![]() Lyhyet 10- 30 minuutin päiväunet ruokailun päälle olisivat olennainen osa ihmisen luontaista päivittäistä rytmiä, mutta ovat varsinkin työikäisellä väestöllä hankalasti toteutettavissa. Päiväunet auttavat erityisesti vireystilan säätelyssä ja lisäävät tarmokkuutta, parantavat keskittymistä ja vähentävät stressiä. Myös sydämen supistumisvireys ja rentoutuminen kasvavat. Nykyajan työkulttuuriin keskellä päivää otetut torkut sopivat huonosti ja siksi tuhansissa työpaikoissa miltei jokainen on omakohtaisesti kokenut iltapäivisin oman vireystilan laskun työpöytänsä ääressä. Kaikille päivätorkuista ei koidu hyötyä ja päivittäistä vaihtelua myös esiintyy. Fysiologisesti päivunien hyöty kuitenkin on kiistaton. |
| Hoitoa käytetään seuraaviin sairauksiin ja oireisiin | |
|---|---|
|
Käytetään sairauksiin |
Käytetään oireisiin |
| Ei tietoa |
Ei tietoa |
Alla voit keskustella ja kertoa omia kokemuksiasi aiheesta
m31-9 kirjoitti 23.04.09 07:55 Tämähän olisikin mielenkiintoista. Vaihtaisi yhden kahvitunnin päivätorkkuihin. Onko kellään töissä tällaista käytäntöä? | |
Elisa kirjoitti ( 25.04.09 07:42 En ole kuullut, että Suomessa olisi tätä kokeiltu millään työpaikalla. Saksasta tiedän, että siellä tämä mahdollisuus on, ei kaikilla, mutta muutamalla työpaikalla. |
| 17:43 | Marjatta halasi käyttäjää Henu82 |
| 17:37 | Marjatta halasi käyttäjiä Eva, saruska |
| 17:17 | Marjatta halasi käyttäjiä reporanka, Sailamari |
| 16:16 | Marjatta halasi käyttäjää niina |
| 16:13 | Marjatta halasi käyttäjää babushka |
| 16:03 | Marjatta halasi käyttäjiä Taape, Meeni |
| 15:35 | babushka halasi käyttäjää Donder |
| 15:32 | babushka halasi käyttäjiä Marjatta, Elisa |
| 12:31 | niina halasi käyttäjää Marjatta |
| 12:31 | niina halasi käyttäjää Elisa |
| 11:28 | Sailamari halasi käyttäjää Marjatta |
| 10:27 | Marjatta halasi käyttäjää Sailamari |
| 06:49 | Mörrimöykky halasi käyttäjää Marjatta |
| 06:01 | Sailamari halasi käyttäjää Elisa |
| 05:48 | Sailamari halasi käyttäjää Donder |
| 04:49 | m10-6195 on uusi käyttäjä |
| 04:02 | Marjatta halasi käyttäjää Mörrimöykky |
| 02:06 | Mörrimöykky halasi käyttäjiä Elisa, Eva |

| "The founding partners of Mediweb Oy are an example of young Finnish entrepreneurs making their way with a fresh idea" (Helsinki Times, 4.12.2008) |
![]() | "Tervetuloa joukkoomme tänne Hoitonettiläiseksi, täällä on niin paljon meitä joilla on samoja terveyteen ja sairauteen liittyviä asioita, täältä saa pa..." (Käyttäjä-palaute) |