimiehelle, etten sovellu työhöni lainkaan.Tämän huhun tietävät jo muutkin eri yksiköitten esimiehet..
Olen paiskinut töitä koko syksyn,ylimääräistä tuntisaldoa kertynyt 90 tuntia 3 kk:ssa. Niinpä..mietin miten tuskasta ja pelosta päästä -tappaa itsensä?Onko se ratkaisu?Minä olen tietoisesti jättänyt tekemättä lapset, sillä tajusin jo nuorena että neuroosini,kasvatukseni tulokset, geenit ja ajatusmallit seuraisivat lapsilleni, joita päätin sääliä niin etten tehnyt lapsia, En halunnut heille samaa tuskaa ja onnetonta elämää kuin itse tunsin viettäneet lapsena ja murrosikäsenä.
Olisi siis aika helppo lähteä maailmasta, kun ei ole ketään kovin läheistä, jota satuttaisin omalla teollani.Sinä joka itsemurhaa haudot, haluat jättää läheisesi ja lapsesi hirveisiin tuskiin,ajatuksiin, kysymyksiin, joihin ei saa vastausta ja vaikuttavat koko loppuelämän?Ovatko he ansainneet sen mitä sinä heille teollasi jätät?
Ja onko se muka joku ratkaisu tappaa itsensä? Ei ole. Ratkaisu on se, että muutat ajattelutapasi,ja mietit onko se muka totta, totuus, mitä sinä ajattelet?masentuneena pitäisikin aina miettiä onko tämä nyt totta mitä ajattelen?kyseenalaista kaikki.Et pääse mitenkään muiden pään sisään näkemään mitä veljesi,työkaverisi,esimiehesi,sukulaisesi tai kuka tahansa joka on aiheuttanut sinulle tuskallisia ajatuksia, todella ajattelee.Ja miksi hyysätä pahaa??Eiköhän sitä tähän maailmaan syydetä ihan tarpeeksi ilman meitä masentuneitakin.Minä ainakin päätin jossain vaiheessa elämää, että minun elämäni tarkoitus on rakastaa.Vaikka miten epäonnistuisin siinä, kannan ainakin oman osuuteni,yritän parhaan taitoni mukaan rakastaa kanssaihmisiä.Sitäpaitsi ihmisiä me masentuneetkin ollaan!Ja saadaan antaa anteeksi itselle ja muille,ennemmin tai myöhemmin, jos juuri nyt ei voida.Se on nimittäin minulle ainakin joskus melko vaikeaa.
Mutta tulevaisuus tuo lisää tietoa,oivalluksia ja myöhemmin saattaa yhtäkkiä tajutakin jonkun asian kristallinkirkkaasti;miksi se oli niin,mistä joku johtui, mikä oli syy ja seuraus, miksi reagoin niinkuin reagoin,mitä ensi kerralla kannattaa tehdä vastaavassa tilanteessa.
On tosi helppo tapa vaan häipyä maailmasta.Ei tarvi selvittää onko tässä koko totuus tai antaa itselle lupa väkivaltaan.Käytä se aggressio, viha siihen että selvität oikeasti puhumalla ja hakemalla tietoa vaikka mistä,asiantuntijalta,kirjoista,asianosaisilta jos mahdollista, mikä on totta ja mikä ei.Ja muista - et ole yksin- nämä ihan samat ongelmat koskevat miljoonia jopa miljardeja ihmisiä maailmassa, yksin Suomessa satoja tuhansia.Näistä vaan on tehty muka kiellettyjä puheenaiheita,elämä on paljon paljon monitahoisempaa,yksityisempää,yllättävämpää ja omintakeisempaa kuin mitä missään näet,luet tai kuulet.
Minä vaalin tällä hetkellä sitä pientä mielikuvaa iloisesta,taas liikuntaa uudelleen harrastavasta,vanhemmasta naisesta, joka on tulevaisuudessa.Se vaan on niin raastavaa, että meikäläisen pitää olla ihan loppu ennenkuin hakee apua.Taidan vaan yrittää aina hoitaa kaikki itse, vaikka kukaan ihminen ei voi olla expertti joka asiassa. Ehkäpä Tri Doc voi vielä kommentoida pitkää vuodatustani- tämä oli elämää minun näkökantistani;meillä jokaisella on omamme.

13_s

19. joulukuuta

Kiitos viestistäsi, joka sisälsi paljon rohkaisevia esimerkkejä suhtautumisesta masentuneisuuteen ja selviämistä siitä. Omia ajatuksia se myös kirvoitti. Masennus tunteena on meille kaikille tuttu ja valitettavasti myös hyvin suuri osa joutuu läpikäymään varsinaista masennusoireistoa, kuka kovemmin kuka sitten lievempinä oireina.

Itse olen kokenut, ettei tämä "kauniit ja rohkeat" -yhteiskunta, jossa nuoruus, ulkonäkö ja rahapussin paksuus määrittelee ihmisarvon tai kunnioituksen puitteet, ainakaan helpota ihmistä pääsemään tasapainoon itsensä kanssa. Työelämän ja vapaa-ajan erilaiset tehokkuuspaineet ja ristiriidat eivät myöskään ole omiaan helpottamaan omaa oloa. Peräänkuuluttaisin yhteiskunnassamme meille kaikille ihmisille tärkeitä yleisiä tapoja, toistemme kunnioittamista ja erilaisten ihmisten välistä kanssakäymistä. Pohjimmiltaan me kaikki ihmiset olemme täysin samanlaisia, mutta erilaiset roolit voivat etäännyttää meitä toisistamme. Tämä tärkeily, päivittäisen kanssakäymisen puute ja etääntyminen yhteisöistä on aika traagista, koska kaikki ihmiset tarvitsevat asioiden ja kokemiensa ongelmien läpikäymistä muiden ihmisten kanssa. En halua sinänsä mainostaa tässä erilaisia hyviä yhteisöjä, joita on varmasti useita, mutta esimerkiksi Kirkoilla, Suomessa enimmäkseen ev.lut puolella tehdään paljon hyvää ja pyytetöntä työtä, myös ihmissuhdepuolella.

On myös hatunnoston arvoista työtä, jos esimerkkiksi voi olla voimiensa ja voimavarojensa palautuessa mukana jotenkin avuksi toiselle ihmiselle esimerkiksi erilaisessa vapaaehtoistoiminnassa. Uskon, että yksilönkin on mahdollista saada siitä parhaimmillaan "ei-rahallista palkkaa". Edelläoleva hieno esilletulo sisälsi paljon myönteisiä asioita joiden vuoksi ei kannata antaa elämälle periksi!
Hyvää jatkoa!

1_s

Anonyymi
17. tammikuuta

Haluaisin apua ja toisaalta en. Olen vain niin lopen väsynyt. Ainut asia mikä pitää elämässä kiinni on kohta aikuinen poikani. Silti mietin joka viikko tapaa päästä pois. Olen niin väsynyt, että haluaisin vain nukkua. Kaikki alkoi siitä, kun minulla todettiin parantumaton neurologinen sairaus, se ei tapa, mutta ulkoinen olemus voi näkyä myös ulkopuolisille.
Ja parin vuoden sisällä tapahtui sukulaisten (mm.isäni) kuolemat ja oman kunnon romahtaminen. En haluaisi muuta kuin nukkua.

1_s

29. tammikuuta

olen 40v mies aauisin ja päivällä saa raivareita

1_s

29. tammikuuta

sama kuin edellin

1_s

Anonyymi
8. maaliskuuta

Miksei kukaan hakkereista tai joku voi tuhota työ- ja elinkeinotoimiston tietojärjestelmiä! Poistakaa nämä petolliset vallan väärin käyttäjät! Työvoimatoimiston työntekijät=Valtion juoksurakit,.. tseh,tseh... tule saat koiranruokaa. He leikkivät jumalaa.. tuomitsevat ihmisiä! Nämä rakit päättää kuka saa rahaa ja kuka saa olla ilman! He päättävät ihmisten kohtaloista..monet ovat tehneet itsemurhia ja perheitä on tuhoutunut sekä nämä rakit lisäävät ihmisten tuskaa ja pahoinvointia sekä ajavat ihmiset kadulle ja väkivallanteoille! Tiedän ja olen nähnyt miten nämä laitokset toimivat! Nämä rakit tietävät mistä narusta vetää, että jokaisen elämä menee pilalle. Nämä ovat susia lampaiden vaatteissa!

1_s

Anonyymi
8. maaliskuuta

Tosi kovia vaiheita ja aikoja olet joutunut käymään läpi !
On suorastaan ihme, että niin valoisasti suhtaudut elämään ja olet pystynyt pitämään yllä sitä henkeä, että loppujen lopuksi rakkaus voittaa kaiken, jos vain jaksaa siihen uskoa.
Samojen asioiden parissa olen koko elämäni rimpuillut minäkin.
Sama "usko" on kantanut minua eteenpäin, kun mitään uskoa ei ole enää ole ollut, millä päivästä toiseen pääsisi.
Elämä on ollut melkein pelkkä shittiä (paskaa), mutta jostain syystä en ole luovuttanut, vaikka monen monta kertaa on lähellä ollut.
Ei ole huvittanut enää olla olemassa.
Sitten olen ajatellut, että mikään tässä maailmassa ei ole niin suuri juttu, eikä sen arvoinen, että antaisi koko elämänsä mennä.
On kyllä vaikeaa koota itsensä joskus ja masentuneelle erittäin vaikeaa.
Hyviä teorioita on paljon.
Jokaisella.
Varsinkin niillä, jotka eivät ole syvää masennusta kokeneet.

1_s

Anonyymi
8. maaliskuuta

Aivan ! "Parhaat" tupakkalakkoneuvotkin saa niiltä, jotka eivät ole itse koskaan polttaneet !!!
"Kaikentietävät" ns. "hyvät ihmiset", joilla ei ole mitään omaa kokemusta mistään, ovat kaikkein pahimmat !!!

1_s

Anonyymi
8. maaliskuuta

Just niin mut tsemppiä ja jaksamista kaikille oli ongelma mikä vaan !

1_s

Anonyymi
31. maaliskuuta

Käykää katsomassa: http://vuosielmstni.blogspot.com/

1_s

Anonyymi
11. heinäkuuta

Toivon, että voisin auttaa sinua. Tarvitset tukihenkilön. Onko sinulla perhe, äiti, isä joku muu läheinen aikuinen, joka jaksaa olla tukena ja hakea apua yhdessä sinun kanssasi. Olet hyvin vakavassa tilanteessa, jos haudot itsemurhaa. Viiltely on merkkinä sisäisestä pahasta olosta jonka haluat näin saada ulos. Sinulla on selvästi keskivaikea masennus, johon liittyy kuvailemasi oireet. En tiedä elämäntilannettasi millainen se on. Onko siinä paljon asioita, jotka pahentavat sitä. Tiedän, että masennus voi pahimmillaan olla sellaista, että ei enää jaksa yrittää, kun ei ole voimia. Oletko ollut psykologin terapiassa ja hyvä masennuslääkitys. Onko tarjottu sairaalahoitoa, koska tilanteesi on näin vakava. Itselläni on ollut masennusjakso, johon sain lääkkeen ja terapian (4v), kunnes tunsin, että tästä jo jaksan itsekin. Nuorena voi olla itseään kohtaan liian vaativa ja arvosteleva. Lukio on muutenkin niin vaativa koulu, että täytyy omistaa vahvat hermot ja hyvän lukupään, että jaksaa. Huom. kokemuksesta tiedän. Varmasti on klisee sanoa, että sinulla on nyt uusi ovi auki siihen, haluatko selvitä masennuksesta vai antaa periksi. Näytä suomalainen sisusi. Olet arvokas ihminen, jolle on annettu elämä lahjaksi. Toivon paljon suojelusenkeleitä elämääsi!

1_s

Anonyymi
11. elokuuta

olen 20 vuotias otus hyvinkäältä ja olen ollut masentunut jo 6 vuotta.
Laitoksissa olen ollut mutta en tykännyt niistä, joten esitin normaalia ja pääsin pois.
viiltely on hauskaa ja auttaa olotilaani. vihaan ihmisiä ja yhteiskuntaa.
työtön, rahaton ja pikku hiljaa alkoholisti myös. jonain päivänä onnistun tappamaan itseni. sitten olen onnellinen ja kukaan ei kaipaa.

1_s

Anonyymi
11. elokuuta

Itse kohtalaisen kovan masennuksen kokeneena sanoisin että tärkein juttu ensiksi on saada elämä normalisoitumaan.

Saatoin makoilla kämpässä yli viikonkin niin etten käynyt kertaakaan oven ulkopuolella, söin mitä kaapissa oli ja nukuin. Vasta kun ruoka loppui pakottauduin kauppaan. Mikään ei kiinostanut, en vastannut puhelimeen ja vanhemmat tekivät minusta jo katoamisilmoituksenkin.



Nykyään olen yrittäjä, avoliitossa ja muutenkin kohtalaisen tyytyväinen olemassaolooni.



Itse havaitisin että väsymys aiheuttaa vittuuntumista sekä epäsäännöllinen elämä ja alkoholi pahentaa tilannetta.

Eli miten itse ponnistelin suosta pois:



Alkoholi pois kokonaan, ainakin siihen asti että elämä alkaa maittamaan.

Pitää olla tarkat rutiinit joita noudattaa päivästä toiseen huvitti tai ei.

Samaan aikaan nukkumaan joka ilta ja aamulla ylös, ei liikaa unta mutta 7-8h pitäisi olla hyvä. Eikä päikkäreitä missään nimessä. Säännöllinen ruokailu vähintään 3 kertaa päivässä.

Sitten jos kuvioihin vaikka päivittäinen kävelylenkki ja jokin muu miellyttävä harrastus jonne ei ole pakko aina mennä.

Ja ennen kaikkea ystävät sekä sukulaiset, mennä vierailulle ja pyytää niitä käymään.

Toivottavasti joku kokeilee ja saa apua tästä yksinkertaisesta ohjeesta.

6_s

12. syyskuuta

Yhdyn täysin noihin sinun neuvoihisi, myös minä rämmin vuosia suossa, enkä saanut jalkojani siitä ylös. Noudatin ja noudatan vieläkin juuri noita elämänohjeita, rutiini, säännöllisyys ja terveet elämäntavat ovat kaiken A ja O. Ystävät unohtamatta, työ on tärkeä ja siitä se lähtee pikkuhiljaa suosta ylösnousu. Minäkin suosittelen noita ohjeita kaikille jotka kärsivät masennuksesta, tietysti myös lääkärin ja lääkkeiden apua tarvitaan, mutta kun pahin on ohi, nuo neuvot estävät uudelleen suohon vajoamisen, tai jopa sinne kokonaan joutumisen ennaltaehkäisevästi.

Aiheeseen liittyvää

Muita vastauksia