Kuntosalien määrän lisääntyminen viimeisen 20 vuoden aikana on ollut huomattavaa. Varsinkin kaupunkialueilla ”salillakäynti” on kävelyn jälkeen suosituin liikuntamuoto. Syynä tähän on lajin trendikkyys ja myös sosiaalisuus. Kuntosalit ovat viihtyisiä ja monipuolisia palvelukeskuksia, jotka houkuttelevat kävijöitä kaikista ikäryhmistä.

Nykyajan kuntosalilaitteet mahdollistavat kaikkien lihasryhmien harjoittamisen turvallisesti. Myös vammojen kuntouttamisessa laitteet mahdollistavat liikunnan aloittamisen nopeasti esim. polvileikkauksen jälkeen, koska terveellä jalalla voidaan harjoittelu suorittaa ja taas kuntoutusta tarvitsevalla jalalla voidaan vastus säätää tarkoituksen mukaiseksi. Laitteiden monipuolisuus sallii myös sellaisten lihasryhmien harjoittamisen, joihin kotioloissa on vaikeaa kohdistaa sopivaa rasitusta.

Kuntosalilla on helppo harjoitella myös peruskuntoa soutulaitteilla, kuntopyörällä, ns. ”crosstrainer-laitteella”, jossa käsillä ja jaloilla ”poljetaan” samanaikaisesti, kiipeilykoneilla ja luistelulaitteilla. Tekniikka on tuonut näihin laitteisiin valmiita harjoitusohjelmia tai vaihtoehtona voit itse määritellä harjoituksen kuormituksen ja keston. Sykemittari on näille laitteille erinomainen lisälaite, jolla myös voidaan määritellä haluttu harjoitustaso.

Kuntosalit tarjoavat erilaisia ”yhteisjumppia” kuten aerobiciä, spinningiä (kuntopyöräily ryhmässä), erilaiset tanssilliset jumpat, pilates, jooga ja erilaiset venyttelytunnit. Nämä lisäävät suosiotaan jatkuvasti, koska harrastajalla on helpompaa laittaa itsensä tekemään ryhmässä toisen ”komentojen” mukaan. Kuten lähes kaikissa lajeissa, sosiaalisuus, kavereiden kanssa yhdessä tekeminen ovat erittäin tärkeitä motivaation lähteitä.



Hoitoa käytetään seuraaviin sairauksiin ja oireisiin
Käytetään sairauksiin ? Käytetään oireisiin ?
Masennus
9 henkilöä
Koettu hyöty
****
Fibromyalgia
7 henkilöä
Koettu hyöty
****
Yleinen ahdistuneisuus
6 henkilöä
Koettu hyöty
****
Iskias
6 henkilöä
Koettu hyöty
****
Lihavuus
6 henkilöä
Koettu hyöty
***
Migreeni
6 henkilöä
Koettu hyöty
**
Paniikkihäiriö
4 henkilöä
Koettu hyöty
****
Jännityspäänsärky
4 henkilöä
Koettu hyöty
****
Kuukautiskivut
3 henkilöä
Koettu hyöty
****
Pitkäaikainen masennus
3 henkilöä
Koettu hyöty
****
Verenpainetauti
3 henkilöä
Koettu hyöty
***
Nilkan nivelrikko
3 henkilöä
Koettu hyöty
***
Sosiaalisten tilanteiden pelko
3 henkilöä
Koettu hyöty
***
Selkäydinkanavan ahtauma
2 henkilöä
Koettu hyöty
****
Korkea kolesteroli
2 henkilöä
Koettu hyöty
****
Keuhkoahtaumatauti
2 henkilöä
Koettu hyöty
****
Kaamosmasennus
2 henkilöä
Koettu hyöty
****
II-tyypin diabetes
2 henkilöä
Koettu hyöty
***
Siitepölyallergia
2 henkilöä
Koettu hyöty
***
Skolioosi
2 henkilöä
Koettu hyöty
***
Pakko-oireinen häiriö
2 henkilöä
Koettu hyöty
**
1-tyypin diabetes
2 henkilöä
Koettu hyöty
**
Astma
2 henkilöä
Koettu hyöty
**
Allerginen nuha
2 henkilöä
Koettu hyöty
**
Nivelreuma
2 henkilöä
Koettu hyöty
**
Lääkeriippuvuus
2 henkilöä
Koettu hyöty
**
Sjögrenin oireyhtymä
1 henkilöä
Koettu hyöty
***
DISH
1 henkilöä
Koettu hyöty
***
Aivohalvaus
1 henkilöä
Koettu hyöty
***
Plantaarifaskiitti
1 henkilöä
Koettu hyöty
***
Hamstring-oireyhtymä
1 henkilöä
Koettu hyöty
***
Parkinsonin tauti
1 henkilöä
Koettu hyöty
***
Amyotrofinen lateraaliskleroosi
1 henkilöä
Koettu hyöty
***
Löysä nilkka
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Hypokondrinen häiriö
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Mortonin kipuoireyhtymä
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Julkisten paikkojen pelko
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Bulimia
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Selkärankareuma
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Eturauhasen liikakasvu
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Ahdas olkapää
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Miesten vaihdevuodet
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Vaihdevuodet
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Burnout
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Alkoholismi
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Sepelvaltimotauti
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Atooppinen ihottuma
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Alentunut verensokerin sieto
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Jäätynyt olkapää
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Diabeettinen hermostosairaus
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Uniapnea
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Somatisaatiohäiriö
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Ylipaino
3 henkilöä
Koettu hyöty
**
Masentuneisuus
2 henkilöä
Koettu hyöty
***
Kohonnut verenpaine
2 henkilöä
Koettu hyöty
**
Niskakipu
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Rasvainen iho
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Uupumus
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Ahdistuneisuus
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Stressi
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Unettomuus
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Miehen orgasmihäiriö
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Mielenkiinnon, mielihyvän kokemisen puute
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Naisen orgasmihäiriö
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Lihasjäykkyys- jähmeys
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Seksuaalinen haluttomuus
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Hermostuminen, agressiivisuus
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Raajojen kylmyysoireet
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Hartiakipu
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Aiheeseen liittyvät kysymykset
KysymysVastauksiaViimeisin vastaus
icon Rasitusvamma ja siitä johtuva selkäkipu, jatkuvaako?1 kpl13.11.2008 11:09:34
Hoitoa käyttäneet
Keskustelu

Alla voit keskustella ja kertoa omia kokemuksiasi aiheesta

avatar
007 kirjoitti
14.10.08 09:39
Kuntosalilla käynti on kyllä yksi parhaista keinoista varsinkin jännityspäänsärkyyn. Tietenkään ei silloin kun päätä särkee, mutta ennaltaehkäisevästi on toiminut todella hyvin.

avatar
Proual kirjoitti
29.04.09 04:37
Olen tässä nyt kohta puoli vuotta salilla piipahdellut. Olen itsekin huomannut, että päänsärkyjen määrä on vähentynyt. Mukava plussa lihaskunnon kasvamisen lisäksi. Salillakäynti kasvattaa myös mielialaa ja toimii hyvänä piristysruiskeena. Kesällä taitaa sali vaihtua kuitenkin lenkkeilyyn ja pyöräilyyn.

avatar
Proual kirjoitti
10.06.09 09:33
Jää kuntosaleilu valitettavasti kesäksi todella vähiin. Pitää yrittää kuitenkin jotaan liikuntaa harrastaa, jotta syksyllä on sitten helpompi eksyä takaisin liikuntasalin puolelle.

avatar
007 kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Proual)
30.06.09 03:22
Sama juttu, täälläkin nyt kesällä jäänyt vähemmälle. Toisaalta, kelit sallii paljon muitakin liikuntamuotoja niin eiköhän sinne salille vielä syksyllä/talvellakin ehdi kun ulkona sataa räntää tai lunta tai jotain muuta epämukavaa.

avatar
rusina kirjoitti
23.09.09 10:49
Olen käynyt useita vuosia kuntosalilla, ja nyt olen jo 77 vuotta vanha ja käyn edelleen kaksi kertaa viikossa. Nyt on olkapää kipeytynyt ja en tiedä voinko enää nostella painoja molemmilla käsillä.
Uida voin vain rintauintia, siinä ei kipu tunnu.
Olenkohan liian vanha nostelemaan painoja ym.? Onko ketään samanikäistä kuntoilijaa? Olisi kiva jutella.

avatar
Ft-Marko kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: rusina)
29.09.09 07:35
Kuntosaliharjoittelu on siinä mielessä paras lihasharjoittelumuoto, että siinä harjoiteltava alue voidaan eristää todella tehokkaasti.

Tästä syystä saliharjoittelussa puhutaankin jalkojen, selän, rintakehän, hartioiden, käsien ja vartalolihasten harjoittelusta erikseen. Voin siis harjoitella esimerkiksi jalkalihaksiani rasittamatta hartioitani tai päinvastoin.

Voimaharjoittelua ei tule missään tapauksessa lopettaa, sillä jo 50-ikävuoden jälkeen kehon lihaksilla on voimakas taipumus heikentyä, mikäli niitä ei rasiteta riittävästi. Tätä kehitystä saliharjoittelu vastustaa tehokkaalla tavalla.

Hyvä lihaskunto parantaa tasapainoa, koordinaatiota ja vahvistaa nivelien kestävyyttä esimerkiksi kaatumistilanteessa.

Jos salilla tuntuu, että harjoittelu aiheuttaa kipua tai tulee muita vastoinkäymisiä kannattaa ottaa fysioterapeutti mukaan salille tai ottaa ohjausta osaavalta kuntosaliohjaajalta. Näin harjoittelu voi turvallisesti jatkua.

avatar
rusina kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Ft-Marko )
29.09.09 11:48
Kiitos kannustuksesta. Mahdollisuuksien mukaan yritän harjoituttaa lihaksiani,koska tiedän, että jo viikon mittainen löhöily tai sairastelu, tekee tuhojaan vanhassa kropassa. Olen koko ikäni harrastanut ja ohjannut eri liikuntamuotoja. Tällä hetkellä vedän eläkeläisten vesijumppaa ja lisäksi käyn kerran viikossa uimassa. Mutta kuitenkin ikä tekee tepposiaan, ei ole enää vauhtia, mutta yritän kuitenkin.

avatar
reporanka kirjoitti
29.09.09 12:23
Minä olen kuntosaleillut pitkälti yli 20 vuotta. Joitakin taukoja välissä on, mutta aina olen sinne takaisin palannut.

Nyt sitten haittaavat nuo nykyiset vaivat; toimimaton olkapää ja rappeututut alaselkä.

Yläkroppaliikkeitä ei kauheasti voi tehdä, mutta alakroppaa siten senkinedestä rääkkään. Tosin siinäkin tulee sitten taas tuo alaselkä, joka ei kovin paljon halua tehdä.

Toisaalta kuitenkin on "pakko" alakroppaa ja vallankin takareisilihaksia yrittää treenata, kun vuosi sitten minulta repesi oikeasta jalasta kaksi reisilihasta ja ne jouduttiin kiinnittämään tuonne istuinluuhun. Edelleenkään ei tuo jalka ole mielestäni yhtä vakaa kuin toinen jalka. Eikä varmaan koskaan entiselleen palaakaan.

Niska-hartiavaivoja minulla ei liiemmin ole ollut varmaankin juuri tuon treenaamisen ansiosta.

Kirjoita uusi viesti



1. Omalla tunnuksella

2. Luo tunnus

3. Anonyymisti

Toiminnot
Lähetä linkki
icon
Lähetä linkki

Voit lähettää tämän sivun linkin esimerkiksi ystävällesi.

Ystäväsi sähköpostiosoite:
Viimeisimmät tapahtumat
18:04 iconsaruska halasi käyttäjiä Donder, Marjatta, Henu82, muumimamma, Eva
17:59 iconsaruska halasi käyttäjiä Rituli, Elisa
16:39 iconMarja-Leena halasi käyttäjiä Sailamari, Marjatta, Elisa
16:32 iconm10-5809 on uusi käyttäjä
15:44 iconN1974 kommentoi sairautta Fibromyalgia
15:23 iconHenu82 halasi käyttäjää muumimamma
14:47 iconmuumimamma kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa
14:45 iconmuumimamma halasi käyttäjiä saruska, Eva
14:27 iconEva halasi käyttäjää muumimamma
12:33 iconTaape halasi käyttäjää Annukka
12:19 iconSailamari halasi käyttäjiä Simpura, saruska, Donder
12:06 iconSailamari halasi käyttäjiä Eva, muumimamma, Tuulia52
11:36 iconSailamari halasi käyttäjää Rituli
11:19 iconSailamari halasi käyttäjää Elisa
11:05 iconRituli halasi käyttäjää Donder
10:59 iconSailamari halasi käyttäjää Marjatta
10:55 iconRituli halasi käyttäjää Elisa
10:40 iconAnnukka kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa
10:25 iconTuulia52 halasi käyttäjää Henu82
"Tämä Hoitonetti on tosiaankin mukava tapa kuulla että on niitä samankaltaisia vaivoja muillakin, olen ollut tosi hyvillä mielin, kun liityin tänne!" (Käyttäjä-palaute)
"Tämä Hoitonetti on tosiaankin mukava tapa kuulla että on niitä samankaltaisia vaivoja muillakin, olen ollut tosi hyvillä mielin, kun liityin tänne!" (Käyttäjä-palaute)