Miten tenniskyynärpään tulehdusta tulisi hoitaa. Voiko sen aikana työskennellä vai tulisiko kipeää kättä pitää levossa? Onko tenniskyynärpään kiristyspannasta hyötyä? Miten estän tenniskyynärpään tulehduksen kroonistumisen?
Vastaus: Tenniskyynärpään tulehduksen hoito
Tenniskyynärpää kuuluu eri paikoissa elimistöä oleviin jänteen ja luukalvon kiinnityskohdan ärsytys/ tulehdustiloihin. Tämäntyyppistä kiinnityskohdan tulehdustyyppiä kutsutaan tieteelliseltä nimeltään myös insertiitiksi. Samantyyppisiä tulehdustiloja voi syntyä mm. myös polven etualaosaan (hyppääjän polvi) sekä akillesjänteen kiinnityskohtaan kantaluuhun (akillesjänteen kiinnityskohdan tulehdus).
Insertiittiin ei ole eikä tunneta toistaiseksi parantavaa hoitoa, ainoastaan lievittävää. Yleensä ajan myötä särky helpottaa kun huolehditaan optimaalisesta käden tai muun kivun esiintymiskohdan kuormittamisesta. Kättä ei tulisi pitää täysin levossa, vaan sillä tulisi työskennellä kivun rajoissa kevennetysti ja välttää raskasta toistotyötä. Täydellinen käden lepuuttaminen voi jopa pahentaa oireita.
Erilaisia kyynärvarteen laitettavia kiristyspantoja on kehitetty hidastamaan kyynärvarren lihassupistuksen aiheuttamaa vetoa jänne-luuliitoksessa. Kiristyspanta voi olla joskus oireita lievittävä ja sallia paremmin työskentelyä. Kipukohtaan annetuista kortisoni-injektioista on toisinaan apua, toisinaan potilas ei koe mitään vaikutusta siitä. Nämä hoidot ovat siis vaivaa lievittäviä.
Tenniskyynärpään kuten muidenkin insertiittien kroonistuminen on askarruttanut paljon käytännön työssä olevia kliinikkoja sekä tutkijoita. Toistaiseksi ei ole olemassa menetelmää, millä ennustaa insertiitin kroonistumista, vaan sairauden kehittyminen tapahtuu jokaisella yksilöllisesti. Käytännön lääkärin kokemuksella parasta kroonistumisen estoa ovat varhainen työhönpaluu sekä raskaan työn keventäminen kohtuullisen rasituksen varmistamiseksi.
Keskustelu
28. tammikuuta
Radiofrekvenssihoidossa tehdään kipua tuntevan hermon ympärille sähkökenttä ja käsitellään hermoa lämmöllä, jolloin syntyy hermon kipua välittävän vaikutuksen väheneminen. Hoidon kohdistaminen on hyvin tarkkaa puuhaa ja sitä suoritetaan mm. kuntoutus-ortonissa Helsingissä. Kannattaisi käydä siellä ainakin arvioitavana, hyötyisitkö hoidosta. Joskus todellakin tilanne kroonistuu hyv in hankalaksi, jolloin hyvät neuvot ovat tarpeen. Toivotaan, että saisit avun krooniseen kipuun!
Anonyymi
23. helmikuuta
mulla todella ärhäkkä tenniskyynärpää.ei auta venyttely,ei kortisooni,kaksi tulehduskipu lääkitystä saanut eikä mitään tehoa.särkee vaan yötä päivää,alkaa olla neuvot vähissä..mitähän seuraavaksi??kuukauden nyt vaivannut tämä eikä mistään mitään apua
23. helmikuuta
Tämä mietityttää tutkijoita ja kliinikoita, miksi osalla oireet kroonistuvat. Tämä jänteen kiinnityskohdan tulehdus/ärsytystila on elimistön yleisimpiä kipua ja vaivaa aiheuttavia tiloja. Se(insertiitti) syntyy muualla kehossa, mm. polven ojentajajänteessä (hyppääjän polvi), akillesjänteen kiinnityskohdassa kantaluuhun (akillesjänteen insertiitti), jalkapohjan plantaarifaskiitti (jalkapohjan kalvon kiinnityskohdan tulehdus, vrt kantaluupiikki), lantion alueella istuinkyhmyn tulehdus sekä kallon takaosissa niskalihasten kiinnityskohdissa takaraivon ja niskanikamien kiinnityskohdissa olevien lihasten kiinnityskohtien tulehdus/ärsytystilat. Näissä kaikissa kiputiloissa jänteen kiinnityskohdan ärsytyksen syntytapa on samantyyppinen, mutta sitä ei osata edelleenkään hoitaa muuten kuin oireita lievittämällä (vrt, lepo, särkylääkkeet, kortikoidi-injektiot). Koska kyseinen ärsytysmekanismi on yleinen, aiheuttaa se merkittävän osan ihmisillä todetuista lihasten kiputiloista, kolotuksista, kiristyksistä ja epämukavuudesta. Jos sen hoitamiseksi pystyttäisiin kehittämään toimiva täsmähoito, voisi kehittäjä käydä pokkaamassa nobelin palkintokannun. Sitä odotellessa täytynee tyytyä oireenmukaisiin hoitoihin, joiden lievittävä vaikutus ei ole kaikilla täysin varmaa ja pakottaa elämään joskus kroonistuneen vaivan kanssa. Krooninen kipu voi olla hankala seuralainen, ja todennäköisesti me kaikki joudumme ottamaan mittaa siitä jossain elämämme vaiheessa.
Anonyymi
23. helmikuuta
Minulla myös todella hankala tenniskyynärpää vaiva, jonka vuoksi olen olut saraslomalla kohta kaksi kuukautta. Kortisonia olen saanut 4x, joista viimeisin kesällä, näistä ollut apua. Vaiva kuitenkin tullut takaisin ja nyt ei kortisonia enää laiteta.. Magneettikuvasta löytynyt jopa pieni repeämä..Voiko olla niin, että kortisoni on haurastuttanut lihaksen kiinnityskohdan ja aiheuttanut repeämän?? Alan olla epätoivoinen tämän vaivan kanssa.
Anonyymi
24. helmikuuta
hei minä olen ollut kohta kuukauden sairaslomalla ja ei vaan auta mikään.olen varmasti yhtä epätoivoinen kun sinäkin ja huomenna pitäisi taas lekuriin mennä.tämän kanssa ei ole kivaa olla särkylääkkeitä joutuu syömään kun karkkia mutta jos löydät keinon mikä edes vähän helpottaa kerro toki sitten minullekin
Anonyymi
1. maaliskuuta
Minulla on myös ollut ja on edelleen vaivaa nk.Tenniskyynärpäästä mutta,vaivaani on auttanut yksi kiertovenytysliike parhaiten Yritän tässä kuvailla miten se tehdään.Laita kipeytynyt käsi suoraan(käsi nyrkissä)eteen peukalon osoittessa eteenpäin ja kierrä käsivartta ulospäin hitaasti "kuulostellen" ja varovasti muutama sekuntti kerrallaan ja muutamia kertoja ja useasti päivittäin muita perinteisiä venytysliikeitä kannattaa myös kokeillä!!!
Anonyymi
3. maaliskuuta
Menen huomenna töihin kahteen kuukauteen ja käsi edelleen kipeä... Pelottaa hieman,kuinka käy... Ajattelin seuraavaksi kokeilla sitä inkivääriä, jota täällä joku jo kerran ehdottikin..
3. maaliskuuta
Kortisoni-injektio ei yleensä haurastuta jännettä, jos kortisoniannos ruiskutetaan jänteen tuntumaan eikä suoraan jänteeseen. Toki kortisoni-injektioita ei voi injisoida loputtomiin, koska haurastumista voi tällöin syntyä. Hyvä nyrkkisääntö on yrittää saada myönteinen vaikutus 1-2 injektiolla yhteen paikkaan. Yleensä jänteen repeämät johtuvat muusta syystä kuin kortisonin sivuvaikutuksesta, mutta mahdotonta se ei ole, joskin epätodennäköistä. Jännekudoksessa tapahtuu iän myötä rappeutumismuutoksia, minkä vuoksi täysin neitseelliseen ja oireettomaan jänteeseen voi syntyä repeämä riittävän voiman tai venytyksen vaikutuksesta. Olisi hienoa kuulla vielä lisää muiden venytyskokemuksia, joita jo edellä kuvattiin. Vaikka venytyskään ei kaikille auta, voi sillä osalle ihmisistä olla helpotusta.Tämän vaivan kanssa sekä lääkärit että potilaat ovat osaksi "samalla viivalla" hoitoehdotusten kanssa. Sen verran vaatimattomia ovat kykymme pystyä tätä vaivaa "täsmähoitamaan", ainoastaan lähinnä lieventämään.
Anonyymi
29. huhtikuuta
Minullakin oli pitkän aikaa omituinen tenniskyynärpää, joka ei ottanut parantuakseen, vaikka varoin kaikkea rasittavaa tekemistä. Lopulta löytyi syy aivan toisaalta: kilpirauhasen vajaatoimintaa hoidettiin liian alhaisilla lääkemäärillä, mikä aiheutti koko ajan hiukan turvotusta ja näin myös kyynärpään hermotiehyet olivat turhan tukossa. Kun lääkitys laitettiin kohdalleen, hävisi pari kiloa turvotusta ja tenniskyynärpää! Ja monta muuta omituista vaivaa...
Anonyymi
10. lokakuuta
moi minulla on on kyynärpää kosketus arka pienikin kosketus tuntuu kovana kipuna. Syön kahta vahvaa kipulääkettä mitä lääkäri määräsi.
10. lokakuuta
Minä sain tulehduskipulääkityksen ja käytin kyynertukea jos jouduin vähänkin rasittamaan käsivarttani, se auttoi todella. Otan vieläkin kyynärtuen esimerkiksi silittäessä, imuroidessa jne.
Anonyymi
15. helmikuuta
Minulla kylmä laukasee kyynärpääkivun, onko kellään muulla kokemuksia? Kesälläkään ei voi kulkea lyhythihaisella ja tosikipeä jos pääsee iskemään.
Anonyymi
25. huhtikuuta
Minulta leikattiin tenniskyynärpää 9v sitten, sain ensin useita kortisonipiikkejä eikä niistä ollut apua. Nyt vaiva on tullut takaisin ja samassa kyynärässä tuntuu myös golffarinpuolella pistävää kipua :(
Rasituksesta tullut ilman muuta, työssäni maalaan, tasoitan, hion ja kannan esim 20l maaliämpäreitä ja +20kg tasoitesäkkejä jotka mielestäni ovat naisen kädelle suht raskaita. Huomenna lääkäriin katsotaan mikä on tulos... Minä en pysty työssäni välttämään rasitusta.
Anonyymi
28. huhtikuuta
Minulla tetnniskyynärpäätä hoidettiin kortisonilla ja jumpalla laihoin tuloksin.
Terveystalon erikoislääkäri määräsi n. 2 kk sitten Aircastin siteen ja nyt kyynärpää kunnossa. Pidän sidettä vieläkin kun teen jotain.
Kannattaa kokeilla.
http://www.aircast.com/index.asp/fuseaction/products.detail/cat/4/id/32
Anonyymi
3. kesäkuuta
Vuosia vaivannut tenniskyynärpää parani "kuivakuppauksella". Ensin kolmen kerran jakso ja myöhemmin kerran vuodessa. Käyntikerta maksaa meilläpäin 40 kerta, ja ainakin minulla tepsii.
Anonyymi
28. heinäkuuta
minulta on leikattu oikean käden tenniskyynärpään ja jopa onnistuneesti.nyt kun on kulunut 3 vuotta leikkauksesta niin vasen kyynärpää alkaa oireilla.. on jumpattu ja hierottu mut ei auta.. työtä ei voi oikein helpottaa kun oon raksalla töissä. joten odotellaan leikkaus jonoon pääsyä.
23. maaliskuuta
Onko kokemuksia botox hoidosta tenniskyynärpäähän? ja onko tietoa, mitä sellaiset hoidot maksaa? kohdallani leikkausta suunnitellaan vasta muutaman kuukauden päästä, ennen sitä olisi tarkoitus kokeilla tuota botoxia, mutta vähän arveluttaa.. kortisonit, fysion hoidot, venyttely ja lepo on nyt kokeiltu, eikä tämä vain hellitä.
Aiheeseen liittyvää
Muita vastauksia
- Miten särkylääkkeitä tulisi syödä?
- Jalkapallossa isku kylkeen, miten pitkään kestää?
- Miten hoidan allergista nuhaa oikein?
- Auttaako antibioottihoito yskään ja flunssaan?
- Rasitusvamma ja siitä johtuva selkäkipu, jatkuvaako?
- Hankautuva luomi selässä, lääkärille vaiko eikö?
- Milloin flunssan jälkeen voi alkaa urheilla?
- Kauan jatkunut kuiva yskä vaivaa, mitä tehdä?
- Miten tenniskyynärpään tulehdusta hoidetaan?
- Milloin verenpainelääkkeitä kannattaa aloittaa syömään?
- Voiko keuhkoahtaumataudista parantua tupakoinnin lopettamalla
- Miten paranen eturauhastulehduksesta?
- Atooppisesta ihottumasta paraneminen
- Miten parannan astman tasapainoa?
- Miten suhtautua valkovuotoon?
- Mistä apua krooniseen alavatsakipuun?
- Mistä selkäsärkyni johtuu?
- Mistä väsymykseni voi johtua?
- Onko alkoholi minulle ongelma?
- Niskat ja hartiat jumissa, mikä neuvoksi?
- Vatsakivun toistuminen, mikä vaivaa?
- Miten hoidan peräpukamia?
- Voisiko minulla olla sukupuolitauti?
- Miten voi hoitaa aknea?
- Miten saan korvakäytävän vuodon paranemaan?
- Miten saan avun kantapään kipuun?
- Mikä polven vääntyessä vikana?
- Onko minulla varpaan kynsisieni?
- Miten laihdutan?
- Mikä avuksi toistuviin poskiontelotulehduksiin?
- Auttaako leikkaushoito iskiakseen?
- Kannattaisiko vaihdevuosioireitani hoitaa?
- Kuinka pitkään jaksan työssäni?
- Miten voi lievittä stressioireitani?
- Mitä voin tehdä päänahan hilseilyn hoidoksi?
- Mitä tehdä masennukselle ja itsemurha-ajatuksille?
- Mitä PAPA-koe kertoo?
- Miksi hiivatulehdukseni toistuvat?
- Miten voin nopeuttaa vatsataudista toipumista?
- Miten anoreksiaa hoidetaan sairaalassa?
- Miten voin hoitaa nivelrikkoa?
- Flunssan hoito
- Estääkö malarian estoon tarkoitettu lääkitys sairastumisen?
- Tarvitsenko Hepatiittirokotteita matkalla?
- Matkailijan perusrokotukset
- Johtuvatko oireeni flunssasta vai allergiasta?
- Mistä sikainfluenssa voi tarttua?
- Voiko suussa olla sukupuolitauti?
- Mitä tulisi huomioida kesämökille mentäessä?
- Aiheuttaako ilmastomuutos uusia sairauksia?
- Punkin levittämät taudit
- Mitä sairauksia hyttyset levittävät Suomessa?
- Mitä hyttysen levittäviä tauteja on matkailijan hyvä huomioida ulkomaille matkustaessa?
- Miten varautua sikainfluenssan aiheuttamiin sairastumisiin?
- Sikainfluenssan vaarallisuus raskaana oleville?
- Miten pääsen laihdutusleikkaukseen?
- Tehoavatko antibiootit vielä?
- Onko Sikainfluenssarokote turvallinen?
- Mistä saa tietoa sikainfluenssan rokotusjärjestyksestä?




Tenniskyynärpäänä, tai minulla raskaana "lantatalikko" kyynärpäänä alkanut kovakipuinen oireilukäsi leikattiin, käden toimintakyky ei palautunut, leikattiinn uudelleen hermonpinne, loppukin työkyky meni. Kipuilu on kroonistunut, käden lihasvoima on mennyt ja hienomotoriikka heikentynyt. Auttaisiko viimeisenä oljenkortena radiofrekvenssi puudutus, onko kenelläkään siitä tietoa siitä.