Avantouinti tai varsinkin Etelä-Suomessa harrastettuna voidaan puhua kylmäuinnista on lisännyt suosiotaan tasaisesti vuosi vuodelta. Harrastajat ovat yleensä sellaisia, jotka käyvät uimassa säännöllisesti. Harrastajat ovat yleensä keski-iän ylittäneitä.

Kylmähoito on tunnettu hoitomuoto yleensä urheiluvammoihin ja sairauksista reumaan. Avanto-/kylmäuinti on ennen kaikkea henkisen vireyden ylläpitäjä sosiaalisen kanssakäymisen vuoksi ja tietenkin myös kylmän ja kuuman vuoroittaisen vaikutuksen vuoksi fyysisesti erittäin rentouttavaa. Harrastajat jakaantuvat niihin, jotka tulevat uimaan ilman saunaa ja suosituimmin niihin, jotka rentoutuvat hyvinkin kuuman saunan löylyissä ennen uintia tai kastautumista.

Kuuman saunan jälkeen on syytä kävellä rauhallisesti rantaan, suojata jalat ja kädet sekä pää ja siirtyä rauhallisesti veteen siten, että pää pysyy pinnalla. Harrastajat viihtyvät eri aikoja vedessä, mutta vaikutus saadaan aikaan hyvinkin lyhyellä ajalla. Uinnin jälkeen on syytä taas rauhallisesti siirtyä saunan lämpöön.

Harrastuksen fysiologiset vaikutukset ovat rentoutumisen tunne ja lämmön tunne, koska pintaverenkierto vilkastuu huomattavasti. Näin saadaan hoitovaikutus juuri lihasvammoihin ja tietenkin myös henkinen hyvänolon tunne, joka aiheutuu rentoutumisesta. Hieman myöhäisempi vaikutus on unen laadun paraneminen. Parhain vaikutus kylmäuinnilla saadaan yhdistettynä se hiihto- tai juoksu/kävelylenkin päälle ja kun vielä uintia edeltää hyvä ja rauhallinen venyttely kestävyyssuorituksen ja uinnin välillä niin kokonaisvaltainen rentoutuminen on taattu.



Hoitoa käytetään seuraaviin sairauksiin ja oireisiin
Käytetään sairauksiin ? Käytetään oireisiin ?
Nivelrikko
5 henkilöä
Koettu hyöty
****
Migreeni
5 henkilöä
Koettu hyöty
***
Fibromyalgia
4 henkilöä
Koettu hyöty
**
Sosiaalisten tilanteiden pelko
3 henkilöä
Koettu hyöty
**
Astma
2 henkilöä
Koettu hyöty
****
Yleinen ahdistuneisuus
2 henkilöä
Koettu hyöty
***
II-tyypin diabetes
2 henkilöä
Koettu hyöty
***
Lihavuus
2 henkilöä
Koettu hyöty
***
Vaihdevuodet
2 henkilöä
Koettu hyöty
**
Lannerangan rappeuma
2 henkilöä
Koettu hyöty
**
Lääkeriippuvuus
2 henkilöä
Koettu hyöty
**
Nivelreuma
2 henkilöä
Koettu hyöty
**
DISH
1 henkilöä
Koettu hyöty
***
Mortonin kipuoireyhtymä
1 henkilöä
Koettu hyöty
***
Miesten vaihdevuodet
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Paniikkihäiriö
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Kuukautiskivut
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Burnout
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Iskias
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
1-tyypin diabetes
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Premenstruaalinen oireyhtymä
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Selkärankareuma
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Korkea kolesteroli
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Pitkäaikainen masennus
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Selkäydinkanavan ahtauma
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Alentunut verensokerin sieto
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Atooppinen ihottuma
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Keuhkoahtaumatauti
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Kaamosmasennus
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Alkoholismi
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Verenpainetauti
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Siitepölyallergia
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Uniapnea
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Somatisaatiohäiriö
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Diabeettinen hermostosairaus
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Hypokondrinen häiriö
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Jäätynyt olkapää
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Julkisten paikkojen pelko
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Bulimia
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Nilkan nivelrikko
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Pakko-oireinen häiriö
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Eturauhasen liikakasvu
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Ahdas olkapää
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Niskakipu
2 henkilöä
Koettu hyöty
****
Hermostuminen, agressiivisuus
2 henkilöä
Koettu hyöty
****
Ahdistuneisuus
2 henkilöä
Koettu hyöty
***
Raajojen kylmyysoireet
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Hartiakipu
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Ylipaino
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Kohonnut verenpaine
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Rasvainen iho
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Uupumus
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Stressi
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Masentuneisuus
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Unettomuus
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Miehen orgasmihäiriö
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Mielenkiinnon, mielihyvän kokemisen puute
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Naisen orgasmihäiriö
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Lihasjäykkyys- jähmeys
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Seksuaalinen haluttomuus
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Hoitoa käyttäneet
Keskustelu

Alle voit kirjoittaa uuden viestin ja kertoa omia kokemuksiasi aiheesta

Kirjoita uusi viesti



1. Omalla tunnuksella

2. Luo tunnus

3. Anonyymisti

Toiminnot
Lähetä linkki
icon
Lähetä linkki

Voit lähettää tämän sivun linkin esimerkiksi ystävällesi.

Ystäväsi sähköpostiosoite:
Viimeisimmät tapahtumat
18:09 iconmuumimamma halasi käyttäjiä Banda, Joneka, Tarja-2705, Jenskuuuu, elluri
17:29 iconm10-5812 on uusi käyttäjä
15:48 iconMarjatta halasi käyttäjiä MotoLaura, reporanka, n41-5179
15:45 iconMarjatta halasi käyttäjiä Henu82, caren
15:43 iconMarjatta halasi käyttäjiä bisoprolol, syyskissuli, muumimamma, saruska, ritvamummi
15:35 iconEva halasi käyttäjää saruska
15:32 iconEva halasi käyttäjää Marjatta
"Tervetuloa joukkoomme tänne Hoitonettiläiseksi, täällä on niin paljon meitä joilla on samoja terveyteen ja sairauteen liittyviä asioita, täältä saa pa..." (Käyttäjä-palaute)
"Tämä Hoitonetti on tosiaankin mukava tapa kuulla että on niitä samankaltaisia vaivoja muillakin, olen ollut tosi hyvillä mielin, kun liityin tänne!" (Käyttäjä-palaute)