Hei olen 40 vuotias yksinhuoltaja ja 3 murkkuiäisen lapsen äiti. Työskentelen suuren suomalaisen työnantajan palveluksessa toimistotehtävissä. Olen luonteeltani pedanttti, ja olen aina hoitanut kodin moitteetomasti. Isovanhemmat asuvat muualla paikkakunnalla. Yhtälö ajankäytön suhteen alkaa käydä ylitsepääsemättömäksi. Työssä kaikki on kunnossa, mutta ajankäyttö alkaa riistäytyä käsistä. Minulle ei jää omaa aikaa, ja joudun nipistämään kaikesta lasten hyväksi. Kaikki odottamattomat menot ovat kauhistus. Alan pikkuhiljaa väsyä tilanteeseen. Mitä teen?
nim. Asta

Vastaus: Stressioireiden lievitys

Hei Asta! Kysymyksesi on ajankohtainen ja koskettaa monia muita vertaisiasi. Yksinhuoltajaperheiden lukumäärä on kasvanut jatkuvasti. Tämä tuo mukanaan monta käytännön hoidettavaa ongelmaa. Esimerkiksi huoltajuuden jakaminen ei enää välttämättä onnistu vaan koko vastuu lasten hyvinvoinnista saattaa jäädä tänä päivänä naisen hoidettavaksi.

On hyvä kuulla, että Sinulla on säännöllinen työ ja toimeentulo. Pidä siitä kiinni! Vapaa-ajan suhteen toivon että pystyt järjestämään lapsillesi riittävästi laatuaikaa huolimatta kroonisesta aikapulasta. Keskustele työnantajasi kanssa asiasta. Olet vastuussa sekä työstäsi että kolmen kehittyvän lapsen hyvinvoinnista ja kasvamisesta. Enempää vastuuta ei harteillesi voi enää asettaa. Uskon, että keskusteluin työnantajasi pystyy asettumaan asemaasi ja voitte yhdessä miettiä ratkaisuja ongelmaasi ja aikapulaan.

Uskon, että työsi on mielenkiintoista ja viihdyt siinä. Yksinhuoltajuudestasi huolimatta tarvitset kodin ulkopuolella ylimääräisiä haasteita ja aikuisen maailmaa, jossa toimia. Se tasapainottaa toimintaa perheen kanssa. Jaksamista ja terveyttä vaativassa tehtävässäsi!

Keskustelu

8_s

f63-3154
6. tammikuuta

Hei! olen 56v. ja jo joutunut eläkkeelle kaikenlaisten masennus yms. seurauksena. Nyt ongelma on että asun eri paikkakunnalla kuin lapseni. Koen hylätyksi tulemisen tunnetta, koska en tule hyvin toimeen aikuisten lasteni kanssa ja joudun nielemään aika ilkeitäkin huomautuksia lapsiltani. Erosta on jo yli kymmenen vuotta. Mieheni oli alkoholisti ja itsekin join mukana. Nyt olen raitis. En ole pystynyt saamaan parisuhdetta, koska ahdistun aivan tolkuttomasti kun pitäisi alkaa asumaan yhdessä tai muuten olla julkisesti pari. Tähän asti olen väittänyt että se miehestä johtuvaa, mutta nyt alan kallistua sille puolen että minussa on vika. Olen muutenkin huomannut viimeaikoina etten halua juurikaan muistaa mitään tapahtumia. Liian paljon on ollut epäonnistumisia kaikilla aloilla. Miten korjata tilanne etten tuntisi itseäni niin epäonnistuneeksi?

1_s

Anonyymi
7. tammikuuta

Onnittele itseäsi ja ole ylpeä siitä, että olet raitistunut ja pohdit asioita rehellisesti ! Olet siis onnistunut erittäin tärkeässä asiassa !
Toivon hyvää jatkoa onnistumisille, kaikki edellytykset ovat olemassa.

En ala "amatööripsykiatriksi". Ehdotan sinulle avuksesi Tommy Hellstenin kirjoja. Monikaan ei voisi sinulle sen paremmin vastata, joskaan valmiita vastauksia kirjoissa ei ole tarjolla, niitä löytyy lukemisen myötä sinusta itsestäsi. Hän kirjoittaa omakohtaisten kokemusten perusteella monipuolisesti kirjoja ihmissuhteista, elämämme ongelmista ja niistä ulospääsemiseen, myös alkoholismista uuteen elämään, itsetunnon ja tasapainon löytämisestä. Hän kertoo samalla myös omasta toipumisen tiestään pitkällä ammatillisella kokemuksellaan. Hän on työskennellyt omien ja toisten muutosprossien kanssa.
Kirjat on kirjoitettu ihan tavalliselle ihmiselle, ei tarvitse ollenkaan pelätä "liikatieteellisyyttä". Kirjat ovat pokkareita, maksavat vain noin 10€.
Viimeksi luin uudelleen kirjan "Saat sen, mistä luovut".
Siinäkin on jo mahtavasti elämänkattavaa oivallusta, josta saa ajatuksia ja antimia koota itseään, uskoa itseensä ja uusia näkökulmia jumittuneisiin ajatuksiimme.
Minulle hänen kirjansa olivat tärkeä juttu eteenpäin pääsemiseen.

Muitakin apukeinoja on eteenpäin pääsemiseksi, toivon, että löydät niitä, jos koet niitä tarvitsevasi. Terveyskeskuksissa on psykiatrinen sairaanhoitaja, jonka kanssa keskustelut voisivat auttaa ?
Ei aina ole paras vaihtoehto, että pyörittelee vain itsekseen ahdistuneena kaikkea päässään. Toivottavasti sinulla on joku ystävä, jonka kanssa voitte pohdiskella asioita.

Saat toivottavasti täältäkin paljon kivoja ja kannustavia vastauksia !
Kaikkea hyvää sinulle !

1_s

Anonyymi
7. tammikuuta

Kuten olet itsekin oikein ymmärtänyt, juominen tuo mukanaan paljon erilaisia ongelmia. Sen seurauksena kärsivät kaikki osapuolet, ihmissuhteita rikkoutuu ja niitten ehjemmäksi saaminen vie aikaa. Jos molemmat osapuolet ovat elämänmyönteisiä, tulevat "valmiiksi" ymmärtämään toisiaan, pystyvät puhumaan, haluavat unohtaa katkeruudet, tulee halu lähestyä toinen toisaan ja pikkuhiljaa lähentymistä voi tapahtua ajan kanssa. Välit voivat palautua hyviksi.
Toivoa on, jos vain tahtoa on ! Ihan varmasti !

Uskallatko miettiä rehellisesti kertomaasi asiaa:
Tunnet, että lapsesi ovat hylänneet sinut.

Minun vanhempani hylkäsivät minut, kun aloittivat ryyppäämisen.
Yli on päästy senkin vaikean asian.

Niin pääset sinäkin omien ongelmiesi , jos vain työstät asiaa.

Paras matka minkä ihminen voi tehdä, on mennä toista puolitiehen vastaan. On ollut väärässä tai oikeassa, "huono" tai "hyvä" omasta mielestään. Ei ole "huonoja" tai "hyviä" ihmisiä, on vain ihmisiä erilaisissa tilanteissa. Kaikki me olemme hyviä, aina se vain ei pääse esiin.
Älä mollaa itseäsi, suuntaudu tulevaisuuteen !
Tiedätkö, meitä epätäydellisiä ihmisiä on maailma täynnä, joka päivä jokainen voi päättää minkälainen on huominen.
Se on myös tahtoasia.
Ja uskoasia.
Mihin uskot, se tapahtuu.
Kun tahdot sitä.
Uusi elämäsi voi pienin askelein alkaa huomenna, onnea sille !

1_s

Anonyymi
7. tammikuuta

Miten saada takaisin lasten kunnioitus ja rakkaus? vaikka vuosikymmeniä yrittää tulla puolitiehen niin joutuu palaamaan takaisin kun ei sinne kukaan tule. Onko se vain hyväksyttävä joskus ja annettava periksi että voisi alkaa elämään omaa elämää edes jotenkin onnellisena. Ja mistä saada kunioitusta muilta ihmisiltä jos on epäonnistunut työelämässä, ihmissuhteissa? yritän vain olla ajattelematta enkä välitä muiden puheista ja välttelen paikkoja missä joudun varmasti nokitusten kohteeksi, esim. sukujuhlat yms.

1_s

Anonyymi
8. tammikuuta

Hei hyvä ystävä ! Älä periksi anna, mutta ehkä on parempi olla jonkun aikaa ainakin kiinnittämättä asiaan liiallisesti huomiota. Keskity muuhun elämässäsi, johonkin mistä saat iloa ja mielihyvää. Muita ihmisiä et voi muuttaa, mutta voit kunnioittaa itse itseäsi ja muita ihmisiä, ajattelivatpa he sinusta mitä vain. Vaikea on tietysti kunnioittaa ihmisiä, jotka eivät mahdollisesti noteeraa sinua korkealle, mutta maailmassa on muitakin ihmisiä. Voisiko olla mahdollista, että löytäisit tai sinulla jo on ystäviä ja tuttuja, vaikka yksi, jonka kanssa tunnet olevasi tasavertainen ihmisenä, lujita niitä suhteita ja keskity niihin.
Miksi tavoitellakaan ihmisten "suosiota", joille ei "kelpaa" ?

Lapset ovat tietysti asia erikseen. Välit heihin korjaa kuitenkin varmasti aikakin, kun heille ikä tuo henkistä kypsymistä. Joskus saa myös aikaan enemmän, kun yrittää vähemmän, antaa tilanteen "levätä" jonkun aikaa.

Ehkä sinun kannattaisi vahvistaa muita osa-alueita elämässäsi, löytää jotain sisältöä elämään, joka toisi sinulle iloa ja mielihyvää, se
toisi henkistä vakautta, rauhaa ja lujuutta elämääsi. Onko sinulla jotain harrastusta tai toimintaa, joka on unohtunut, jäänyt vähälle huomiolle ? Yritä aloittaa uudestaan !

Kokeile siirtää taka-alalle ajatuksissasi se kunnioituksen etsiminen, jolla yrität palauttaa ihmisarvosi muitten silmissä. Kyllä sinulla on ihmisarvo siltikin, vaikka sinusta tuntuu, että joittenkin silmissä sitä ei ole. Ei ihmisarvoa sentään "kerjätä" tarvitse, eikä se tule sitä kautta.
Luulen, että olet jo hyvinkin oikealla tiellä, olet ollut rohkea ja alkanut tutustua itseesi ja muuttunut raitistumisen myötä, alkanut itse arvostaa itseäsi, se on suuri askel. Muu tulee sitten itsestään perässä ajallaan. Älä murehdi liikaa. Elämässä on paljon muitakin asioita, huomaa se !
Onnistuin itse luovimaan "uuteen elämään" keksittymällä jäljellä oleviin hyviin asioihin ja ihmisiin elämässäni ja löytämällä uusia. Ihmiset, joille en kelvannut, jätin omaan rauhaansa, enkä myöskään käy "rääkkäämässä" velvollisuudentunnosta itseäni sukulaisissa, jonne minut velvollisuudentunnosta kutsutaan. En mene leikkimään lammasta susilaumaan. Olen vapauttanut meidät molemmat osapuolet velvollisuudentunnosta :)
"Ystävänsä voi valita, sukulaisiaan ei", on joku hauskasti sanonut.

Kokeile olla terveesti itsekäs, keskity itseesi, tee asioita, jotka tuottavat sinulle iloa, ne voivat olla ihan tavallisia pieniä asioitakin ja tapaa ihmisiä, jotka ovat sinulle mieleisiä.
Anna itsellesi joka päivä hetkiä, jolloin et ajattele ja pyörittele päässäsi ongelmiasi. Siitä tulee helposti kehä, että muuta ei olekaan elämässä, silloin helposti suhteellisuudentaju menee. Ei näe kuin oman "surkean" itsensä ja elämänsä, joka ei ole surkea, mutta alkaa tuntua sellaiselta, kun sulkee itsensä ulkomaailmalta omiin ajatuksiinsa ja ongelmiinsa, niihin samoihin jatkuvasti.
Ei tarvitse vastata, jos et halua, mutta oletko nyt masentunut ja onko sinulla käytössä lääkettä masennukseen? Joskus masennuksesta ei pääse ylös ilman lääkitystä ja ilman lääkitystä tilanne pitkittyy turhaan.
Iloista päivää sinulle tänään ! Kokeile yrittää muuttaa ajatustesi rataa valoisampaan päin. Kokeile tänään jotain uutta, jotain rutiineista poikkeavaa, se piristää ! Mitähän se voisi olla ?

1_s

Anonyymi
8. tammikuuta

Voi kun mulle joku olis vastannut noin ihanasti kun vaikeeta oli.
Olen sanaton. ja kiitän vaikka juttu ei mulle ollutkaan sain siitä paljon.

1_s

Anonyymi
3. kesäkuuta

mulla on synnytyksen jälkeistä masennusta,epäilen kun,olis kiva päästä juttelemaan,lähinnä tässä mieltä painaa taloudelliset vaikeidet,kun itsellä vielä lapsikin,sitten jatkuva sairastelu,epäilen tuota allergiaa sairasteluu.

1_s

Anonyymi
18. elokuuta

olen ollut aina normaali, vakaa, iloinen ja suhteellisen itsevarma ihminen, ehkä vähän liian ylihuolehtiva ja ylistressaava. nyt olen kokoajan ahdistunut, stressaantunut ja hieman vainoharhainen. olen seurustellut muutaman kuukauden elämäni miehen kanssa ja rakastan häntä todella paljon. meillä on kuitenkin ollut paljon ongelmia suhteessamme ja olemme meinanneet erota muutamia kertoja. epäilin kahden hyvän ystäväni tarkoitusperiä kun he kehottivat olemaan varovainen poikaystäväni suhteen eikä edetä liian nopeasti, luulin etteivät he halua minun olevan onnellinen. luulin tietusti väärin. vaikka nyt suhteessa onkin jo parempi aika menossa en pysty rentoutumaan, pelkään ja stressaan tulevaisuudesta kuollakseni, miksen voi vain elää ja olla huolehtimatta? lisäksi minulle kehittyi pari päivää sitten päähäni outo ajatus että jos jatkamme seurustelua poikaystävälleni tapahtuu jotain pahaa. mitä tämä tarkoittaa!? ajatus erosta tuntuu hirveältä, en pysty siihen. mutta miten voin vain olla välittämättä tuollaisesta oudosta ajatuksesta, ja voiko se johtua vain pitkittyneestä stressistä ja useista kerroista jolloin luulin jo menettäväni hänet(siis suhteen loppuessa) vai onko mulla joku hiton kuudes aisti maalailemassa piruja seinille. ei ole ainakaan ennen ollut.

Aiheeseen liittyvää

Muita vastauksia