Hei! olen 32-vuotias nainen Uudeltamaalta. olen aikuisopiskelija ja asun vielä yksin. Minulla on ollut toistuvaa keskellä vatsaa tuntuvaa kouristelevaa kipua, joka kestää yleensä vain muutamia minuutteja, kunnes häviää. Kärsin esiintymisjännityksestä, johon liittyy ajoittain myös pissitysoireita ja vessaan menon tarvetta. Kouristeleva kipu syntyy usein aamuisin, kun olen lähdössä luennolle. Onko kyse vakavasta sairaudesta. Tulisiko minun mennä asian vuoksi tutkimuksiin?
T Armi
Vastaus: Toistuva vatsakipu
Hei Armi! Kerron sinulle hieman toiminnallisista vatsan toiminnan häiriöistä ja lopuksi vastaan kysymykseesi. Toistuva vatsakipu voi olla monesta syystä johtuvaa. Ihminen on kokonaisvaltainen olento, jossa sekä ruumiilliset että henkiset oireet voivat sekoittua keskenään. Tämä vaikeuttaa usein oireiden tulkintaa ja voi johtaa virhearviointeihin ja väärinkäsityksiin oireiden alkuperästä.
Säännöllisesti johonkin tapahtumaan tai toimintaan liittyvä kohtauksellinen oire viittaa toiminnalliseen syyhyn. Toisin sanoen on mahdollista, että täysin fyysisinä koetut oireet voivat saada alkunsa tiedostamattomasta tunne-elämän reaktiosta. Jossain määrin muita tällaisia fyysisiä reaktioita voivat olla esimerkiksi kohtauksittainen verenpaineen nousu, hikoilu, päänsärky tai migreenioireet. Lisääntynyt itsetuntemus oman kehon toiminnasta auttaa huomaamaan näitä piirteitä ja niitä oppii myös säätelemään ja tulkitsemaan ajan kanssa.
Ihmisten kokemista vatsaoireista suuri osa on ns. toiminnallisia vaivoja, jotka jossain määrin saattavat liittyä ulkoiseen tilanteeseen, stressiin, rasitukseen, tiedostamattomaan reagointiin tai mielialaan. Osaavissa käsissä niiden selvittelyyn ei yleensä tarvita kalliita erikoistutkimuksia ja oireiden alkuperän selviäminen koetaan yleensä vapauttavana tai helpottavana.
Jos vatsakipu ei liity mihinkään säännöllisesti toistuvaan tilanteeseentai toimintaan, vaan tulee itsenäisesti, viittaa se enemmän ruumiillisesta syystä johtuvaan alkuperään. Kivun esiintyminen ja oireiden intensiivisyys pitkälti määrittelevät, milloin yhteys otetaan lääkäriin jatkotutkimuksia varten. Tällaisessa tilanteessa erilaisia vaihtoehtoja on monia.
Lääkärille tärkeää tietoa vatsakivun selvittelyssä on oireiden kesto, niiden paikallistuminen, laatu ja intensiivisyys. Erilaiset imeytymishäiriöt, laktoosi-intoleranssi, suoliston limakalvon yliherkkyys-, tulehdus-ja ärsytystilat sekä virustaudit ovat yleisiä syitä vatsakivun taustalla. Lisätietoa saadaan käsin tehtävällä vatsan tutkimisella, jossa on mahdollisuus selvittää vatsanpeitteen läpi tuntuvat poikkeavuudet ja saada suoliääniä kuunnellen yleiskuva suoliston aktiivisuudesta. Sairauden määrittelyn apuna käytetään usein tulehdus- ja vatsan elinten toiminnasta kertovia markkereita määrittämään toiminnallista tilannetta ja kertomaan mahdollisesta piilevästä tulehduksesta.
Osaavalla selvittelyllä, kuuntelemalla ja tutkimalla käsin päästään jo hyvin pitkälle oireiston alkuperästä, mutta joskus tulehduskokeiden ohella tarvitaan erikoistutkimuksia. Näitä ovat vatsan ultraäänitutkimus, jonka avulla voidaan selvitellä vatsan elinten kuvantumista, toiminnallista tilaa ja mahdollisia tulehdus- tai muodonmuutoksia. Jos epäillään suolensisäistä ongelmaa, voidaan harkita peräsuolen kautta käsin tehtävää paksunsuolentähystystä.
Mahdollisuuksi selvitellä vatsan ongelmia on siis monia. Usein potilaalla on jonkinlainen hämärä ennakkoaavistus vaivasta, koska on itsenäisesti saapunut selvittelyyn. Kysymyksessäsi tuot esille oireen liittymisen hankaliin tilanteisiin. Jos yleislääkärin vastaanotolla selvittelyissä ei ole todettu selkeää löydöstä oireilun takana, pitäisin vaivaasi kertomuksen perusteella toiminnallisena. Asiayhteyden oivaltamisen kautta itsetuntemus kehon reagoinnista yleensä paranee, mikä avaa mahdollisuuden oireiden itsenäiseen säätelemiseen ja vähentämiseen.
Keskustelu
Aiheeseen liittyvää
Muita vastauksia
- Miten särkylääkkeitä tulisi syödä?
- Jalkapallossa isku kylkeen, miten pitkään kestää?
- Miten hoidan allergista nuhaa oikein?
- Auttaako antibioottihoito yskään ja flunssaan?
- Rasitusvamma ja siitä johtuva selkäkipu, jatkuvaako?
- Hankautuva luomi selässä, lääkärille vaiko eikö?
- Milloin flunssan jälkeen voi alkaa urheilla?
- Kauan jatkunut kuiva yskä vaivaa, mitä tehdä?
- Miten tenniskyynärpään tulehdusta hoidetaan?
- Milloin verenpainelääkkeitä kannattaa aloittaa syömään?
- Voiko keuhkoahtaumataudista parantua tupakoinnin lopettamalla
- Miten paranen eturauhastulehduksesta?
- Atooppisesta ihottumasta paraneminen
- Miten parannan astman tasapainoa?
- Miten suhtautua valkovuotoon?
- Mistä apua krooniseen alavatsakipuun?
- Mistä selkäsärkyni johtuu?
- Mistä väsymykseni voi johtua?
- Onko alkoholi minulle ongelma?
- Niskat ja hartiat jumissa, mikä neuvoksi?
- Vatsakivun toistuminen, mikä vaivaa?
- Miten hoidan peräpukamia?
- Voisiko minulla olla sukupuolitauti?
- Miten voi hoitaa aknea?
- Miten saan korvakäytävän vuodon paranemaan?
- Miten saan avun kantapään kipuun?
- Mikä polven vääntyessä vikana?
- Onko minulla varpaan kynsisieni?
- Miten laihdutan?
- Mikä avuksi toistuviin poskiontelotulehduksiin?
- Auttaako leikkaushoito iskiakseen?
- Kannattaisiko vaihdevuosioireitani hoitaa?
- Kuinka pitkään jaksan työssäni?
- Miten voi lievittä stressioireitani?
- Mitä voin tehdä päänahan hilseilyn hoidoksi?
- Mitä tehdä masennukselle ja itsemurha-ajatuksille?
- Mitä PAPA-koe kertoo?
- Miksi hiivatulehdukseni toistuvat?
- Miten voin nopeuttaa vatsataudista toipumista?
- Miten anoreksiaa hoidetaan sairaalassa?
- Miten voin hoitaa nivelrikkoa?
- Flunssan hoito
- Estääkö malarian estoon tarkoitettu lääkitys sairastumisen?
- Tarvitsenko Hepatiittirokotteita matkalla?
- Matkailijan perusrokotukset
- Johtuvatko oireeni flunssasta vai allergiasta?
- Mistä sikainfluenssa voi tarttua?
- Voiko suussa olla sukupuolitauti?
- Mitä tulisi huomioida kesämökille mentäessä?
- Aiheuttaako ilmastomuutos uusia sairauksia?
- Punkin levittämät taudit
- Mitä sairauksia hyttyset levittävät Suomessa?
- Mitä hyttysen levittäviä tauteja on matkailijan hyvä huomioida ulkomaille matkustaessa?
- Miten varautua sikainfluenssan aiheuttamiin sairastumisiin?
- Sikainfluenssan vaarallisuus raskaana oleville?
- Miten pääsen laihdutusleikkaukseen?
- Tehoavatko antibiootit vielä?
- Onko Sikainfluenssarokote turvallinen?
- Mistä saa tietoa sikainfluenssan rokotusjärjestyksestä?








Hei! Toisen vanhempani suvussa on paksunsuolensyöpää aiheuttava geenivirhe. Omalla äidilläni sitä ei ole (on tutkittu). Voiko geenivirhe hypätä yli sukupolven? Joskus tarkkailen aivan sairaanloisesti oman suoleni toimintaa.