Muu fyysinen hyvinvointi

Muu fyysinen hyvinvointi käsittää erilaisia fysikaalisten, kemiallisten tai biologisten tekijöiden aiheuttamia vaikutuksia fyysiseen hyvinvointiin. Elinympäristö on ollut viime vuosikymmeninä kiihtyvässä muutoksessa niin sosiaalisen, yhteisöllisen, kuin fysikaalisten ilmiöiden suhteen. Näitä ovat mm. ilmastonmuutoksen, auringonsäteilyn ja eläinkontaktienkin muutokset elinympäristössämme.

Nykyään yli puolet maailman ihmisistä asuu kaupungistuneissa olosuhteissa, jossa ongelmana ovat väestönkasvu, liikakansoitus, melu, uni-valvetilan muutokset, ilmansaasteet ja tuoreen sekä puhtaan ravinnon ja veden saanti.Elintilan kaventuessa ihmiset ovat myös levittäytyneet uusille asunalueille, jotka eivät tarjoa samanlaisia luontaisia mahdollisuuksia hyvään elämään kuin aiemmin. Myöskään päivittäiset elämisen haasteet ja ongelmat eivät ole kaupungistumisen myötä vähenemässä.



Kategorian hoidot

Viimeisten vuosikymmenien aikana elinympäristössämme on tapahtunut muutoksia, jotka ovat pakottaneet ihmisiä muuttamaan käyttäytymistään. Selkeimmin m...

  Lue lisää...

Viimeisten vuosikymmenien aikana elinympäristössämme on tapahtunut muutoksia, jotka ovat pakottaneet ihmisiä muuttamaan käyttäytymistään. Selkeimmin m...

  Lue lisää...


Eläimiin kohdistuva välttämiskäyttäytyminen on yleistynyt kaupungistumisen myötä. Aiemmin maaseutuympäristössä laaja pihapiiri ja piharakennukset mah...

  Lue lisää...


Hikoilun välttämisellä voi olla merkitystä erilaisten ihorikkojen, haavojen ja hautumien paranemisessa ja ehkäistäessä niiden infektoitumista.

Hikoi...

  Lue lisää...


Luonnonauringon valolla on havaittu edullisia henkisiä ja ruumiillisia vaikutuksia kroonisten ihosairauksien kuten atopian ja psoriasiksen hoidossa. ...

  Lue lisää...


Jalkojen hoito on tärkeä osa koko kehon hyvinvointia. Erityisen tärkeää jalkojen hyvä kunto on sokeritaudin pitkäaikaisvaikutuksena syntyvien alaraajo...

  Lue lisää...


Hypotermiassa tai sitä uhkaavassa tilanteessa kehon ulkopuolinen lämmittäminen on tärkeää. Jos kylmettymisen aste on vakava, sitä varovaisemmin lämmi...

  Lue lisää...


Kylkiasento nukkuessa helpottaa kuorsausta, joskin käytännön ongelmana on nukkumisen yhteydessä kehon kääntyminen takaisin selälleen, jossa kuorsaus y...

  Lue lisää...


Riittävällä levolla tarkoitetaan tässä yhteydessä hengitysteitä ja verenkiertoelimistöä rasittavan fyysisen aktiviteetin välttämistä, mikä on tärkeät...

  Lue lisää...


Monien infektiosairausten aikana hikiliikunta voi aiheuttaa riskin jälkitaudista, kuten sydänlihastulehduksesta. Tämän vuoksi normaalin infektiosairau...

  Lue lisää...


Lyhyet 10- 30 minuutin päiväunet ruokailun päälle olisivat olennainen osa ihmisen luontaista päivittäistä rytmiä, mutta ovat varsinkin työikäisellä vä...

  Lue lisää...




Oksentamisrefleksi syntyy usein pahoinvoinnin tai kurkun ärsytyksen seurauksena aiheuttaen vatsansisällön syöksyttäisen tyhjenemisen ruokatorven kautt...

  Lue lisää...


Perussairauden hyvä hoitotasapaino on itsessään monien kroonisten lääkitystä vaativien sairauksien, esimerkiksi kroonisten tulehdussairausten, ja endo...

  Lue lisää...


Ihon raapiminen tapahtuu usein öiseen aikaan ikäänkuin huomaamatta. Raapiminen aiheuttaa ihon ärsytystä, kulumia, naarmuuntumista sekä ihon infektoit...

  Lue lisää...


Siitepölyjen välttäminen on Suomen ilmastossa ajankohtaista maaliskuulta aina elokuun loppuun. Alkukeväästä siitepölyongelmaa lisäävät pähkinäpensas, ...

  Lue lisää...


Silmien lappuhoitoa käytetään ainakin tilanteissa, jossa silmän sarveiskalvon päällimmäinen pintakudos on joko vahingon (viiltovamma, haava) tai hoito...

  Lue lisää...


Ihoa kuivattavat talkkipuuterit ehkäisevät tehokkaasti taipeiden hautumien syntymistä ja ehkäisevät niiden pohjalta ihoinfektioiden syntymistä. Hautum...

  Lue lisää...


Vuodelevolla tarkoitetaan sanamukaisesti perusteellista, pääasiallisesti makuulla tapahtuvaa lepäämistä, joka usein yhdistyy vakava-asteiseen infektio...

  Lue lisää...

Aiheeseen liittyvät kysymykset
KysymysVastauksiaViimeisin vastaus
icon Aiheuttaako ilmastomuutos uusia sairauksia?1 kpl06.06.2009 13:57:44
Keskustelu

Alla voit keskustella ja kertoa omia kokemuksiasi aiheesta

avatar
n.23-85 kirjoitti
21.10.08 02:25
Akupunktio hoitona atooppiseen ihottumaan. Itse olen hoitanut miesystävältäni atooppista ihottumaa akupunktiohoidolla, tarkemmin sanottuna "tulineulalla". Iho ei edes kutissut seuraavana päivänä, eikä ole sen jälkeen vaivannut! Ihottumaa oli koko yläselässä ja oli vaivannut yli 10vuotta. Kannattaa siis ottaa yhteyttä akupunktiohoitajaan ja pyytää tulineulahoitoa, vaikutus on hämmästyttävä!

avatar
Hoitonetti.fi kirjoitti
21.10.08 12:24
Akupunktiohoidon teho kivunlievityksessä tunnetaan Euroopassakin ja sitä on enimmäkseen sovellettu tässä mielessä. Vaikka joihinkin akupuntiohoitojen vaikuttavuuteen on suhtauduttava kriittisesti, ei liene olevan mahdotonta saavuttaa ainakin jossain määrin rauhoittumista myös atooppisen ihon hoidossa akupunktiokäsittelyllä. Itse en tosin tunne tarkkaa vaikutusmekanismia.

Kirjoita uusi viesti



1. Omalla tunnuksella

2. Luo tunnus

3. Anonyymisti

Toiminnot
Lähetä linkki
icon
Lähetä linkki

Voit lähettää tämän sivun linkin esimerkiksi ystävällesi.

Ystäväsi sähköpostiosoite:
Viimeisimmät tapahtumat
19:14 iconHenu82 halasi käyttäjää Marjatta
17:44 iconsaruska halasi käyttäjiä Rituli, Eva, Sailamari
17:37 iconsaruska halasi käyttäjää Marjatta
17:36 iconsaruska halasi käyttäjää Elisa
17:20 iconMarjatta halasi käyttäjää saruska
17:19 iconMarjatta halasi käyttäjiä Eva, MotoLaura
17:13 iconMarjatta halasi käyttäjiä Taape, Elisa
17:07 iconMarjatta halasi käyttäjää niina
17:05 iconMarjatta halasi käyttäjää Marja-Leena
17:02 iconMarjatta halasi käyttäjää Sailamari
16:43 iconm10-5818 on uusi käyttäjä
13:26 iconMörrimöykky halasi käyttäjää Elisa
13:20 iconniina halasi käyttäjiä Marjatta, Taape
11:08 iconFemale66 kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa
11:03 iconSailamari halasi käyttäjää Rituli
10:43 iconSailamari halasi käyttäjää Marjatta
10:23 iconElisa halasi käyttäjää Taape
09:40 iconTaape halasi käyttäjiä ritvamummi, Female66, babushka, MotoLaura, niina
"Paras tuki usein on keskustelu muiden ihmisten kanssa, vaikkei siitä välitöntä apua olisikaan. Jo se, että saa puhua asiasta helpottaa." (Käyttäjä-palaute)
"Palvelussa voi myös halata toista virtuaalisesti. - Tästä olemme saaneet paljon positiivista palautetta, Vatanen kertoo" (Turun Sanomat, 09.11.2008)