Kannattaako verenpainelääkkeitä aloittaa syömään? Onko sen jälkeen sairas? Joutuuko verenpainelääkkeitä nauttimaan koko loppuikänsä jos kerran aloittaa? Minua mietityttää, aiheuttaako lääkityksen aloittaminen kroonisen tarpeen? Yrittäisinkö pudottaa verenpainetta liikunnan avulla ensin?
Vastaus: Korkea verenpaine oireena
Esille nostamasi kysymys on ajankohtainen ja koskettaa useimpia verenpainelääkityksiä aloittelevia ihmisiä. Taustalla voi olla huoli, onko lääkityksen aloittamisen jälkeen jotenkin sairaampi ja erilainen kuin ennen, jos yrittää selvitä ilman lääkitystä muilla konstein, esimerkiksi liikunnan tai painon pudottamisen avulla.
On totta, että lääkkeettömät hoidot, liikunta, oikea ruokavalio ja painon pudotus ovat ensisijaisia ja tärkeitä verenpaineen hoidossa. Ylipainoisilla erityisesti painon pudotuksella on suora verenpainetta laskeva vaikutus. Myös säännöllinen liikunta rentouttaa ja palauttaa päivän rasituksista ja normalisoi verenpainetta. Jos lääkkeetömästä hoidosta huolimatta verenpaine pysyy koholla, olisi harkittava lääkärin johdolla lääkityksen aloittamista. Koholla oleva verenpaine voidaan käsittää oireeksi, jonka hoitamisella ehkäistään varsinaista sairautta, verisuonitautia. Eli verenpainelääkityksen aloittamisen ansiosta sillä ehkäistään aktiivisemmin varsinaista sairautta. Tällä en halua kuitenkaan väheksyä muiden elintapojen korjaamisen merkitystä, jotka tulisivat olla ensisijaisia kaikessa hoidossa.
Korkea verenpaine aiheuttaa vuosien kuluessa verisuonten ja sydänlihaksen kovettumista ja toiminnallista rappeutumista. Verisuonten kimmoisuuden aleneminen altistaa ne vuodoille ja tukoksille. Myös sydämen toiminta pumppuna huononee sydänlihaksen jäykistymisen myötä. Jokaisen ihmisen olisi hyvä itsekin huolehtia omasta verenpaineen mittaamisestaan ja seuraamisesta. Kotimittareita on saatavilla nykyään hyvin ja ne ovat kohtuullisen luotettavia. Apua paineiden mittaamiseen on saatavissa myös terveydenhuollosta. Säännöllinen verenpaineen seuraaminen on suositeltavaa viimeistään keski-iästä lähtien.
Keskustelu
5. marraskuuta
Yleisesti pieni määrä nesteenpoistolääkettä, eli diureetti on hyödyllinen pienenä annoksena yhdistettäessä muuhun verenpainelääkitykseen ja sen voidaan myös ajatella myös poistavan elimistön turvotusta ja edistävän verenpaineen pysymistä matalalla tasolla. Sivuvaikutukset ovat alussa tavallisia, joten kannattaisi olla siinä vaiheessa pitkämielinen, jos oireet eivät ole vakavia tai muuten aiheuta hankalaa oloa. Tilanteen ja ongelmien jatkuessa kannattaa asiaa vielä pohtia kontrollissa lääkkeen määränneen lääkärin kanssa.
Aiheeseen liittyvää
Muita vastauksia
- Miten särkylääkkeitä tulisi syödä?
- Jalkapallossa isku kylkeen, miten pitkään kestää?
- Miten hoidan allergista nuhaa oikein?
- Auttaako antibioottihoito yskään ja flunssaan?
- Rasitusvamma ja siitä johtuva selkäkipu, jatkuvaako?
- Hankautuva luomi selässä, lääkärille vaiko eikö?
- Milloin flunssan jälkeen voi alkaa urheilla?
- Kauan jatkunut kuiva yskä vaivaa, mitä tehdä?
- Miten tenniskyynärpään tulehdusta hoidetaan?
- Milloin verenpainelääkkeitä kannattaa aloittaa syömään?
- Voiko keuhkoahtaumataudista parantua tupakoinnin lopettamalla
- Miten paranen eturauhastulehduksesta?
- Atooppisesta ihottumasta paraneminen
- Miten parannan astman tasapainoa?
- Miten suhtautua valkovuotoon?
- Mistä apua krooniseen alavatsakipuun?
- Mistä selkäsärkyni johtuu?
- Mistä väsymykseni voi johtua?
- Onko alkoholi minulle ongelma?
- Niskat ja hartiat jumissa, mikä neuvoksi?
- Vatsakivun toistuminen, mikä vaivaa?
- Miten hoidan peräpukamia?
- Voisiko minulla olla sukupuolitauti?
- Miten voi hoitaa aknea?
- Miten saan korvakäytävän vuodon paranemaan?
- Miten saan avun kantapään kipuun?
- Mikä polven vääntyessä vikana?
- Onko minulla varpaan kynsisieni?
- Miten laihdutan?
- Mikä avuksi toistuviin poskiontelotulehduksiin?
- Auttaako leikkaushoito iskiakseen?
- Kannattaisiko vaihdevuosioireitani hoitaa?
- Kuinka pitkään jaksan työssäni?
- Miten voi lievittä stressioireitani?
- Mitä voin tehdä päänahan hilseilyn hoidoksi?
- Mitä tehdä masennukselle ja itsemurha-ajatuksille?
- Mitä PAPA-koe kertoo?
- Miksi hiivatulehdukseni toistuvat?
- Miten voin nopeuttaa vatsataudista toipumista?
- Miten anoreksiaa hoidetaan sairaalassa?
- Miten voin hoitaa nivelrikkoa?
- Flunssan hoito
- Estääkö malarian estoon tarkoitettu lääkitys sairastumisen?
- Tarvitsenko Hepatiittirokotteita matkalla?
- Matkailijan perusrokotukset
- Johtuvatko oireeni flunssasta vai allergiasta?
- Mistä sikainfluenssa voi tarttua?
- Voiko suussa olla sukupuolitauti?
- Mitä tulisi huomioida kesämökille mentäessä?
- Aiheuttaako ilmastomuutos uusia sairauksia?
- Punkin levittämät taudit
- Mitä sairauksia hyttyset levittävät Suomessa?
- Mitä hyttysen levittäviä tauteja on matkailijan hyvä huomioida ulkomaille matkustaessa?
- Miten varautua sikainfluenssan aiheuttamiin sairastumisiin?
- Sikainfluenssan vaarallisuus raskaana oleville?
- Miten pääsen laihdutusleikkaukseen?
- Tehoavatko antibiootit vielä?
- Onko Sikainfluenssarokote turvallinen?
- Mistä saa tietoa sikainfluenssan rokotusjärjestyksestä?




















Kysyisin Diurex nesteenpoistolääkkeestä. Aloitin maanantaina ottamalla 1/2 tablettia päivässä nesteenkertymisen vuoksi. Käytän Tamofenia viidettä vuotta rintasyöpään. Kävin myös kardiologilla, jos vaikka olisi sydämen vajaatoimintaa. Sitä ei löytynyt. Aamuisin on huimausta, kun koitan nousta sängystä ja nyt myös päänsärkyä. Miten kauan voin katsella tätä vai lopetanko? Vai loppuvatko sivuvaikutukset ajan myötä ja voin jatkaa käyttöä. Voinko käyttää tarvittaessa vain eikä säännöllisesti? Kun aina puhutaan, ettei lääkkeen käyttöä saisi lopettaa yhtäkkiä.
Verenpainelääkettä olen syönyt useamman vuoden ja paineet pysyvät aika hyvin, alapaine ei aina tahdo pysyä alle 85. Tämänkin vuoksi lääkäri määräsi Diurexia. Mutta pääsääntöisesti paineet ovat 120-130/70-80.