![]() Viimeisten vuosikymmenien aikana elinympäristössämme on tapahtunut muutoksia, jotka ovat pakottaneet ihmisiä muuttamaan käyttäytymistään. Selkeimmin muutos auringonoton suhteen on tapahtunut maapallon eteläisellä pallonpuoliskolla, jossa otsonikerroksen on havaittu eniten ohentuneen voimistaen maan pinnalle yltävää säteilyä. Auringonsäteily on voimakkainta päiväntasaajan seudulla, jossa erityisesti keskipäivän aurinko klo 11- 16 välisenä aikana aiheuttaa eniten ihon ärsytystä. Auringonsäteilyn sääteleminen pieninä annoksina on selvästi vähemmän haitallisempaa. Auringonottoa tulisi välttää keskipäivän voimakkaimman säteilyn aikaan sekä iholle, jossa on paljon luomia. Ihonpalamista olisi ehdottomasti vältettävä. Parhaimmillaan auringonotto rasittaa ihoa siis mahdollisimman vähän. Auringonotolla on lieviä lääkinnällisiä vaikutuksia ihon pinnallisissa infektioissa sekä joissakin ihosairauksissa kuten aknessa tai psorisiksessa (huom! Suomessa kesäinenkin säteily on liian heikkoa lääkinnällisiä vaikutuksia ajatellen). |
| Hoitoa käytetään seuraaviin sairauksiin ja oireisiin | ||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
|
Käytetään sairauksiin |
Käytetään oireisiin |
|||||||||||||
|
|
|||||||||||||
Alle voit kirjoittaa uuden viestin ja kertoa omia kokemuksiasi aiheesta
| 17:43 | Marjatta halasi käyttäjää Henu82 |
| 17:37 | Marjatta halasi käyttäjiä Eva, saruska |
| 17:17 | Marjatta halasi käyttäjiä reporanka, Sailamari |
| 16:16 | Marjatta halasi käyttäjää niina |
| 16:13 | Marjatta halasi käyttäjää babushka |
| 16:03 | Marjatta halasi käyttäjiä Taape, Meeni |
| 15:35 | babushka halasi käyttäjää Donder |
| 15:32 | babushka halasi käyttäjiä Marjatta, Elisa |
| 12:31 | niina halasi käyttäjää Marjatta |
| 12:31 | niina halasi käyttäjää Elisa |
| 11:28 | Sailamari halasi käyttäjää Marjatta |
| 10:27 | Marjatta halasi käyttäjää Sailamari |
| 06:49 | Mörrimöykky halasi käyttäjää Marjatta |
| 06:01 | Sailamari halasi käyttäjää Elisa |
| 05:48 | Sailamari halasi käyttäjää Donder |
| 04:49 | m10-6195 on uusi käyttäjä |
| 04:02 | Marjatta halasi käyttäjää Mörrimöykky |
| 02:06 | Mörrimöykky halasi käyttäjiä Elisa, Eva |

![]() | "Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Avainlippu-tunnuksen Suomessa kehitetylle terveysaiheiselle Hoitonetti.fi –verkkoyhteisölle" (Suomalaisen Työn Liitto, 26.11.2008) |
![]() | "Näillä sivuilla on kiva ja rentouttava olla, kiitos toisenkin kerran." (Käyttäjä-palaute) |