Suomalaisten perinteisistä perinteisin laji kärsii nykyään ilmastomuutoksista, sillä lunta ei enää ole talvisin harrastamisen mahdollistamiseksi. Vastaiskuna on noussut hiihtoputkia yhä useampiin kaupunkeihin ja niiden suosio osoittaa hiihdon edelleen lempilajiksi. Ongelmaksi muodostuu se, etteivät lapset enää opi hiihtämään.

Hiihtoa voi harrastaa rullasuksilla, rullaluistimilla ja keinolumella sekä onneksi vielä osassa maata perinteisesti laduilla, jotka ovat yleensä erinomaisessa kunnossa. Rullahiihdossa on tärkeää muistaa turvallisuus, eli aina kypärä päähän ja polvi- ja kyynärsuojat hyvin paikalleen ja etenkin varovaisuus liikenteessä.

Hiihto lumella on aina myös esteettinen elämys, joka sinänsä jo rentouttaa. Erityisen hyvä asia hiihdossa on se, että jokainen voi pitää juuri haluamaansa vauhtia ja saada siitä tarvitsemansa rasitustaso. Hiihto sopii erinomaisesti myös niille, joilla on ongelmia ylipainon tai nivelrikkojen kanssa, koska hiihtosuoritus ei aiheuta iskuja alaraajojen nivelille.

Hiihto on erinomainen kestävyyslaji, jonka avulla harrastaja pääsee nauttimaan raittiista ilmasta, aurinkoisena talvipäivänä järven jäällä hiihdettäessä auringosta ja suomalaisessa talvimetsässä hiihdettäessä myös erittäin kauniista maisemista. Näiden fyysisten ja henkisten vaikutusten yhteissumma on erinomaisen rentouttava kokemus. Keväinen Suomen Lapin luonto tuntureineen tarjoaa aivan huikean hiihtokokemuksen!



Hoitoa käytetään seuraaviin sairauksiin ja oireisiin
Käytetään sairauksiin ? Käytetään oireisiin ?
Korkea kolesteroli
3 henkilöä
Koettu hyöty
****
Verenpainetauti
3 henkilöä
Koettu hyöty
****
Yleinen ahdistuneisuus
3 henkilöä
Koettu hyöty
****
Jännityspäänsärky
3 henkilöä
Koettu hyöty
****
Lihavuus
3 henkilöä
Koettu hyöty
***
Pakko-oireinen häiriö
3 henkilöä
Koettu hyöty
***
Masennus
3 henkilöä
Koettu hyöty
***
Migreeni
3 henkilöä
Koettu hyöty
**
Sosiaalisten tilanteiden pelko
3 henkilöä
Koettu hyöty
**
Astma
2 henkilöä
Koettu hyöty
****
Sepelvaltimotauti
2 henkilöä
Koettu hyöty
***
II-tyypin diabetes
2 henkilöä
Koettu hyöty
***
Lannerangan rappeuma
2 henkilöä
Koettu hyöty
***
Iskias
2 henkilöä
Koettu hyöty
***
Nivelrikko
2 henkilöä
Koettu hyöty
***
Nilkan nivelrikko
2 henkilöä
Koettu hyöty
***
1-tyypin diabetes
2 henkilöä
Koettu hyöty
***
Skolioosi
2 henkilöä
Koettu hyöty
***
Vaihdevuodet
2 henkilöä
Koettu hyöty
**
Fibromyalgia
2 henkilöä
Koettu hyöty
**
Nivelreuma
2 henkilöä
Koettu hyöty
**
Lääkeriippuvuus
2 henkilöä
Koettu hyöty
**
Parkinsonin tauti
1 henkilöä
Koettu hyöty
***
Sjögrenin oireyhtymä
1 henkilöä
Koettu hyöty
***
DISH
1 henkilöä
Koettu hyöty
***
Eturauhasen liikakasvu
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Miesten vaihdevuodet
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Paniikkihäiriö
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Kuukautiskivut
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Selkärankareuma
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Burnout
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Premenstruaalinen oireyhtymä
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Pitkäaikainen masennus
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Alkoholismi
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Alentunut verensokerin sieto
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Keuhkoahtaumatauti
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Kaamosmasennus
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Alaraajojen valtimokovettumatauti
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Diabeettinen hermostosairaus
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Uniapnea
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Somatisaatiohäiriö
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Jäätynyt olkapää
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Metabolinen oireyhtymä
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Hypokondrinen häiriö
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Löysä nilkka
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Julkisten paikkojen pelko
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Bulimia
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Ahdistuneisuus
2 henkilöä
Koettu hyöty
****
Kohonnut verenpaine
2 henkilöä
Koettu hyöty
***
Stressi
2 henkilöä
Koettu hyöty
**
Ylipaino
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Niskakipu
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Rasvainen iho
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Uupumus
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Masentuneisuus
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Unettomuus
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Miehen orgasmihäiriö
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Mielenkiinnon, mielihyvän kokemisen puute
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Naisen orgasmihäiriö
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Lihasjäykkyys- jähmeys
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Seksuaalinen haluttomuus
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Hermostuminen, agressiivisuus
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Raajojen kylmyysoireet
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Hartiakipu
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Aiheeseen liittyvät kysymykset
KysymysVastauksiaViimeisin vastaus
icon Miten voin hoitaa nivelrikkoa?1 kpl10.01.2009 08:33:00
Hoitoa käyttäneet
Keskustelu

Alle voit kirjoittaa uuden viestin ja kertoa omia kokemuksiasi aiheesta

Kirjoita uusi viesti



1. Omalla tunnuksella

2. Luo tunnus

3. Anonyymisti

Toiminnot
Lähetä linkki
icon
Lähetä linkki

Voit lähettää tämän sivun linkin esimerkiksi ystävällesi.

Ystäväsi sähköpostiosoite:
Viimeisimmät tapahtumat
18:04 iconsaruska halasi käyttäjiä Donder, Marjatta, Henu82, muumimamma, Eva
17:59 iconsaruska halasi käyttäjiä Rituli, Elisa
16:39 iconMarja-Leena halasi käyttäjiä Sailamari, Marjatta, Elisa
16:32 iconm10-5809 on uusi käyttäjä
15:44 iconN1974 kommentoi sairautta Fibromyalgia
15:23 iconHenu82 halasi käyttäjää muumimamma
14:47 iconmuumimamma kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa
14:45 iconmuumimamma halasi käyttäjiä saruska, Eva
14:27 iconEva halasi käyttäjää muumimamma
12:33 iconTaape halasi käyttäjää Annukka
12:19 iconSailamari halasi käyttäjiä Simpura, saruska, Donder
12:06 iconSailamari halasi käyttäjiä Eva, muumimamma, Tuulia52
11:36 iconSailamari halasi käyttäjää Rituli
11:19 iconSailamari halasi käyttäjää Elisa
11:05 iconRituli halasi käyttäjää Donder
10:59 iconSailamari halasi käyttäjää Marjatta
10:55 iconRituli halasi käyttäjää Elisa
10:40 iconAnnukka kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa
10:25 iconTuulia52 halasi käyttäjää Henu82
"Hoitonetti vaikuttaa uudenlaiselta ja modernilta sivustolta, jolla on raikas yleisilme" (Käyttäjä-palaute)
"Näillä sivuilla on kiva ja rentouttava olla, kiitos toisenkin kerran." (Käyttäjä-palaute)