|
Amitriptyliinin ja nortriptyliinin teho perustuu monien eri keskushermoston välittäjäaineiden, kuten esimerkiksi serotoniinin ja noradrenaliinin, vaikutusten voimistamiseen. Niitä käytetään masennukseen ja unihäiriöihin. Amitriptyliiniä käytetään lisäksi pitkään kestäneiden kiputilojen hoitoon. Väsyttävän vaikutuksen vuoksi amitriptyliini ja nortriptyliini suositellaan kerran päivässä annosteltuna yleensä otettavaksi iltaisin. Muita yleisimpiä haittavaikutuksia ovat suun kuivuminen, ummetus ja huimaus. Suun kuivumista voi helpottaa vedellä kostuttamalla tai apteekissa myytävien syljen eritystä lisäävien tablettien avulla. Masennusta lievittävä vaikutus tulee muiden masennuslääkkeiden tapaan 2-4 viikon viiveellä. Lääkityksen aloitus ja lopetus tulee tehdä varovasti asteittain lääkärin valvonnan alaisena. Erityistä varovaisuutta tulee noudattaa sydänsairauksien, epilepsian ja päihderiippuvuuden kanssa. Amitriptyliinin ja nortriptyliinin kanssa ei suositella alkoholin käyttöä. HUOM! Tarkistathan lääkkeiden kohdalta sopivuuden itsellesi joko apteekista tai lääkäriltä! Otathan huomioon myöskin että kaikki lääkkeet eivät sovi kaikille, ja että lääkkeillä on myöskin yhteisvaikutuksia. |
| Hoitoa käytetään seuraaviin sairauksiin ja oireisiin | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
|
Käytetään sairauksiin |
Käytetään oireisiin |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Ei tietoa |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Alla voit keskustella ja kertoa omia kokemuksiasi aiheesta
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti 08.02.09 04:13 Minulle määrättiin triptyliä enkefaliitin jälkitilassa jatkuvaan hyvin kovaan päänsärkyyn. Enkefaliiteista on jo kaksi vuotta ja kivut pahenevat koko ajan. Ei vielä ole trptyl auttanut, viikko syöty ja annostus on nyt 50g iltaisin. Lisäksi syön panacodia maksimiannokset päivittäin. Todella vaikeaa elää kun kivut ovat ihan sietämättömät lähes joka päivä. Tuntuu että lääkärit pihtaa kipulääkkeidenkin kanssa, sairaalassa jotain saa kun on osastolla mutta ei kotona olemiseen esteitä olisi jos nämä kivut jotenkin helpottaisi. Tosin, nukun syystä tai toisesta 12-27h unia kerrallaan. Mutta se on oikeastaan hyvä, nukkuessa ei tunnu kipuja lainkaan. Joskus kyllä herää niihin. | |
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti ( 08.02.09 04:14 annostus tietenkin on 50mg eikä 50g kuten vahingossa kirjoitin. | |
Tupuna kirjoitti 10.03.09 11:07 Olen käyttänyt Triptyliä nyt pari vuotta, tällä hetkellä annoksena 25 mg iltaisin. Hoidon alussa sivuoireina oli lähinnä suun kuivuminen ja levottomat unet. Mutta nyt olen tyytyväinen lääkkeeseen, ja unen laatu on parantunut huomattavasti. Ennen Triptylin aloittamista nukkuminen oli todella katkonaista selän ja jalan pakotuksen vuoksi. Lisäksi minulla on käytössä Lyrica 75 mg kahdesti päivässä hermosärkyyn sekä Panacod tarvittaessa. | |
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti 29.06.10 12:42 Teillä on kyllä aika pienet annokset, itse käytän triptyl 175 mg iltaisin ja panacod, ardinex tai tramal pharma max päivässä. Aiemmin käytössä oli lyrica 250 mg ja kaikkea muuta mömmöö särkyyn. Lyrica on ihme kyllä toiminut mutta käyn saikusta piikin kaksi - kolme kertaa kuussa. Olen kysynyt miksi eivät anna kunnon myrkkyy kotiin mukaan tai rec niin syy on väärinkäyttö. Elämä olisi paljon helpompaa jos olisi Amerikassa koska sielä annetaan kunnon lääkkeitä kipuun. | |
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti 13.07.10 14:37 minulla sai ukko selkä/polvi/lonkka kipuun triptyl 10mg! ihmettelen vaan , että miten se muka voi auttaa :( | |
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti ( 24.07.10 13:11 Triptyl nostaa jonkin verran kipukynnystä varsinkin hermokiputyyppisessä kivussa. Varsinaiseen kovaan kipuun sillä ei ainakaan omalla kohdallani ole ollut vaikutusta vaan lisäksi on tarvinnut myös esim Arcoxiaa tai Relifexiä, myös Panacodia.(kyseessä myös selkä/lonkka/polvikivut) |
| 22:12 | Marjatta halasi käyttäjää Elisa |
| 22:10 | Marjatta halasi käyttäjää Donder |
| 21:59 | Marjatta halasi käyttäjää pullasusi |
| 21:57 | Marjatta halasi käyttäjiä saruska, Sailamari |
| 21:16 | Marjatta halasi käyttäjää niina |
| 21:04 | Marjatta halasi käyttäjää babushka |
| 16:45 | muumimamma halasi käyttäjiä Eva, Elisa, Mörrimöykky |
| 16:43 | muumimamma kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa |
| 16:32 | saruska halasi käyttäjiä Mary, Henu82, Rituli, Donder, Sailamari |
| 16:00 | niina halasi käyttäjää Marjatta |
| 15:35 | saruska halasi käyttäjiä Marjatta, Eva, Elisa |
| 14:41 | babushka halasi käyttäjiä Marjatta, pullasusi |
| 14:23 | pullasusi halasi käyttäjää Marjatta |
| 12:55 | Sailamari halasi käyttäjää Eva |
| 12:50 | Mörrimöykky halasi käyttäjää babushka |
| 12:50 | Sailamari halasi käyttäjää babushka |
| 12:47 | Taape halasi käyttäjää Henu82 |
| 12:43 | Sailamari halasi käyttäjää Marjatta |

| "Uusi verkkopalvelu tarjoaa terveystietoa ja virtuaalisen olkapään" (Turun Sanomat, 09.11.2008) |
| "Uusi verkkopalvelu tarjoaa terveystietoa ja virtuaalisen olkapään" (Turun Sanomat, 09.11.2008) |