Heippa! Olen 54-vuotias mies Keski-Suomesta. Kaaduin 6 viikkoa sitten autosta noustessa liukkaalla ja oikea polveni vääntyi alle. Siitä kuului rusahdus. Kävin omalla lääkärillä polven rtg-kuvissa, eikä mitään hälyttävää näkynyt paitsi polvinivelen kulumamuutosta, joka on vanhempaa perua. Polvi oli muutaman päivän turvoksissa. Nyt turvotus on laskenut mutta kipu on polvinivelen kohdalla jäljellä. Välillä polvea on vaikea saada suoraksi ja se lukkiutuu välillä. Mikä siiinä voi olla vikana?
T Jokke
Vastaus: Polven kipu ja lukkiutuminen vääntövamman seurauksena
Hei Jokke! Polven vahingot ovat ikäisilläsi ihmisillä melko yleisiä johtuen nivelen kulumasta ja rappeutumisesta. Yleisen jäykkyyden lisääntymisen myötä myös erilaiset vahingot ja vammat syntyvät aiempaa helpommin. Yleensä terve polvi kestää melko hyvin kaikenlaisia iskuja ja jopa vääntymisiä. Iän karttuessa vammojen riski kuitenkin lisääntyy. Kulunut polvinivel oireilee myös herkemmin pienenkin vamman vuoksi.
Polvinivelen sisäisiä vakavampia vammoja ovat polven nivelkierukan osittaiset tai täydelliset repeämät sekä eturistisiteen osittaiset tai täydelliset poikkimenot. Nivelkierukat toimivat polvinivelen pohjan pehmusteina jota vasten nivelpinnat istuutuvat. Ikää myöten niissä voi syntyä haurastumista ja ne voivat rikkoontua polven vääntövammojen seurauksen tai jopa itsekseen ilman näkyvää vamma. Eturistisiteen repeämän taustalla on yleensä jokin ulkoinen vamma, koska vahvana jänteenä se ei yleensä mene poikki itsestään. Polven takaosaa tukeva takaristiside menee poikki huomattavasti harvemmin.
Kerroit Oikean polvesi vääntyneen ja jääneen alle, jonka jälkeen polvi turposi. Polven nivelkierukka ei näy rustoisena rakenteena polven rtg-kuvissa, joten sen perusteella ei voi täyttä varmuutta saavuttaa nivelkierukan tilanteesta. Jälkioireena Sinulla on ollut polven lukkiutumista ja pistämistä nivelen kohdalla sisäsivulla.
Polven lukko-oireilu ja ojentamisen vaikeus liittyy yleisen kokemuksen mukaan nivelkierukan repeämään. Siinä nivelkierukan palanen mahdollisesti liikkuu irrallisena polvinivelessä ja aiheuttaa polvinivelessä lukkiutumisoireita, kuten kerroit. Siihen sopii myös polvinivelen sisäsyrjän kipu. Toinen vaihtoehto on polvinivelen kulumavaivan paheneminen vääntövamman seurauksena. On mahdollista että kulumavaiva myös aiheuttaa kaikki oireet.
Jatkotoimenpiteenä suositan Sinua harkitsemaan polven magneettitutkimusta nivelkierukan repeämän epäilynä. Käytännössä voit hakeutua hakeutua leikkauksia tekevälle kirurgille, joka tilakuvan perusteella voi selventää ongelmaa. Hän saattaa suositella sinulle joko magneettitutkimuksen perusteella tai suoraan polvinivelen tähystystoimenpidettä. Polvinivelen tähystystoimenpiteellä pystytään tutkimaan polvinivelen keskeiset rakenteet ja tekemään kierukoiden korjaukset, niiden poistamiset tai esimerkiksi ristisiteiden korjausleikkaukset.
Kirurgin vastaanotolle kunnalliseen sairaalaan voi päästä nykyisin joko terveyskeskuslääkärin tai yksityislääkärin lähetteellä tai sitten hakeutua kokonaan yksityiselle ortopedille/kirurgille, joka suorittaa toimenpiteen yksityisellä lääkäriasemalla/ sairaalassa.
Keskustelu
2. toukokuuta
Ota ihmeessä yhteys sinua hoitaneeseen sairaalaan. Vain siellä osataan arvioida onko kaikki kunnossa..Kerro miten polvesi oireilee ..
2. toukokuuta
Polven nivelkierukan repeämät voivat syntyä vamman tai sitten kierukan kroonisen kuluman ja rappeuman perusteella. Polvinivelen kierukka on kuin pehmustetyyny, joka toimii joustavana alustana polvinivelen reiluun puoleiselle nivelpinnalle. Nivelkierukassa, samoin kuin nivelrustossakaan ei ole verisuonia, joten nämä saavat ravintonsa polven nivelnesteen kautta. Osaksi sen vuoksi ikääntymisen vaikutukset voivat tulla helpommin esiin ruston ja nivelkierukan haurastumismuutoksina. Tällä haluan tuoda esiin polvinivelessäkin jatkuvasti läsnä olevan biologisen rappeutumisprosessin, joka ajoittain synnyttää itsestäänkin uusia muutoksia polveen vanhojen lisäksi, kuten nivelkierukan haurastumisesta syntyviä repeämiä ym. Muutosten syntyä on vaikea ennustaa ja ne saattavat syntyä piankin edellisten, sinänsä onnistuneiden operaatioidenkin jälkeen. Asianmukaisella hoidolla ja kuntoutuksella kuitenkin yleensä saadaan tilanne vakaammaksi, joten kannattaa suhtautua vaivaan positiivisella kuntoutusmielellä ja yrittää parhaan mukaan noudattaa leikanneen kirurgisi neuvoja hoidon ja kuntoutuksen suhteen.
Anonyymi
27. heinäkuuta
Hei
Teininä oli sellainen vaiva että kun menin kyykkyyn niin polvitaive lukittu ja se sattu todella paljon. Jalan sai suoraksi vain niin että meni selälleen maate ja sitten käänsi jalan niin lukko aukes. Nyt aikuisena vaiva ei ole enään niin paha mutta välillä vieläkin lukittuu. Joudun työn puolesta kävelemään 8h ja nyt polvi on taas mennyt oudon tuntuiseksi ja polven taittaminen tuntuu että se mennee taas heti lukkoon. Mitä pitäis tehä?
Anonyymi
18. syyskuuta
Itselläni oli pitkään tuota samaa että meni polvi lukkoon ja sitten nopeasti suoristin jalan ja lukko lähti pois, nyt ihan hiljattain kävi niin ja polvi meni lukkoon eikä lukko lähtenyt pois eikä jalkaa pystynyt liikuttamaan ollenkaan erittäin kovien kipujen vuoksi, eikun sairaalaan ja leikattiin polvi heti. Nivelkierukka oli revennyt kokonaan.
Eli sinulla taitaa olla osittain revennyt nivelkierukka, se selviää joko leikkaiksella tai magneettikuvissa.
Aiheeseen liittyvää
Muita vastauksia
- Miten särkylääkkeitä tulisi syödä?
- Jalkapallossa isku kylkeen, miten pitkään kestää?
- Miten hoidan allergista nuhaa oikein?
- Auttaako antibioottihoito yskään ja flunssaan?
- Rasitusvamma ja siitä johtuva selkäkipu, jatkuvaako?
- Hankautuva luomi selässä, lääkärille vaiko eikö?
- Milloin flunssan jälkeen voi alkaa urheilla?
- Kauan jatkunut kuiva yskä vaivaa, mitä tehdä?
- Miten tenniskyynärpään tulehdusta hoidetaan?
- Milloin verenpainelääkkeitä kannattaa aloittaa syömään?
- Voiko keuhkoahtaumataudista parantua tupakoinnin lopettamalla
- Miten paranen eturauhastulehduksesta?
- Atooppisesta ihottumasta paraneminen
- Miten parannan astman tasapainoa?
- Miten suhtautua valkovuotoon?
- Mistä apua krooniseen alavatsakipuun?
- Mistä selkäsärkyni johtuu?
- Mistä väsymykseni voi johtua?
- Onko alkoholi minulle ongelma?
- Niskat ja hartiat jumissa, mikä neuvoksi?
- Vatsakivun toistuminen, mikä vaivaa?
- Miten hoidan peräpukamia?
- Voisiko minulla olla sukupuolitauti?
- Miten voi hoitaa aknea?
- Miten saan korvakäytävän vuodon paranemaan?
- Miten saan avun kantapään kipuun?
- Mikä polven vääntyessä vikana?
- Onko minulla varpaan kynsisieni?
- Miten laihdutan?
- Mikä avuksi toistuviin poskiontelotulehduksiin?
- Auttaako leikkaushoito iskiakseen?
- Kannattaisiko vaihdevuosioireitani hoitaa?
- Kuinka pitkään jaksan työssäni?
- Miten voi lievittä stressioireitani?
- Mitä voin tehdä päänahan hilseilyn hoidoksi?
- Mitä tehdä masennukselle ja itsemurha-ajatuksille?
- Mitä PAPA-koe kertoo?
- Miksi hiivatulehdukseni toistuvat?
- Miten voin nopeuttaa vatsataudista toipumista?
- Miten anoreksiaa hoidetaan sairaalassa?
- Miten voin hoitaa nivelrikkoa?
- Flunssan hoito
- Estääkö malarian estoon tarkoitettu lääkitys sairastumisen?
- Tarvitsenko Hepatiittirokotteita matkalla?
- Matkailijan perusrokotukset
- Johtuvatko oireeni flunssasta vai allergiasta?
- Mistä sikainfluenssa voi tarttua?
- Voiko suussa olla sukupuolitauti?
- Mitä tulisi huomioida kesämökille mentäessä?
- Aiheuttaako ilmastomuutos uusia sairauksia?
- Punkin levittämät taudit
- Mitä sairauksia hyttyset levittävät Suomessa?
- Mitä hyttysen levittäviä tauteja on matkailijan hyvä huomioida ulkomaille matkustaessa?
- Miten varautua sikainfluenssan aiheuttamiin sairastumisiin?
- Sikainfluenssan vaarallisuus raskaana oleville?
- Miten pääsen laihdutusleikkaukseen?
- Tehoavatko antibiootit vielä?
- Onko Sikainfluenssarokote turvallinen?
- Mistä saa tietoa sikainfluenssan rokotusjärjestyksestä?











Minulla on vaivannut oikea polvi yli viisi vuotta.Vihdoin löytyi vika mangeettikuvissa eli sisempi kierrukka revennyt sääriluuhun saakka ja paljon rustoa. Viime kesänä heinäkuussa -08 polvi leikattiin tähystyksellä.Miten voi olla mahdollista että edelleen polvi on kipeä eikä ns. harha askelia kestä ollenkaan? Voiko olla mahdollista että leikkaus ei onnistunut? Olen jumpannut ja liikkunut, mutta ei näytä auttavan.