|
Siedätyshoitoa on Suomessa käytetty vuosikymmeniä allergisen nuhan ja siitepöly-yliherkkyyden hoitamiseksi. Myös eläinten siedätyshoito on ollut hankalissa tapauksissa mahdollista joskin siitepölyn siedätyshoitoa harvinaisempaa. Eläimille siedättämistä harjoitetaan usein eläinammatissa toimivilla ihmisillä, joilla on ongelmia jatkaa työssään. Toinen ryhmä ovat ihmiset, jotka ovat riippuvaisia eläimestä, useinmiten opaskoirasta. Siedätyshoitoa toteuttaa yleensä kokenut allergologi, jonka arvion ja suosituksen perusteella hoitoa voidaan harkita. Siedätyshoito ei sovi kaikille! Hoitoa on annettu perinteisesti pistosuutteina ihon alle samalla seuraten siedätettävän henkilön reagointia. Tavoitteena on yksilön sietotasoa seuraten vähitellen nostaa annosta ja samalla kasvattaa elimistön sietokykyä allergeenille siten, ettei vakavampia oireita synny. Yleensä siedätyshoidossa tämä saattaa onnistua selvästi paremmin kuin kotioloissa allergikon itsensä suorittama "siedätys" omalle kotieläimelleen, koska altistuksen määrää ei silloin pysty nousujohteisesti säätelemään. Nyt myös lähinnä aikuisille on kehitetty tabletti suun kautta otettuna heinän siitepölyn siedätyshoitona. Tavallisimpia sivuoireita hoidosta ovat yliherkkyystuntemukset, väsymys ja pahoinvointi, jotka menevät yleensä ohi hoidon edistyessä. Tablettihoidolla sivuvaikutukset ovat vähäisemmät. Hoitoa toteutetaan aluksi 1-3 viikon välein, myöhemmin harvemmin. Kokonaishoitoaika on yleensä 3-5 vuotta, mikä vaatii korkeaa motivaatiota ja taloudellista panostusta hoitoon sitoutumiseen. |
| Hoitoa käytetään seuraaviin sairauksiin ja oireisiin | ||||||||||||||||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
|
Käytetään sairauksiin |
Käytetään oireisiin |
|||||||||||||||||||||||||||||||
|
Ei tietoa |
|||||||||||||||||||||||||||||||
| Kysymys | Vastauksia | Viimeisin vastaus |
|---|---|---|
| 1 kpl | 01.04.2009 14:55:06 |
Alla voit keskustella ja kertoa omia kokemuksiasi aiheesta
007 kirjoitti13.10.08 09:48 Onko kenelläkään tarkempia kokemuksia siitä kuinka siedätyshoito on toiminut? Oletteko voineet pitää lemmikkejä sen jälkeen? | |
Hoitonetti.fi kirjoitti 27.05.09 13:33 Siedätyshoidolle on nyt tulossa annostusvaihtoehtoja. Markkinoille on tulossa tablettimuotoinen tablettivalmiste, jolla voidaan aloittaa siedätyshoito heinäallergisille lapsille. Tablettivalmisteen käyttö kestää tehon varmistamiseksi ilmeisesti lähes saman ajan kuin pistoksena annetut uutteet, yleensä 3 vuoden ajan, joten hoitoon sitoutuminen on tärkeää. Tabletti voidaan kuitenkin ottaa poliklinikalla käynnin sijaan kotona. Siedätyshoitoa on menestyksellisesti käytetty erilaisten allergioiden hoitoon pistoksina vuosikymmenien ajan. Välillä siedätyshoidon soveltaminen oli vähäisempää, mutta on uudelleen lisääntynyt viime vuosina. Minkälaisia kokemuksia siedätyshoidosta on ollut? | |
Piupau kirjoitti 22.11.11 16:10 Jo ensimmäinen kesä siedätyshoidon aloittamisen jälkeen oli erittäin paljon helpompi, kuin ennen hoitoa. Minulla on siis heinäallergia. Suosittelen lämpimästi. Julkisella sektorilla hoidon toteuttaminen on edullista, mutta ajat ovat tiukilla, ja aikoja on usein päiväsaikaan, jolloin on hankalaa käydä mm. töiden vuoksi ottamassa hoitoa. Hoitokertojen tulee olla säännöllisiä.. Itse suosin pistoshoitoa, koska olen hieman hajamielinen, ja saattaisin unohtaa ottaa tabletin kotona. Pistoshoito on myös huomattavasti edullisempi vaihtoehto. Olen kuullut vain pos. palautetta siedätyshoidosta. | |
Hyppeli kirjoitti 07.12.11 10:55 Viitisen vuotta kesti hoidon jälkeen ennen kuin allergia alkoi taas enempi vaivata. Kolme vuotta hoitoa ja viiden vuoden teho siis omakohtaisesti. |
| 21:59 | Marjatta halasi käyttäjää pullasusi |
| 21:57 | Marjatta halasi käyttäjiä saruska, Sailamari |
| 21:16 | Marjatta halasi käyttäjää niina |
| 21:04 | Marjatta halasi käyttäjää babushka |
| 16:45 | muumimamma halasi käyttäjiä Eva, Elisa, Mörrimöykky |
| 16:43 | muumimamma kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa |
| 16:32 | saruska halasi käyttäjiä Mary, Henu82, Rituli, Donder, Sailamari |
| 16:00 | niina halasi käyttäjää Marjatta |
| 15:35 | saruska halasi käyttäjiä Marjatta, Eva, Elisa |
| 14:41 | babushka halasi käyttäjiä Marjatta, pullasusi |
| 14:23 | pullasusi halasi käyttäjää Marjatta |
| 12:55 | Sailamari halasi käyttäjää Eva |
| 12:50 | Mörrimöykky halasi käyttäjää babushka |
| 12:50 | Sailamari halasi käyttäjää babushka |
| 12:47 | Taape halasi käyttäjää Henu82 |
| 12:43 | Sailamari halasi käyttäjää Marjatta |
| 12:21 | babushka halasi käyttäjiä Mörrimöykky, SOBA, Eva |
| 12:18 | Sailamari halasi käyttäjää Taape |

| "Within one month from its launch Hoitonetti has surpassed all expectations in traffic, unique users and page views" (Helsinki Times, 4.12.2008) |
| "Uusi verkkopalvelu tarjoaa terveystietoa ja virtuaalisen olkapään" (Turun Sanomat, 09.11.2008) |