|
Monipuolinen ja ravitseva ruokavalio on terveytemme keskeinen perusta. Mahdollisuudet terveellisen ruokavalion noudattamiseen ovat meillä aivan toisenlainet verrattuna 30-40 vuoden takaiseen aikaan. Parantunut ravitsemus on merkittävästi lisäämässä myös ihmisten keski-ikää. Yleisesti tunnettuja ovat kasvisvoittoisen ja runsaasti kalaa sisältävän ruokavalion terveysvaikutukset. Japanin kalankulutus on tällä hetkellä ylivoimaisesti suurinta maailmassa, n 60 kiloa henkeä kohti vuosittain. Seuraavana tulee Kiina 28 kalakilolla ja EU:n alueella kulutus on hieman yli 20 kiloa henkeä kohti vuodessa. Runsaasti kalaa sisältävän ruokavalion yhteys sydän-ja verisuonitautien esiintymisen vähenemiseen on tieteellisesti todistettu ja esimerkiksi Japanissa sepelvaltimotauti on suhteellisen harvinainen sairaus. Kalan lisäksi runsaasti kasviksia sisältävällä ruokavaliolla on todettu samansuuntaisia vaikutuksia ja ennenkaikkea edullinen vaikutus painonnousun estossa, mikä on suurimpia länsimaita kohtaavia terveydellisiä haasteita seuraavien vuosikymmenten aikana. Terveellisten ruokavaliotottumusten noudattamisen esteeksi on länsimaissa nousseet tehokkuusyhteiskuntamme aiheuttama kiire, tiukat aikataulut, jotka yhä harvemmin sallivat itsenäisesti ruoan valmistuksen puhtaista raaka-aineista ja sen sijaan turvaudutaan enenevässä määrin valmisruokiin. Myös valmisruoat voivat olla oikein valittuna laadukkaita, mutta itse valmistettuna ruoan tuoreutta ja elimistölle edullisten raaka-aineiden määrää voi säädellä mielensä mukaan. Suomalaiset ruokailutottumukset ovat arvioitavissa kohtuullisen tervellisiksi, mutta uhkana ovat terveydelle hyväksi havaittujen ruokalajien häviäminen, ruokavalion yksipuolistuminen ja korvautuminen pikaruokailulla, minkä ravitsemusarvot ovat riittämättömiä tai liian yksipuolisia, hiilihydraattipitoisia ja rasvaisia. Amerikkalainen ruokailukulttuuri seurauksineen on varoittava esimerkki kansanterveystyön ja yleisen terveyttä edistävän ruokavalistuksen puutteesta
|
Diabeetikon ruokavalio on yleisilmeeltään vähäenergistä, kevyttä ja terveellistä ruokaa sisältäen runsaasti kasviksia ja kalaa välttäen yksipuolisuutt... Lue lisää... |
Keliakia on ohutsuoleen paikantuva sairaus, jossa viljatuotteiden (vehnä, ruis, ohra) sisältämä valkuaisaine gluteeni synnyttää ohutsuolen limakalvon ... Lue lisää... |
Kasvisruokavalioissa on monenlaisia painotuksia kulloisenkin asuinpaikan ja käytäntöjen mukaan ja osa näistä liittyy uskontoon, terveysajatteluun tai ... Lue lisää... |
Runsaasti proteiinia eli valkuista sisältävä ruokavalio rasittaa erityisesti munuaisten toimintaa. Yleensä tästä ei ole terveelle munuaiselle suurta h... Lue lisää... |
Riittävä kehon nesteytys on tärkeä osa elimistön optimaalista toimintaa. Päivittäinen nesteen tarve vaihtelee ihmisellä 2-5 litraan päivässä riippuen ... Lue lisää... |
Allergia on tavallisin syy jonkin ruoka-aineen välttämiselle. Asia on ajankohtainen etenkin lapsiperheissä, jossa lasten ruoka-allergiat ovat selkeäst... Lue lisää... |
Tumma suklaa on eräänlainen terveystuote sisältäessään riittävän määrän aitoa kaakaojauhetta. Sillä on havaittu olevan lieviä verenhyytymiseen vaikutt... Lue lisää... |
Vähähiilihydraattisella ruokavaliolla tarkoitetaan ns. Atkinsin dieettiä tai sitä muistuttavaa ruokavaliota amerikkalaisen esikuvansa, lääkäri Robert ... Lue lisää... |
Vähälaktoosinen (tai laktoositon) ruokavalio on keskeinen osa laktoosi-intoleraatikon ravinnonsuunnittelua. Laktoosia eli maitosokeria on vain maidoss... Lue lisää... |
Suomessa vähärasvaisia tuotteita on totuttu arvostamaan niiden sydän- ja verisuonitauteja vähentävän riskin takia. Rasvoista nimenomaan tyydyttyneet r... Lue lisää... |
Vähäsokerinen ruokavalio on totuttu omaksumaan esimerkiksi osaksi vanhuusiän diabeteksen ruokavaliota. On kuitenkin havaittu, että luonnonsokeria tärk... Lue lisää... |
Vähäsuolainen ruokavalio olisi kaikille Suomalaisille suositeltavaa osana perusterveellisiä elämäntapoja. On terveydelle haitallista lisätä valmistett... Lue lisää... |
Alla voit keskustella ja kertoa omia kokemuksiasi aiheesta
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti 26.12.09 23:55 Onko totta, että punariisi alentaa kolesterolia ? Mitä punariisi oikein on ? Mikä olisi se kolesterolia alentava aine siinä ? Auttaako se oikeasti vai onko se luonnontuotekauppojen huuhaajuttu ? | |
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti 27.12.09 11:40 Toivottavasti joku vastaa ! Minuakin kiinnostaisi tietää punariisin teho, kun kolesterolilääkkeistä alkaa jalat särkeä. Onko punariisi joku riisi, jota saa ostaa riisinä esimerkiksi etnisistä ruokakaupoista vai onko sitä pakko ostaa pillereinä ? Lääkärit eivät kai ole ihan tyrmänneet punariisiä vaikka koululääketiede ei hyväksykään mitään luontaislääkkeitä ? Aina pitäisi käyttää lääketehtaitten synteettisiä solumyrkkyjä ? | |
TriDoc kirjoitti27.12.09 14:49 Punariisi on kiehtonut tukijoita yli 30 vuoden ajan eri puolilla maailmaa sen rasva-arvoja alentavan vaikutuksen vuoksi. Punariisi-nimi tulee punaisesta väristä, joka syntyy yleensä monascus-sienen keitettyä riisiä värjäävästä vaikutuksesta. Kysymys on käsittääkseni keitetyn riisin käsittelystä tällä sienellä. Punariisillä on erilaisissa selvityksissä havaittu veren rasva-arvoja sekä verenpainetta alentava vaikutus. Olemassaolevat selvitykset eivät käsittääkseni ole yhtä kattavia kuin varsinaisilla lääkeaineilla, joita on kehitetty verenpaineen hoitoon. Vaikutus on kuitenkin käsittääkseni aito. Uskon lääkärinä, että monipuolinen, vähäenerginen kasvisvoittoinen ruokavalio on keholle kaikinpuolin terveellinen ja ehkäisee kansantauteja sekä sairastumisia ikääntymisen aiheuttamiin sairauksiin. Tämä pitää siis sisällään kasvisvalmisteiden arvostusta niiden sisältämän ravintoarvon, vitamiini-ja kivennäisaineiden vuoksi. Aivan oikein parempaa terveyttä tavoitellessamme ei tule unohtaa monipuolisen ruokavalion merkitystä, vieläpä siinä vaiheessa kun on vielä terve. Punainen riisi on mielenkiintoinen ruoka-aine, jota henkilökohtaisesti tunnen melko vähän, ja siten soisin kuulevani muiden kokemuksia siitä. | |
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti 05.01.10 03:06 TriDoc:lle Jos punariisi olisikin ruoka-aine, jota myydään kilon pusseissa kaupoissa, mutta kun ei ole, en ainakaan ole löytänyt, sitä myydään vain pillereinä purkissa, kuten mm. vitamiineja, ruoka-aineeksi sitä ei voi oikein nimittää. | |
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti 05.01.10 08:26 Tohtorin vastaus kertoi auvoisesta tietämättömyydestä koko punariisin suhteen. Hän uskoo sitä ja hän uskoo tätä. Hän korostaa monipuolisen ruokavalion tarvetta, "vieläpä siinä vaiheessa, kun on vielä terve". Hahhah, no ei sitä terveenä pysykään, ellei ennaltaehkäisevästi syö ja elä terveesti ! Onko tämä tohtori-vastaajaoikeasti joku lääkäri ? Vastaukset on ainakin ihmisten älykkyyttä aliarvioivia. | |
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti ( 05.01.10 08:42 Me terveydestämme kiinnostuneet saisimme paljon enemmäm tietoa punariisitutkimuksista, jos niitten tuloksista olisi enemmän yhteenvetoja suomenkielellä. Sen olemme saaneet lukea, että se voi vaurioittaa maksaa, lihaksia ja munuaisia, mutta emme siitä, kuinka pitkäaikaisella punariisin nauttimisella ja millä annostuksella ja onko riski 1/1000 ihmistä vai miten ? Siitäkään ei kirjoiteta suomeksi mitään, kuinka yleisesti kiinalaiset syövät punariisiä, se antaisi osviittaa, haitoista on kyllä tekstiä. Tutkimustuloksia me suomeksi kaipaamme. | |
05.01.10 09:15 On aivan totta, ettei tohtorilla ole punariisin suhteen kovin vankka tietämys, mutta omaa kuitenkin kunnian ja omantunnon kautta toimia tässä valtakunnassa tohtorin töissä. Kerkesi vierähtääkin noin 20 vuotta viimeksi siitä, kun lääkärinlupaa tiedusteltiin edellisen kerran. Silloin olin varusmieslääkärinä Kouvolan varuskuntasairaalassa määrätyssä palveluksessa. Eräänä päivänä vastaanotolle tullut hieman arka alokas aikansa tutustuttuaan rohkeutta keräten kysyi: "oletteko oikeasti lääkäri siviilissäkin". Punariisi on edelleen mielenkiintoinen ravintoaine, josta vielä tuonnempana lisää tälle palstalle tulossa. | |
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti 05.01.10 09:21 Olen myös yksi asiasta kiinnostunut haluaisin tietää ensiksikin sen, syödäänkö Kiinassa punariisiä ihan riisiruokana vai "lisäravinnekapseleina" kuten Suomessa ? Onko olemassakaan punariisiä kilon pusseissa ruoanvalmistukseen niinkuin joku muukin kysyi. Suomessa kapselit ovat aika kalliita, tutkittua tietoa valmisteesta ja sen haitoista ei ole oikeastaan ollenkaan. Luontaistuotteita myyvillä mainossivuilla on vain "maksetut naamat" hymyilemässä, myyntiä edistämässä ja kehumassa tuotteen tehoa ilman mitään todistetta niitten tehosta, puhumattakaan, että kerrottaisiin riskeistä sanallakaan. Tietävät, valistakaa meitä tietämättömiä ! |
| 18:09 | muumimamma halasi käyttäjiä Banda, Joneka, Tarja-2705, Jenskuuuu, elluri |
| 17:29 | m10-5812 on uusi käyttäjä |
| 15:48 | Marjatta halasi käyttäjiä MotoLaura, reporanka, n41-5179 |
| 15:45 | Marjatta halasi käyttäjiä Henu82, caren |
| 15:43 | Marjatta halasi käyttäjiä bisoprolol, syyskissuli, muumimamma, saruska, ritvamummi |
| 15:35 | Eva halasi käyttäjää saruska |
| 15:32 | Eva halasi käyttäjää Marjatta |

![]() | "Tämä Hoitonetti on tosiaankin mukava tapa kuulla että on niitä samankaltaisia vaivoja muillakin, olen ollut tosi hyvillä mielin, kun liityin tänne!" (Käyttäjä-palaute) |
| "Uusi verkkopalvelu tarjoaa terveystietoa ja virtuaalisen olkapään" (Turun Sanomat, 09.11.2008) |