Olen 28-vuotias naimaton, seurusteleva nainen ja käytän minipillerietä ehkäisyksi. Minua on usean kuukauden ajan vaivannut äkillinen kouristeleva alavatsakipu, joka välillä voi pysyä useankin päivän poissa sitten alkaakseen uudelleen. Kävin kerran yleislääkärillä, joka sisätutkimuksen ja laboratoriokokeiden perusteella kertoi kaikena olevan kunnossa. Mitä voisin vielä tehdä? Alan olla epätoivoinen kipujen suhteen.

t Hanna

Vastaus: Naisen kroonisen alavatsakivun syyt

Hei Hanna! Alavatsakivun ja kroonistuneen alavatsakivun syiden selvittely tapahtuu gynekologin, kirurgin tai kokeneen yleislääkärin toimesta. Alavatsakivut ovat haastava alue, koska aiheuttajina voivat olla erilaiset suolistolliset, virtsarakkoperäiset, synnytinelinperäiset tai tukirankaperäiset ongelmat. Käsin tehtävä tutkimus toimii ongelman selvittelyn perustana, jonka pohjalle jatkoselvittelyt rakentuvat.

Kerron tässä yleisimmät ja tavallisimmat kroonisen alavatsakipujen mahdolliset aiheuttajat ja syyt, jotta voivat olla mahdollisia oireesi takana.

Tavallinen alavatsakipujen aiheuttaja on piilevä tai vähäoireinen virtsatieinfektio. tyypillisesti virtsan kirvely johdattelee oikeille jäljille, mutta infektio voi oireilla myös epämääräisemmin. Ikääntymiseen liittyen virtsarakon laskeuma voi aiheuttaa paitsi virtsan karkaamista myös epämääräisiä alavatsakipuja. Harvinaisempia syitä ovat virtsarakon kasvaimet.

Suolistosta johtuvat syyt rajoittuvat divertikuloosiin eli suoliston limakalvolle syntyy kivuliaita taskuja, johon ulostemassa jää kiinni aiheuttaen hankauksellaan tulehduksen. muita tavallisia suolistoperäisiä syitä ovat erilaiset tulehduksenjälkeiset kiinnikkeet ja niistä syntyvä kipu, samaten umpisuolentulehduksen jälkitila.

Lanneselän kiputilat ja varsinkin suoliluu-ristiluunivelen väljyys tai kiputila voi toisinaan antaa oireita jommalle kummalle puolelle alavatsaa. Samaten erilaiset lanneselän kulumamuutokset tai hermojen pinnetilat voivat oireilla samoilla paikoin.

Suuri osa alavatsakivuista johtuu synnytinelimistä. Kipu voi syntyä emättimestä aina munarakkuloihin saakka. Tavallisia ovat kohdun suurenemisesta, erilaisista kiinnikkeistä ja tulehduksista syntyneet kivut, jotka voivat olla sijaita myös munajohtimissa sekä munasarjoissa. Endometrioosikipu on naisten salakavala sairaus, jonka selviittely voi kestää jopa useamman vuoden ennen oikeaan diagnoosiin pääsemistä.

Kaikenkaikkiaan kroonisen alavatsakivun selvittely on haastava ongelma ja etenee usein erilaisten sairauksien poissulkuperiaatteella gynekologin, kirurgin ja yleislääkärin yhteistyöllä. Jos yleistilasi heikkenee tai oireisiin liittyy kuumeilua tai muuta hälyttävää, muuttuu ongelma äkilliseksi ja vaatii yleensä päivystysluontoista sairaalaselvittelyä, koska taustalla todennäköisesti on äkillistä hoitoa vaativa tilanne.

Keskustelu

1_s

Anonyymi
22. joulukuuta

Voiko alavatsakivut johtua monta vuotta sitten todetusta kondyloomasta?

13_s

TriDoc
22. joulukuuta

Etsisin kondyloomien lisäksi muuta tekijää alavatsakipujen taustalla. Tässä tapauksessa gynekologinen tutkimus olisi lisää tietoa antava. Merkittävä osa alavatsakivuista selviää gynekologisen selvittelyn avulla, mutta voi joskus tarvita myös muiden alojen asiantuntijoiden (kirurgi, ortopedi, yleislääkäri). Epäselvässä tilanteessa kokenut yleislääkäri (usein vielä naislääkäri) voi olla kullan arvoinen arvioitaessa naisen alavatsakivun syntyä ja syntykohtaa! Esimerkiksi pitkäaikaisessa terveyskeskustyössä kouliintuneilla lääkäreillä voi olla rautainen tietotaito näiden asioiden suhteen!

1_s

Anonyymi
27. joulukuuta

Voisiko tämä vaiva liittyä selkään (nyt syksyllä rtg:ssä L5-välin spond. ja siitä johtuen presakraalivälin 12mm siirtymä) kuten mulle on ehdoteltu..eli: nyt nelisen viikkoa vas.alavatsalla hieman kylkeä kohti tuntunut tylppä kipu kävellessä. Kipu ei ole kova ja välillä se tuntuu ja välillä ei, riippumatta kävelyvauhdista. Parisen viikkoa vatsan kanssa ollut ongelmia, ei ole sekaisin, mutta vessassa tullut käytyä jopa 6 krt päivässä. Tk-lääkäri teki gyne-tutkimuksen, kaikki kuulemma kunnossa. Nyt otettu laktoosi- ja keliakia-kokeet. Joulun aikana vatsa ollut kipeänä, menkat alkoivat ja koko vatsa nyt kipeä. Huolestunut olen...

1_s

Anonyymi
28. joulukuuta

^lisäystä edelliseen, kun ei pääse muokkaamaan...pitkin syksyä otettu verikokeita, marraskuun puolessa välin oli leuk 6.6, parisen viikkoa sitten 8.0 ja nyt viime 22.12 otetut oli 9.3 . crp ollut kokoajan normaali...

1_s

Anonyymi
13. maaliskuuta

Hei. Olen 20v nainen vakituisessa suhteessa ollut kohta 3vuotta saman miehen kanssa.En ole kohta 1,5vuoteen syönyt e-pillereitä ja emme käytä ehkäisyä enkä ole tullut raskaaksi kertaakaan. Mikä voisi olla syynä?kuukautiset olivat aluksi epäsäännölliset joskus jäivät pois.Viimeisen vuoden sisään tulleet säännöllisesti mutta,alavatsan kivut ja turvotus ovat olleet muutaman viikon vaivana.
Olisiko syytä epäillä miestä vieraissa käynnistä ja suojaamattomasta seksistä ja että minulla olisi tauti?

Olemme joskus harrastaneet seksiä ovulaation parhaina päivinä mutta, mitään ei ole tapahtunut.Mietin että, kykenenkö koskaan saamaan lapsia?

1_s

Anonyymi
13. maaliskuuta

jatkoa edelliseen.

Minulla on suvussa ns "kaksosgeeni" eli vaarini isällä oli identtinen kaksoisveli. Ja tämä geeni on kuulemma hypännyt yhden sukupolven yli.Isälläni ja hänen sisaruksiltaan ja serkuilta on leikattu "kaksonen " pois.Miehiltä häntäluusta ja naisilta munasarjoista.Ja naisilla oli lapsettomuutta tämän vaivan takia ja kovia alavatsakipuja

Mietin että voiko minulla mahdollisesti olla tälläinen?olen kysellyt lääkäriltä mutta hän ei osaa sanoa,ja en tiedä miten asian saisi tutkittua yms.

13_s

TriDoc
13. maaliskuuta

Hei! Alavatsan kivut ja turvotus voivat johtua monenlaisesta syystä, joista tavallisempia ovat fysiologiset kuukautiskierron vaihteluun liittyvät oireet. Jos oireet poikkeavat aiemmmasta, ei mikään estä käymässä tarkistuttamassa tilanne omalla lääkärillä, jotta voi varmentua oireiden vaarattomuudesta. Jos epäilet suhteesi vakiintumattomuutta, on hyvä käydä senkin vuoksi tarkistuttamassa tilanne eikä jäädä oireita ihmettelemään. Kysymys on täysin luonnollisesta asiasta. Olet vielä hyvin nuori nainen enkä olisi huolissani lapsettomuusepäilyistä vaikka kerroitkin olleesi ilman ehkäisyä 1.5 vuoden ajan. Monilla pareilla lapsensaamisen viivästyminen on tavallista ja voi olla että muutama vuosi ikää lisää antaa lisää kypsyyttä vanhemmuuteen.

11_s

f39-2209
17. maaliskuuta

Heippa.Olen 30 vuotias nainen ja minulla ollut 7 viikkoa kovat alavatsakivut jotka ovat enemmän vasemmalla puolella ja välillä sattuu alaselkään ja vasempaan jalkaan.Minulla on kierukka joka ollut yliaikaa yli vuoden.Kuparikierukka minulla.Voiko se aiheuttaa näin kovan kivun.Aikasemmin siitä ei ole ollut ongelmaa en ole raskaana.Veri ja viertsaarvot olivat normaalit.Kipu on kovaa ja istuessa pahempaa.Mistä johtuu vaivani onko jotain vakavampaa.

13_s

TriDoc
17. maaliskuuta

Hei! Kuvauksesi perusteella ongelmasi voi liittyä yliaikaa olleeseen kierukkaan tai muuhun gynekologiseen syyhyn. Tämäntyyppisen vaivan selvittely vaatii gynekologin vastaanotolla tarkastusta ja tutkimusta kivun syyn selvittämiseksi ja hoitamiseksi.

1_s

Anonyymi
1. kesäkuuta

Hei!
Olen 23-vuotias perusterve nuori nainen.Olen vähän huolissani kun sain Papasta II luokan vastauksen kuukausi takaperin...samalla todettiin hiivatulehdus.Voisiko Papa-muutos olla johtunut siitä?Ikinä aiemmin ei minulla ole muutoksi Papassa ole ollut (otettu 2kertaa aiemmin).Viime kesänä välivuotoja,mutta silloin otettiin papa ja ultrat mutta erikoisgynekologi meinasi että johtui pillereistä jotka eivät oikein sopineet ja limakalvo olisi ollut niin ohut että siksi vuoti välillä.Olisiko minun syytä käydä välillä otattamassa uutta näytettä,koska julkinen terveydenhuolto laittoi kontrolliajan vasta marraskuulle -09? Välillä poden alavatsakipuja,mutta tuntuu että ne ovat suolistoperäisiä,koska helpottavat kun suoli toimii normaalisti (minulla todettu refluksitautia ja ärtynyt paksun suolen oireyhtymä tähystyksissä). Pitäisikö tuosta papa-kokeen tuloksesta olla huolissaan?

t.Kiittää kovasti vastauksesta :)

13_s

TriDoc
1. kesäkuuta

Ns. epäspesifinen vaginiitti, trikomonas ja hiivatulehdus aiheuttavat usein Papa-luokka II löydöksen. Epäspesifisellä vaginiitilla tarkoitetaan emättimen tulehdusta, jossa selkeää taudinaiheuttajaa ei löydetä ja syynä voivat olla esimerkiksi erilaiset suolistoperäiset bakteerit. Tällaisia tulehduksia on yli 50%ssa emättimen tulehduksista. Hiivatulehdus ei ole PAPA-luokan alentajana ehkä yleisin tulehdus mutta selittää sen (luokan alennus) hyvin. Papa-tulos on siis hyvin selitettävissä antamillasi tiedoilla. Jos asia vielä kuitenkin hoitojen jälkeen vaivaa, voi harkita ylim kontrollia tai papa-kokeen aikaistamista hieman.

1_s

Anonyymi
1. kesäkuuta

Kiitos vastauksesta :) En saanut Papa-tuloksen saatuani mitään muuta tietoa kuin,että kontrolli on marraskuussa.Asia jäi mietityttämään ja olen sitten itse sitä nyt yrittänyt selvittää.Tämä vastaus oli minulle hyvin tärkeä,kiitos. =)

1_s

Anonyymi
30. kesäkuuta

Hei,

minulla todettiin pari vuotta sitten olevan ärtynyt suoli. Se vaivasi muutaman kuukauden ja parani sitten. Nyt viime viikkoina alavatsassa tuntuu taas samantapaisia oireita (pientä kipuilua vaihtelevissa paikoissa ja turvotuksen tunnetta). Onkohan kyseessä sama vaiva vai pitäisikö piipahtaa lääkärissä tarkastamassa asia? Muuten olen ihan perusterve 27-v nainen, kyse ei voi olla sukupuolitaudeista tai raskaudesta

13_s

TriDoc
30. kesäkuuta

Hei! Kuvaamasi tilanne sopii sinänsä tavallisesti esiintyviin ärtyneen suolen oireyhtymän oireisiin, jotka saattavat palata muutamankin vuoden tauon jälkeen uudelleen. (Tässä yhteydessä ei selvinnyt millä tavoin diagnoosi tehtiin, tähystys vai muu tarkastus?). Kroonisluontoisen sairauden oireet ovat usein aiemmin esiintyneiden oireiden kaltaisia, toistuvia ja yleensä melko helppo tunnistaa. Tällöin tarvetta kontrollikäynnille ei ole varsinkaan, jos lääkitys on kunnossa. Jos tilanteeseen liittyy muuta askarruttavaa tai epävarmuutta oireiden alkuperästä, on syytä asiaa selvitellä vielä lääkärin kanssa.

1_s

Anonyymi
30. kesäkuuta

Hei,

kiitos vastauksesta! Aiemmin diagnoosi tehtiin ilman tähystystä, sulkemalla muut vaihtoehdot pois. Ehkä minun ei sitten tarvitse mennä lääkärille, ellei vatsakipu sitten muutu vaikeammaksi.

13_s

TriDoc
30. kesäkuuta

Lieviä ja tyypillisten vatsaoireita selvitellessään voi lääkäri asettaa vastaanottotutkimuksen perusteella työdiagnoosin, jota osaavissa käsissä (kuunnellen ja käsillä tutkien) voidaan pitää luotettavana. Vastaanottohuoneessa voidaan yleensäkin selvittää jopa 80% kaikista diagnooseista luotettavasti ilman apuvälineitä. Hankalammissa, pitempikestoisissa tai muuten poikkeavissa oireissa sairauden lopullinen nimi ja varmuus syntyy kuitenkin vain suolen tähystystutkimuksella.

Terveydenhuoltojärjestelmämme perustuu tavallisimpien tautien seulomiseen, oireiden kehittymisen seurantaan ja sitten tarvittaessa lisätutkimuksiin, jos asia ei muuten selviä tai rauhoitu. Harvemmin täsmädiagnoosiin päästään kerralla, vaan se perustuu usein seurantaan, useampaan lääkärikäyntiin ja yhteistyöhön tuntemansa lääkärin kanssa. Luottamuksellinen potilas-lääkärisuhde on tässä avainasemassa. Tämän vuoksi usein vaihtuvat lääkärit, vähäinen vastaanottoaika, ja kiire ovat onnistuneen yhteistyön ja yleisemmin kansanterveystyön pahinta myrkkyä.

1_s

Anonyymi
21. heinäkuuta

58-vuotias nainen. Joulukuusta asti kärsinyt alavatsakivuista.Omalääkäri sanoi tutkimuksen jälkeen että limakalvot
kuivat (itse olen eri mieltä), on kiinnikkeitä . Vuonna -05 samanlaisia kipuja,munasarjat kystoineen poistettiin.En pääse tutkimuksiin, en kyllä näiden laajenevien kipujen kanssakaan jaksa. Tuntuu jo alaselässä.Ei mitään vuotoa eikä yhdyntäkipuja.

1_s

Anonyymi
28. elokuuta

Hei, olen 31-vuotias nainen jolla nuoresta tytöstä lähtien ollut paljon virtsatie-, emätin-, ´hiivatulehduksia sekä 2005 tehty solumuutosten vuoksi kolposkopia. Paljon on ollut jo silloin krampin omaisia alavatsakipuja. Limakalvot ovat olleet kuivat ja aiheuttaneet paljon yhdyntäkipuja. Eri ehkäisymenetelmiä kokeiltu, ainoastaan ehkäisyn lopettaminen auttanut tähän kuivuuden aiheuttamiin vaivoihin hieman.



Virtsarakko ultrattu joskus, ok. munasarjat ja kohtu ultrattu sisältä ok.



Nyt 2kk sisällä kaksi vti:ta ja niihin antibiootit syöty. Kirvelyoireet loppuivat mutta voimakkaat alavatsakivut ovat nyt olleet väh. 3vkoa. Krampinomaisesti vetää välillä myös peräaukkoon päin. Todella kivuliasta. Kävin gynekologilla joka ultrasi sisältä ja kaikki ok, sain myös estolääkekuurin vti:hin. Mistä voisi olla kysymys? Jatkuva kipu estää liikkumisen esim. juokseminen, venyttely, kaikenlainen pinnistely mahdotonta, joskus jopa istuutuminen/nouseminen mahdotonta kivun takia.

1_s

Anonyymi
19. lokakuuta

moi



olen 24-vuotias nainen ja olen aina ollut herkkävatsainen, mutta nyt mukaan on tullut myös sellaisia oireita, että välillä vatsa on todella aran tuntuinen ja se saattaa kestää päivän tai 2 ja mennä ohi. on kuin olisi juuri syönyt vatsan täyteen vaikkei olisi syönyt moneen tuntiin ja alaspäin kurottautuminen sattuu(jos esim.sidon kengän nauhoja)usein vatsaani saattaa myös pistää, mutta se menee ohi, kun menee lepäämään tai juo samarinia.en ole lääkärillä käynyt tästä syystä, mutta voiko kyse olla ärtyneestä suolesta?

13_s

TriDoc
19. lokakuuta

Tärkeä tuossa pohdinnassasi on vatsakipusi muuttuminen aiempaan kokemukseen verrattuna. Vaikka kysymyksessä voi olla normaaliin herkkävatsaisuuteenkin ja jopa epäilemääsi ärtyneeseen suoleen liittyvä vaihe, kannattaisi Sinun käydä lääkärin vastaanotolla asia tutkituttamassa tuon vatsan oireen pahenemisen vuoksi. Vatsan kipujen taustalla voi yleensäkin olla hyvin monenlaisia tiloja, joista suurin osa on vaarattomia, mutta joukossa voi olla hyvinkin hankalia ja pikaista hoitoa vaativia sairauksia. Niiden selvittämiseksi henkilökohtainen lääkärin suorittama tutkimus on välttämätön osana vaivan diagnosointia.

1_s

Anonyymi
7. helmikuuta

Hei! Olen 20 vuotias nuori nainen ja minua ovat jo kolmen vuoden ajan kiusanneet alavatsa- ja yhdyntäkivut. Viime syksyinen käynti naistentautien poliklinikalla auttoi sen verran, että minulla todettiin PCO. Lääkäri kuitenkin kertoi, ettei PCO aiheuta kipuilua.. Minulta löytyi ulkosynnyttimissä kipupisteitä 5 ja 7 välillä, joita hoidettiin jollain sinisellä hapolla (hermoja siis poltettiin?). Jossain vaiheessa oli myös lääkärin kanssa puhetta vulvodyniasta, mutta sekin unohtui PCO -löydön takia.. Kontrollikäynti minulla on maaliskuussa 2010. PCO:n hoidoksi sain e-pillerit, mutta 4kk niitä syötyäni en enää jaksanut jatkuvia migreenikohtauksia; eikä pillerit muutenkaan auttaneet kipuiluihin. Nyt minulla on käytössä ehkäisyrengas. (migreenit jatkuvat.....) Tuntuu, ettei lääkärit ota tosissaan kipuiluja ja unohtavat ne suorastaan PCO:ta seuratessaan! Haluaisin jo vihdoin vastauksia kipuihin ja aloittaa normaalin elämisen! Olisiko kellään mitään aavistuksia, mikä olisi?

1_s

Anonyymi
14. helmikuuta

kyseessä on 56v mies. Hänellä on myös alavatsakipuja, turvotusta. Eturauhasta on epilty mutta ei se aina siitä johdu.Iltapäivällä alkaa alavatsan tiukkuus joka juontuu myös vasempaan jalan reiteen.Virtsaamisen tarve on tiheä. Ja tuntuu kuin kouristaisi peräsuolta.Paikalliset lääkärit epäilleet eturauhas tulehdusta mutta lääkkeet ei auta

13_s

TriDoc
14. helmikuuta

Hankalassa tilanteessasi olisi hyvä, jos gynekologiaan perehtynyt yleislääkäri voisi tehdä asiassasi yhteenvedon tähänastisista selvityksistä ja tutkimustuloksista. Tällöin olisi mahdollisuus pohtia, selittyvätkö nykyiset oireet nykylöydösten pohjalta vai tarvittaisiinko lisäselvityksiä lisätutkimuksien muodossa. Mukanasi yleislääkärin vastaanotolle Sinun kannattaisi koota kaikki sairausasiakirjat aiemmilta käynneiltä, koska tietosuoja estää tehokkaasti sairauskertomusten siirtymisen eri laitosten välillä. Potilas on tässä omien tietojensa paras kokoaja ja säilyttäjä. Ota yhteyttä lääkäriisi ja keskustele tilanteestasi. Ei haittaisi, jos teillä olisi aiempi potilas-lääkärisuhde valmiina, koska aiempi oireidesi tuntemus auttaisi huomattavasti luotettavan selvyyden saamisessa. Siinä mielessä satunaiset lääkärikontaktit eivät voi koskaan tarjota samaa varmuutta.

Aiheeseen liittyvää

Muita vastauksia