Olen 45-vuotias mies Etelä-Suomesta. Työskentelen johtotehtävissä ja olen 2 lapsen isä. Työni on hyvin kiireistä ja vaativaa. Vapaa-aikaa minulle jää perin harvoin. Olen huomannut pystyväni säätelemään stressiäni 1-2 tölkillä olutta illassa. Viikonloppuisin voi maistua viinipullokin oluen kera. Olenko alkoholisti? Pystyn säätelemään vielä juomistani, mutta kieltämättä jokailtainen olut pyörii iltaisin mielessäni. Miten minun pitäisi toimia?
T Keijo
Vastaus: Alkoholin liikakäyttö
Hyvä Keijo! Esitit aiheellisen kysymyksen poikkeuksellisen avoimesti. Hoitonetin periaatteena on, että ihmiset voisivat esiintyä ja kertoa ongelmansa peittelemättä ilman leimaantumisen tai seuraamusten pelkoa. Näin voisimme yhdessä pureutua ongelman ytimeen!
Alkoholia reilusti käyttäviä ihmisiä arvoidaan olevan Suomessa n 500 000 ja ongelma käytännössä koskettaa miljoonaa suomalaista perhepiirissä. Myös työelämän kolme suurinta ongelmaa ovat alkoholi, alkoholi ja alkoholi. Alkoholinkäyttö on ongelmallistaja eräällä tavalla mustavalkoista, koska sen kohtuukäyttö on sosiaalisesti hyväksyttyä, mutta ongelmakäyttö johtaa taasen lisääntyviin yksilön että ympäröivän yhteisön ongelmiin.
Alkoholiriippuvaisuuden merkkejä ovat erilaiset totutut tavat ja maneerit, joilla perustellaan alkoholin toistuvaa ja säännöllistä käyttöä. Keksitään juhlia, peli-iltoja, syntymäpäiviä ym syitä nauttia sosiaalisesssa seurassa lasi tai pari tunnelmaa keventävää. Runsaan käytön raja kulkee korillisessa keskiolutta viikossa. Muita riippuvuuden merkkejä ovat aamuiset "korjaussarjat".
Hoitonetin asiantuntijoiden mielestä alkoholinkäytön suhteen on aina olemassa riski syntyä riippuvuussuhde alkoholiin. Alkoholismi periytyy osittain myös suvuissa ja toiset ovat herkempiä tapakäyttöön ja sitä kautta alkoholismiin. Ympäristön merkitys on alkoholismin synnyssä ratkaiseva. Sen asenteet hyvin pitkälti ratkaisevat sosiaalisen käyttäytymisen muodot ja rajat alkoholinkäytölle sekä muille tekijöille.
Työympäristössä esimiehellä on mainio näköalapaikka huomata alkoholinkäytön ensimmäiset merkit ja ottaa asia puheeksi. Puheeksiotto jo itsessään antaa signaalin alkoholia epävarmasti käyttävälle parantaa tilannettaan. Alkavan alkoholinkäytön muita tunnusmerkkejä vaiheita ovat lisääntyneet maanantaiaamun poissaolot ja epämääräiset syyt poissaolojen taustalla. Työterveyshuolloilla on ainutlaatuinen mahdollisuus osaltaan vaikuttaa alkoholinkäytön kehittymiseen ja pyrkiä estämään yksilölle haitallista kehitystä poissaoloselvittelyjen avulla. Alkoholinkäytön ongelmakäytön ehkäisemisen perustana on nimenomaan yhteisöllisyys, jota kautta ongelma voidaan havaita ja ryhtyä korjaaviin ja ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin.
Kuulut reilusti alkoholia käyttävään ryhmään, jossa on aina riski kulutuksen nousuun. Säännöllinen käyttö totuttaa pikkuhiljaa annosten lisäämiseen. Olisi parasta pyrkiä vähentämään käyttöä muutamaan olutpullolliseen tai tölkilliseen viikossa ja keskittää käyttö hyvässä seurassa ja välttää tyypillistä tapakäyttöä olohuoneen sohvalla. Niitä välttämällä heräät seuraavana aamuna virkeämpänä ja pystyt nauttimaan fyysisyydestäsi ilman joka-aamuista ohrapöhnää. Stressiä kannattaa pyrkiä vähentämään oluen sijaan liikunnalla. Onnea muutokselle!
Keskustelu
Anonyymi
16. huhtikuuta
Mä juon sikspäkin illassa, ihan rentoutukseen ja että uni tulis paremmin. Viikonloppuna menee pari pulloa viinaa. Olen 29v mies vantaalta, päällikkötehtävissä. Yksi lapsi ja yksi vaimo. Baarin jälkeen voi olla joku hoito, mutta seuraavana päivänä yleensä olen jo kotona.
Anonyymi
25. heinäkuuta
Olet selkeästi alkoholisti. Noin suuri alkoholin käyttösi osoittaa, että et hallitse juomistasi lainkaan. Jos pystyisit olemaan juomatta edes pari iltaa peräkkäin, voisit hakea apua esim AA-ryhmästä, jonne voi mennä milloin vain; kunhan on selvinpäin. Tietysti, jos et edes halua lopettaa juomistasi, ei avun hakemisella ole merkitystä. Noilla määrillä juomisesi loppuu joka tapauksessa aika pian, nimittäin maksasi ei kestä kovinkaan kauan tuota määrää alkoholia. Jos et ole vielä "juonut aivojasi pellolle", hae apua nyt heti. Yksin et enää selviä tilanteestasi.
Anonyymi
25. elokuuta
just joo kaikkihan me suomalaisella mentaliteetilla leimataan alkoholisteiksi,mutta kuinka moni näiden palstojen pitäjistä voi vannoa olevansa 100% raitis,taitaa olla oma lehmä ojassa,kun näin helposti tuomitsevat muut kanssaihmiset.
Anonyymi
25. elokuuta
nyt on sellanen fiilis et vois vaik panna paskax kaikki ei oo enää mitään eikä ketään kaikki joihin tutustun nii delaa 3 muijaa kuollu ja naamaki on ku pakanamaankartta johtuen siitä et skegluu on tullu enemmän ku lääkäri määrää vituttaa tää elämä mut ei voi ottaa oikotietäkään ku skidinä on sanottu et taivaanheppu vetää herneen nenään siitä.
Anonyymi
27. joulukuuta
Elisa, olet niin "hyvä ihminen" ja palstanvalvoja, voi kiitos, että jaksat päivystää täällä 24h/vrk ja antaa ammattimaisia ohjeitasi kaikille ja lähettää 24h/vrk virtuaalihalauksia Muumeille ja päinvastoin, taukoamatta.
Kiitos, olet korvaamaton tälle palstalle.
Jos jotain kysyttävää ikinä on, voi luottaa siihen, että Elisa vastaa.
Se on ihanaa. Ei jää pulaan.
Luulin ensin, että täältä saa joskus jotain asiantuntevaa tietoa.
Anonyymi
27. joulukuuta
Sinäkö täällä asiantuntijaneuvoja annat tyyliin "kirjoittele aamulla ja katsotaan sitten, mitä neuvoja voisimme sinulle antaa" ?
Kuulostat aika tekopyhältä ja taidat naiiviudessasi luulla itsestäsi liikoja ? Jätä ongelmat ammatti-ihmisten vastuulle ja jätä myös teennäinen "äiti Theresa"-hommasi !
Onko sinulla itselläsi mitään omaa elämää, vai meneekö aikasi tämän palstan päivystämiseen ?
Ai niin, sullahan oli harrastuksena kodinhoito.
En ole tiennytkään, että se on oikein harrastus....
Maireat Uudenvuodentoivotukset sinulle, yhtä maireita kuin Sinä lähettelet kaikille !
Maireat virtuaalihalaukset myös Sinulle !
Anonyymi
27. joulukuuta
On se niin ihanaa, että meistä välitetään :D
Eiköhän Elisa taas ole kärppänä täällä parin minuutin päästä ?
Anonyymi
27. joulukuuta
Onko ihmiset täällä hoitonetissä kolmannen vuosikurssin lääketieteen opiskelijoitten koekaniineja vai millä motiiveilla tällainen sivusto toimii ? Rahaahan tästä täytyy tulla joillekin tulla, pyytetöntä toimintaa tämä ei ole.
Kysyy nimimerkki "Ystävystytään - vai ystävystytäänkö ?"
27. joulukuuta
Hei nim "ystävystytään-vai ystävystytäänkö". Hoitonetin tavoitteena on lisätä ihmisten terveystietoutta ja parantaa itsehoidollisia valmiuksia sivuston tarjoaman tiedon avulla. Osaamisessamme pyrimme ennen kaikkea keskittymään kansanterveydellisen,realistisen ja luotettavan lääketieteellisen tiedon jakamiseen. Asialliseen terveystiedon jakamiseen ja sen lukemiseen ei luonnollisesti liity mainitsemiasi lääkekoeongelmia. Palvelun tarjoaa yksityinen yhtiö.
Vaikka palvelu on käyttäjälleen ilmainen, tarvitaan tulonmuodostusta, joka tässä tapauksessa syntyy mainostuloista. Yhteiskunnan verotuloja ei palveluun ole käytetty ollenkaan, vaikka sinänsä emme panisi sitä pahaksemme. Hyöty palvelusta on jo nyt ollut konkreettinen ihmisille, joilta on säästynyt aikaa ja rahaa löytäessään pienempiin terveysongelmiinsa vastauksen. Meille tulee pääosin myönteistä palautetta ja uusia yhteistyölääkäreitä on suosittelemassa palvelua asiakkailleen.
Toimintamme on läpinäkyvää ja jatkamme mielellään keskustelua toiminnan perusteista vaikka tälläkin palstalla samalla käyttäjien saadessa lisätietoa toiminnan perusteista. Vastavuoroisesti toivomme sinulta jatkossa hieman enemmän esittelyä edustamastasi yhteisöstä, jotta lukijamme voivat saada aiheesta kaiken irti. Ensisijaisesti heitä varten organisaatio on suunniteltu. Toimintamme on uudenlaista, mutta uskomme sosiaalisen median esilletulon vahvistuvan 2010-taitteen jälkeen. Siinä kuluttaja on toimintamme tavoin keskeisenä käyttäjänä ja toiminnan suuntaajana. Kiitos yhteydenotostasi!
T Hoitonetin kehitystiimi
Anonyymi
6. tammikuuta
Tämä hoitonetti palvelu on erinomainen. Kiitos hoitonetin henkilöille ja asiantuntijoille. Monet palveluun kirjoittaneet ovat saaneet varmaankin toisilta henkilöiltä tietoa vaivoihinsa ja huomaavat että eivät ole vaivojensa kanssa yksin, että on muitakin henkilöitä jotka ovat ehkä samassa tilanteessa sairautensa kanssa ja voi jakaa siitä kokemuksia. Hyvää alkanutta Uutta Vuotta kaikille!
Anonyymi
8. tammikuuta
Katsoitteko silminnäkijä ohjelmaa 7.1.10. Olipa järkyttävää tietoa mitä alkoholi tekee aivoille. kannattaa lukea ja katsoa, että ymmärtää eikä tarvitse arvailla. Ex-mieheni on saanut jo pari deliriumkohtausta saa nähdä koska lopullinen kohtaus tulee, eikä pysty eikä edes halua lopettaa. Väittää ettei ne kohtaukset johdu viinasta vaikka lääkäri todistajien läsnäollessa sen sanoo. Pieni tilkka silloin tällöin ei häne mielestä haittaa. no ei se haittaakaan, hän ihan kiva humalassakin, ei väkivaltaa ei huutamista eikä riehumista, ihan kiltti tissuttelija, muttei ole koskaan "tällä maailmalla" että voisi puhua ja oikeasti seurustella kuin terveen kans, eikä hän sitä enää huomaa, elää omassa maailmassaan. onko hän onnellinen? kait on, mutta suru onkin meillä muilla...
Anonyymi
12. tammikuuta
ite vedin ensimmäiset kännit sillo 15 vuotiaana ja voin myöntää että se homma oli "niin jännää" että se lähti sitten vähän ajan päästä ihan käsistä. kun pääsin lukioon, luulin että musta tulis joku menestyjä joka tienais ne omakotitalo rahat ja kaiken mitä hyvä elämä vaatii! paskanmarjat, mä vaan jatkoin sitä viikonloppu ryyppäämistä jolloin se sit muuttu arkipäiväseks touhuks ja lopulta myin mun kaikki koulukirjat että pääsin ryyppää! sit tuli mielenterveyden kanssa ongelmia ja lukiot jäi kesken ja lopulta löysin itteni monia vuosia vanhempien narkkareiden luota syömässä lääkkeitä mitä ne tarjos. Kun olin jo 17 niin rupesin polttamaan paukkuu ja huomasin että alkoholi jäi heti pois kuvioista. eli siirryin vaihtoehtoon joka ehkä pelasti terveyteni! jatkoin sitä kunnes en enää kaivannut alkoholia ja sitten lopetin myöskin polttelun. Koska kannabis HUUUUUUUUUUUUUUUUMEEESEEN ei jää koukkuun, pystyin lopettamaan sen sormia napsauttamalla! olin hetken aivan raittiina mutta kun tulin täysi-ikäiseksi niin yllättäen se vitu viina rupes taas maistumaan ja tässä kännipäissäni kirjotellessa en voi vaan ku miettii mite tässä tulee käymää... tää on mulle aika pulma tilanne ku ei mulla koskaa oo pokkaa ollu puhuu mun asioista kenellekkää tai hakee apuu, et ainut mihi voin purkaa näit on jotkut tällaset vitu forumit tai sit koitttaa omassa päässä selvittää kaikkee! ja ne jotka tän on jaksanu lukee nii uskokaa pois nii useimmiten koitan ite ratkoo nää ongelmat mieluummi ku kirjottelemalla tänne! tää on vaa välil vitu raskasta! nyt tiistai klo 3.11 aamulla ku sain tän kirjotettuu loppuu. Mun mielipide on silti yhä et KANNABIS PELASTAA SUT VARMASTI JOS VAAN JAKSAT KUUNNELLA KU KAIKKI MUUT SYRJII SUA SIKS, KUN KÄYTÄT SITÄ! mä en aina jaksanu ja siks ratkesin taas ryyppää...
Anonyymi
12. tammikuuta
Hei ! Ongelmasi ei luultavasti ole viina tai huumeet, ne ovat vain seuraus jostakin muusta.
Kiitos, että kirjoitit tänne ! Että luotit meihin niin paljon, että tunsit että tänne vooit kirjoittaa !
Kirjoittele lisää, juttelemme mielellämme kanssasi.
Puhuminen naamatusten on joskus vaikeaa, mutta täällä voit kirjoittaa tuntemattomana kaikesta.
Kirjoittele !
Anonyymi
16. tammikuuta
Hei!
Päihteet näyttää olevan ongelma myös sinulle. Niin oli minullekkin 14-vuotiaasta asti. Alamäki alaspäin alkoi ja loppuviimein minusta tuli sekakäyttäjä. Kannabis ei pelasta sinua, vaan pitää hermoston kemiallista riippuvuustilaa yllä. Ainoa mikä sinut pelastaa on täysi raittius. Näin se vaan on, vaikka se on käyttäjän suurin pelko. Muuten sairautesi vie sinut kuolemaan. Toivon että lähdet hakemaan apua ja saat hoidon itsellesi. Suomessa on myös hyviä hoitopaikkoja.
Jaksamista sinulle! Ja päätöshän on yksin sinun, elää tai kuolla :) Halit!
Anonyymi
17. tammikuuta
minä nyt mieluummin polttasin pilvee, kuin joisin jokapäivä tuota kaljaa + viinaa. ei pehmenis pää niin paljon, kenties. mutta viinan juonti on laillista\ sätkän poltto ei.
Anonyymi
30. toukokuuta
Moikka,
Olen juonut korillisen kaljaa viikossa noin 20 vuoden ajan , jonain viikoina voi menna 2 koriakin. En juo muuta kun olutta , ei vahvaa viinaa enka viinia. Tasta tavasta on tullut ongelma itselleni ja perheelleni. Kukaan kotona ei jaksa enaa kuunnella pullojen kilinaa ja kokoaikaista jaakaapilla juoksua.
Matkustelen paljon ammatikseni ja olen aika paljon pois kotoa . Tulee usein yksin kaljoteltua hotelli huoneessakin ajan kulumisenkin vuoksi.
Kalja nayttaa nykyaan vaikuttavan unrytmiini myos pahentavasti ja heraan aamulla usein paasaryn kanssa. Kokeilin kokonaan lopettamista viimme vuonna oma aloiteesesti ja olin 6 kk. ilman pisaraakaan alkoholia. Viimme viikkoina on ruvennut ote lipsumaan ja muutama paiva sitten otin aika ison kannin kapakassa tyoreissulla . Eli kalja nayttaa taas maistuvan . Mista keino ongelmaan ja rautainen ote pysyvasti? Kiiti tiedoista !
31. toukokuuta
Minä sinuna menisin ensin oman lääkärin luokse keskustelemaan asiasta, hän kyllä ohjaa sitten eteenpäin ja neuvoo. Hyvää kaljatonta viikkoa!
Anonyymi
31. toukokuuta
Onko tama selva alkoholisti vai ei ? Mitapa se normaali laakari osaa neuvoa muuta kun kaskee vahentaa jne..? Sen toteamuksen voi tehda naapurikin.
31. toukokuuta
Jossainhan se alku on tehtävä, kun itse ei pysty lopettamaan, mutta kuitenkin haluaa lopettaa. Lääkärin sana painaa ehkä enemmän kuin naapurin. Lääkäri myös pystyy ohjaamaan hoitoon, katkaisuun jne. Naapuri sitä ei voi tehdä, kuten en minäkään.
Anonyymi
1. kesäkuuta
katsopa vastaus jonka ammattilainen antoi Keijolle, siinä on paljon sinuakin koskevia asioita. Jos mietit mielessäsi, että alkoholi ja kalja on sinulle ongelma, silloin todennäköisesti se sitä onkin. Oletko miettinyt miksi juot? Tuntuuko sinusta, että sinun on saatava se muutama olut ja aiheuttaako se sinulle sosiaalisia ongelmia esim.perheesi kanssa? Koetko olevasi masentunut varsinkin kun olet paljon yksin? Mitä muuta aktiviteettia voisit hankkia reissuillesi kuin juomisen? Usein varsinkin yksin juopottelu on huono merkki, sillä silloin alkoholilla on joku muu merkitys kuin satunnainen viihdekäyttö.
Toivottavasti pystyt luomaan työmatkoillesi muutakin sisältöä kuin istua hotellissa ja juoda olutta. Pidätkö urheilusta? Mitä muuta voisit keksiä tekemiseksi sinne? Olisitko kiinnostunut opiskelemaan jotain vaikka avoimessa yliopistossa?
Anonyymi
2. kesäkuuta
Olen mielestani kuitenkin suhteellisen aktiivinen viikon loppusin . Urheilen sen 2 t. paivassa jousten tai salilla,kayan elokuvissa jne. Viikonloppu on pitka ja siina on aikaa siitakin huolimatta istua hotelli huoneessa kaljalasin kanssa tai pubissa. En usko etta tassa leikissa on mitaan valimuotoa , se on lopettava vain kylmasti . Jos oikea kaljahimo joskus iskee , se on vain otettava alkoholitonta juomaa. Sita kun tarpeeksi juo niin lopulta kyllastyy.
14. kesäkuuta
Taitaa olla täysi alkoholisti,kun viikossa menee oluesiin noin paljon.Itse olen ollut raitis jo pian 9vuotta.en juo,enkä tupakoi
Anonyymi
1. heinäkuuta
ei voi olla totta tämä suomen meno! kun joku osaa käyttää alkoholia kohtuudella päivittäin, puhutaan alkoholiongelmasta. minun mielestäni ongelma on enemmänkin joka viikonloppuinen kaatokänni, josta seuraa oikeita ongelmia.
ainakin etelä-euroopassa ja etelä-amerikassa juodaan lasi pari viiniä joka ilta-aterialla. toisinaan jopa lounaalla. kas kun heillä ei ole "alkoholiongelmaa", eivätkä edes nuoret ryyppää päätä täyteen kerran pari viikonlopussa.
Anonyymi
11. heinäkuuta
On jo hyvä että itse olet kiinnittänyt huomion omaan juomiseesi. Mielestäni sinulla on jo ongelma. Nyt voit vielä tehdä jotain asialle ja vain sinä voit vaikuttaa mahdolliseen muutokseen. A-klinikat ovat alkoholiongelmaisille tarkoitettuja paikkoja, jossa voi purkaa omaa tilannettaan. Myös lääkärille voi kertoa tilanteestaan. Vaikea on sanoa mikä olisi paras ohje kenenkin ongelmaan. Katso mitä voit menettää jos jatkat juomista tai mitä saat jos jatkat. Meille kävi näin surullisesti, että viina vei hyvän puolison kokonaan. Perhe ei merkinnyt siinä tilanteessa mitään. Kuningas alkoholi on voimakas!
28. elokuuta
Hyvä merkki on se että itse olet jo huolissasi asiasta. Usein lähimmäiset huolestuvat paljonkin aikaisemmin ennekuin itse alkaa edes miettimään onko todella syytä huoleen. Itselläni kävi näin ja meni todella kauan (puhutaan vuosista) ennenkuin myönsin itselleni että olen alkoholisti. Siinä vaiheessa oli jo paljon ehtinyt syntyä tuhoja juomiseni takia. Kannatta todella pysähtyä ja A-klinikka olisi minun mielestäni ehkä oikea paikka mennä puhumaan asiasta. Tsemppiä sinulle ja toivottavasti saat apua! :)
Aiheeseen liittyvää
Muita vastauksia
- Miten särkylääkkeitä tulisi syödä?
- Jalkapallossa isku kylkeen, miten pitkään kestää?
- Miten hoidan allergista nuhaa oikein?
- Auttaako antibioottihoito yskään ja flunssaan?
- Rasitusvamma ja siitä johtuva selkäkipu, jatkuvaako?
- Hankautuva luomi selässä, lääkärille vaiko eikö?
- Milloin flunssan jälkeen voi alkaa urheilla?
- Kauan jatkunut kuiva yskä vaivaa, mitä tehdä?
- Miten tenniskyynärpään tulehdusta hoidetaan?
- Milloin verenpainelääkkeitä kannattaa aloittaa syömään?
- Voiko keuhkoahtaumataudista parantua tupakoinnin lopettamalla
- Miten paranen eturauhastulehduksesta?
- Atooppisesta ihottumasta paraneminen
- Miten parannan astman tasapainoa?
- Miten suhtautua valkovuotoon?
- Mistä apua krooniseen alavatsakipuun?
- Mistä selkäsärkyni johtuu?
- Mistä väsymykseni voi johtua?
- Onko alkoholi minulle ongelma?
- Niskat ja hartiat jumissa, mikä neuvoksi?
- Vatsakivun toistuminen, mikä vaivaa?
- Miten hoidan peräpukamia?
- Voisiko minulla olla sukupuolitauti?
- Miten voi hoitaa aknea?
- Miten saan korvakäytävän vuodon paranemaan?
- Miten saan avun kantapään kipuun?
- Mikä polven vääntyessä vikana?
- Onko minulla varpaan kynsisieni?
- Miten laihdutan?
- Mikä avuksi toistuviin poskiontelotulehduksiin?
- Auttaako leikkaushoito iskiakseen?
- Kannattaisiko vaihdevuosioireitani hoitaa?
- Kuinka pitkään jaksan työssäni?
- Miten voi lievittä stressioireitani?
- Mitä voin tehdä päänahan hilseilyn hoidoksi?
- Mitä tehdä masennukselle ja itsemurha-ajatuksille?
- Mitä PAPA-koe kertoo?
- Miksi hiivatulehdukseni toistuvat?
- Miten voin nopeuttaa vatsataudista toipumista?
- Miten anoreksiaa hoidetaan sairaalassa?
- Miten voin hoitaa nivelrikkoa?
- Flunssan hoito
- Estääkö malarian estoon tarkoitettu lääkitys sairastumisen?
- Tarvitsenko Hepatiittirokotteita matkalla?
- Matkailijan perusrokotukset
- Johtuvatko oireeni flunssasta vai allergiasta?
- Mistä sikainfluenssa voi tarttua?
- Voiko suussa olla sukupuolitauti?
- Mitä tulisi huomioida kesämökille mentäessä?
- Aiheuttaako ilmastomuutos uusia sairauksia?
- Punkin levittämät taudit
- Mitä sairauksia hyttyset levittävät Suomessa?
- Mitä hyttysen levittäviä tauteja on matkailijan hyvä huomioida ulkomaille matkustaessa?
- Miten varautua sikainfluenssan aiheuttamiin sairastumisiin?
- Sikainfluenssan vaarallisuus raskaana oleville?
- Miten pääsen laihdutusleikkaukseen?
- Tehoavatko antibiootit vielä?
- Onko Sikainfluenssarokote turvallinen?
- Mistä saa tietoa sikainfluenssan rokotusjärjestyksestä?
































33+6262