|
Ihmisen fyysiseen hyvinvointiin kuuluu päivittäisestä fyysisestä hygieniasta huolehtiminen, useimmiten pesulla käynnin avulla. Ihmiset peseytyvät nykyisin päivittäin, joskus kaksikin kertaa päivässä. Muutos aiempaan peseytymiskulttuuriin on ollut valtava viimeisten kymmenien vuosien aikana, joka käytännössä aiemmin on voinut tarkoittaa lauantaisaunassa käyntiä. Hygienian paraneminen on vähentänyt monia vitsauksia ja sairauksia, mutta aiheuttanut samalla uusia ongelmia, joita ovat ihon voimakkaampi kuluminen ja rasvaamisen tarve , erilaiset allergiset ja herkkyysoireet sekä allergisten sairauksien lisääntyminen. Verrattuna vähemmän kehittyviin maihin on elintason nousun ja parantuneen hygienian ja yliherkkyyssairauksien välillä selvä yhteys. Uusimpina ajatuksina on esitetty liiallisen siisteyden ja puhtauden välttämistä varsinkin lapsiperheissä luonnollisen siedätyksen parantamiseksi. |
Hampaissa on viisi pintaa, joista hammasharjalla voidaan pestä vain kolme. Hammaslanka auttaa loppuhuin kahteen pintaan, ja täten estää hampaiden reik... Lue lisää... |
Hampaiden harjauksella tarkoitetaan säännöllistä, useimmiten kaksi kertaa päivässä tapahtuvaa riittävän kattavaa hampaiden harjaamista. Hampaiden harj... Lue lisää... |
Käsihygieniasta huolehtiminen riittävän usein tapahtuvalla käsien pesulla, pesuaineen kera. Lue lisää... |
Veden ihoa hoitavaa vaikutusta iholle ei voi kyllin korostaa. Juoksevan veden vaikutus iholle on edelleen ylivoimainen hoitomuoto. Päivittäiseen ihonh... Lue lisää... |
Nenän niistäminen on meidän jokaisen päivittäisiä perustoimintoja, joiden yleisyys vaihtelee huomattavasti iän, yleisen terveydentilan ja ympäristön ä... Lue lisää... |
| 19:14 | Henu82 halasi käyttäjää Marjatta |
| 17:44 | saruska halasi käyttäjiä Rituli, Eva, Sailamari |
| 17:37 | saruska halasi käyttäjää Marjatta |
| 17:36 | saruska halasi käyttäjää Elisa |
| 17:20 | Marjatta halasi käyttäjää saruska |
| 17:19 | Marjatta halasi käyttäjiä Eva, MotoLaura |
| 17:13 | Marjatta halasi käyttäjiä Taape, Elisa |
| 17:07 | Marjatta halasi käyttäjää niina |
| 17:05 | Marjatta halasi käyttäjää Marja-Leena |
| 17:02 | Marjatta halasi käyttäjää Sailamari |
| 16:43 | m10-5818 on uusi käyttäjä |
| 13:26 | Mörrimöykky halasi käyttäjää Elisa |
| 13:20 | niina halasi käyttäjiä Marjatta, Taape |
| 11:08 | Female66 kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa |
| 11:03 | Sailamari halasi käyttäjää Rituli |
| 10:43 | Sailamari halasi käyttäjää Marjatta |
| 10:23 | Elisa halasi käyttäjää Taape |
| 09:40 | Taape halasi käyttäjiä ritvamummi, Female66, babushka, MotoLaura, niina |

![]() | "Hoitonetti vaikuttaa uudenlaiselta ja modernilta sivustolta, jolla on raikas yleisilme" (Käyttäjä-palaute) |
![]() | "Näillä sivuilla on kiva ja rentouttava olla, kiitos toisenkin kerran." (Käyttäjä-palaute) |